Aavet taivahan: The Outlawsin albumi Ghost Riders tänään 40 vuotta

Raakaa rock-asennetta juurevaan countryyn, bluesiin ja Etelävaltioiden gospeliin yhdistävä periamerikkalainen genre southern rock on ollut intohimoni jo yli 10 vuotta. Tämä rouhea kitaravetoinen alarenre on ainutlaatuinen, mutta muun muassa sen punaniskaisten mielleyhtymien vuoksi brutaalin aliarvostettu varsinkin Suomessa. Siksi koen miltei velvollisuudekseni tuoda tyyliä parempaan tietoisuuteen esittelemällä mielestäni genren keskeisimpiä klassikoita. Yksi niistä on -yhtyeen 22.11.2020 40 vuotta täyttävä ”Ghost Riders”. 

Floridan osavaltiossa sijaitsevassa Tampan kaupungissa vuonna 1972 perustettu The Outlaws solmi Lynyrd Skynyrdin keulahahmon Ronnie Van Zantin kehotuksesta sopimuksen vastikään perustetun levymerkki Aristan kanssa vuonna 1974. Van Zant ei olisi voinut olla enempää oikeassa sanoessaan Aristan Clive Davisille: ”Olet tyhmin tuntemani musiikkialan ihminen, jos et kiinnitä The Outlawsia.” Tuloksena oli maanläheinen levy ”The Outlaws”, joka esitteli yhtyeen klassista soundia, jossa keskiössä olivat upeat kitaraosuudet sekä country-tyyliset, neliääniset laulustemmat. Debyytin lisäksi kahta seuraavaa albumia, ”Lady in Waitingia” ja ”Hurry Sundownia”, pidetään bändin parhaimpina. 

Bändin kuudennella albumilla ”Ghost Riders” yhtye esitteli hardrockimpaa soundia, jossa oli myös aavistus radioystävällisempää, melodista aikuisrockia. Levyn suurin hitti, raivokas versio Stan Jonesin vuonna 1948 kirjoittamasta ”(Ghost) Rider in the Sky” -cowboylaulusta räjäyttää albumin käyntiin. Kappale käynnistyy flamencotyylisellä akustisen kitaran näppäilyllä, vyöryen eteenpäin vauhkoutuneen karjalauman lailla. Lopussa kuuntelija jää haukkomaan henkeään, kun kitaristit kilvoittelevat veljellisesti lännen nopeimman kitasankarin tittelistä.

Rajua menoa tasoittaa seesteinen ja melodinen ”White Horses”, joka yhdistää maukkaasti herkkää melodiaa ja rokkaavaa voimasointuriffittelyä. Samantyylistä menoa tarjoilee kaunis ”Angels Hide”, jolla on kuultavissa myös tyylikästä melodista soolokitaraa ja laulua, joka on samalla sekä herkkää että tiukkaa. Suoraviivainen riffivetoinen ”Devil’s Road” -kappale petaa tunteikasta triolivetoista balladia ”I Can’t Stop Loving You”, joka on albumin hitin ohella yksi levyn mieleenpainuvimpia hetkiä.

Wishing Wells” viljelee popahtavia melodioita ja raakoja rock-riffejä, kun taas maanläheinen countrytyylinen ”Sunshine” rullaa letkeästi eteenpäin. Albumin päättää tiukka etelän boogie ”Freedom Walk”, joka ilmentää erityisesti bändin perinteisempiä southern rock -juuria. Biisi on todellista kitararockin juhlaa Led Zeppelin tyylisillä riffittelyillä ja kahden kitaran harmoniaosuuksilla.

Albumi ”Ghost Riders” on southern rockin mestariteos, jonka voi nostaa kevyesti myös kaikkien aikojen parhaimpien kitaralevyjen joukkoon. Albumi oli viimeinen kitaristi-laulaja Billy Jonesin kanssa tehty pitkäsoitto. Tämä tiukasti rokkaava, herkän melodinen albumi Billboard Top 100 -hitteineen oli yhtyeen viimeinen maistiainen valtavirran suosiosta; 80-luvun muut silotellummat albumit ”Los Hombros Malo” (1982) ja ”Soldiers of Fortune” (1986) eivät saavuttaneet edeltäjiensä kaltaista suosiota, ja vuosikymmenen lopulla kitaristi Hughie Thomasson oli ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen. Yhtye julkaisi albumeita pitkin 1990–2000-lukua pienillä itsenäisellä levy-yhtiöillä, aina Thomassonin kuolemaan asti vuonna 2007.

Tänä vuonna ilmestynyt 70-lukulaista southern rock -soundia soveltava ”Dixie Highway” -levy, jolla esiintyvät muun muassa klassisen aikakauden Monte Yolo ja Henry Paul, osoittaa, että southern rockin perintö elää edelleen vahvana. 

Kappaleet:

  1. (Ghost) Riders in the Sky
  2. White Horses
  3. Angels Hide
  4. Devil’s Road
  5. I Can’t Stop Loving You
  6. Wishing Wells
  7. Sunshine
  8. Freedom Walk

Kommentoi julkaisua