Aavikkorockia Suomen talvessa – Truckfighters Tampereen Klubilla

”Truckfighters are probably the best band in the world”, totesi Queens of the Stone Age -keulahahmo Josh Homme aikoinaan kyseisestä bändistä kertovassa “Truckfighters”-nimisessä dokumentissa. Muistelen edelleen katkerasti bändin edellistä Suomen vierailua, sillä päätin tuolloin olla menemättä – mitä olen myöhemmin katunut  asteen verran. Olipa siis pakko lähteä bändiä tällä visiitillä katsomaan, etenkin kun se kotikaupunkiini sattui saapumaan.

Aluksi sisäänpääsyn estivät pienet järjestelyongelmat, mutta ne onneksi saatiin korjattua jo muutamassa minuutissa. Sisään suunnattuani löysin tuttavani ja istahdimme hetkeksi odottelemaan. Mielestäni yksi Klubin hyvistä ominaisuuksista on hyvät mahdollisuudet istua: vaikka kuinka pieneltä seikalta se vaikuttaakin, on silti mukavaa istahtaa hetkeksi. Hetken kuluttua illan lämppäribändi, Helsingistä kotoisin oleva Kometa, aloitti soittonsa.

En ehtinyt perehtyä bändin tuotantoon ollenkaan, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti bändin esiintymisestä. Bändin laulaja-kitaristilla ja etenkin rumpalilla riitti energiaa. Basisti taas esiintyi hieman hillitymmällä vaihteella. Bändin musiikkia kuvailisin hyvin perusteelliseksi rockiksi, jota on höystetty omilla pienillä outouksilla. Bändin esiintyminen kesti yllättävänkin kauan pikkuklubin lämppäriesiintyjäksi, joten heillä mahtaa siis tuotantoakin löytyä, johon pyrinkin paneutumaan.

Lyhyen roudaustauon jälkeen illan pääakti nousi lavalle. Huvittavasti heti käveltyään lavalle bändin kitaristi Dango (oikealta nimeltään Niklas Källgren) huudahti, nappasi paitansa pois ja heitti sen yleisöön. Kitarat nousivat olille, ja soitto lähti käyntiin ”Phi”-levyn ”Atomic”-kappaleella. Liekö Dango jotakin omia piristeitään ottanut, sillä hän hyppelehti innoissaan lavalla monenkin ihmisen edestä läpi keikan? Soitto jatkui muun muassa ”Manhattan Project”– ja ”Last Curfew” -kappaleilla. Koko settiin mahtui seitsemän kappaletta, mistä voisi kuvitella sen olleen lyhyt, mutta bändin kappaleiden pituudet huomioon ottaen keikan pituus jäi juuri sopivalle mallille.

Yllätyin yleisön määrästä, sillä odotin aika pientä katsojamäärää. Usein sali jää arkipäivisin jopa surullisen tyhjäksi (en tule koskaan unohtamaan The Oceanin keikkaa), mutta bändin suosio onkin näemmä suurempi kuin luulin. Yleisö vaikutti ottavan bändin avoimin käsin vastaan, ja bändi kiittelikin yleisöä paikalle saapumisesta näin arkipäivänä. Yllätyin myös äänenlaadusta: usein aivan lavan edessä soundit tuppaavat puuroutumaan, mutta tällä kertaa kuulin soiton hämmästyttävän hyvin.

Lähdin Klubilta tyytyväisin mielin, sillä kokemus oli posiitivisempi kuin odotin. Olisin ehkä toivonut bändiltä hieman lisää uusimman levyn materiaalia, sillä kyseiseltä levyltä kuultiin vain ”The Chairman”. Loppujen lopuksi aikamoisen fuzz-pläjäyksen bändi yleisölle esitti, eikä se jäänyt millään saralla pettymykseksi. Onko bändi maailman paras? Ehkä, kenties. Onhan sen oltava, kun bändin oheistuotteistoon kuuluvassa sytkärissäkin niin lukee.

Settilista:
1. Atomic
2. Manhattan Project
3. Last Curfew
4. Majestic
5. The Chairman
6. In Search Of
7. Desert Cruiser

Raportti: Thomas Frankton