Aavikon pölyä kurkussa ja korvissa jo 20 vuotta – klassikkoarviossa Queens Of The Stone Agen ”Songs For The Deaf”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 28.8.2022

Heti vuosituhannen taitteen jälkeen Kalifornian Palm Desertista tuleva vaihtoehto-/stoner-/aavikkorock-ryhmä Queens Of The Stone Age oli kolmannen albuminsa esituotantovaiheessa. Yhtyeen tuonaikainen kokoonpano oli näin jälkikäteen katseltuna kiistaton yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin all stars-kokoonpano. Siihen kuuluivat entisen Kuyss-kitaristi Josh Hommen (laulu ja kitara) lisäksi QOTSA:n kyseistä albumia edeltävälle, ”Rated-R”-albumille yhtyeeseen liittynyt kaksikko – musiikillinen monilahjakkuus, mm. The Screaming Trees:ssa ja Mad Seasonissa 1990-luvulla vaikuttanut, alkuvuodesta epäonnisesti menehtynyt vokalisti Mark Lanegan ja myöhemmin Mondo Generator -yhtyeen perustanut basisti-laulaja Nick Oliveri. Lisäksi rumpalin pallille ”Songs For The Deafin” sessiomieheksi pestattiin alun perin Nirvana-kannuttajana maailmanmaineeseen noussut ja Foo Fightersin keulamiehenä sittemmin vaikuttanut Dave Grohl.

Orastavaa mainetta kahdella ensimmäisellä albumillaan niittäneen QOTSA:n tuolloinen levy-yhtiö Interscope vaati, että yhtyeen tulisi kunnioittaa heidän sopimustaan ​​ja työskennellä tällä kertaa kaupallisemman tuottajan Eric Valentinen (mm. Slash, Maroon 5, Good Charlotte) kanssa. ”Songs For The Deafin” tuotannosta vastasivat näin ollen Homme ja Valentine vahvistettuna Seattle-grunge- yhtyeiden myöhempien aikojen tuottajagurulla, Adam Kasperilla. Albumi äänitettiin vuoden 2001 ja alkuvuoden 2002 aikana. Sen äänityspaikkoina toimivat The Site San Rafaelissa sekä Barefoot Recording Studios ja Conway Recording Studios Hollywoodissa, Kaliforniassa.

Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2022 →

Albumin radiokanavasurffailua sisältävät välisoitot muokkaavat ”Songs For The Deafista” omanlaisensa teema-albumin, jossa kruisaillaan autolla Kalifornian aavikkomaisemien halki aina Los Angelesista Joshua Treen luonnonpuistoon saakka. Albumin mittaisen auditiivisen matkan aikana paikalliset, paikkakunnittain vaihtuvat radiokanavat soittavat albumin biisit peräjälkeen.

Esimakua kekseliäästä teemasta tarjoilee heti kättelystä väkivaltaisesti rokkaava avausraita ”You Think I Ain’t Worth A Dollar, But I Feel Like A Millionaire”, jossa Oliverin vereslihalle kynsitty vokalisointi hakee vertaistaan. Heti perään yhtye ampuu albumin ja vuosituhannen erään suurimman kitararock-hitin ”No One Knows”. Biisin hölkkätempoinen, mutta tiukkakurisessa tasatempossa puksuttelevä säkeistö muuntautuu kertosäkeissä uljaasti runnovaksi, ulvovaksi ja ruhjovaksi hard rockiksi.

Hartiavoimin nopeatempoisena shuffleriffikierrolla säkeistöissään riffittelevä ”First It Giveth” saa upean kontrastinsa Hommen tenorinomaisista, silkinpehmeistä, rauhallisista laululinjoista. Kertosäkeessä biisi räjäyttää silmille suoranaisesti Helmetistä muistuttavan kitaravallin, vaikka albumin maltillinen miksaus pitääkin rytmikitarat edelleen visusti rytmivallin sisällä. Yhä villimmäksi meno äityy kuitenkin hengästyttävän toisteisella, yhden kielen avosointuriffin varassa rouskuttavalla, Laneganin rouheasti tulkitsemalla ”A Song For The Deadilla”.

Albumin väkevän alun jälkeen käänne tyylittelevämpään suuntaan tapahtuu ”The Sky Is Fallin’” -biisin kohdalla. Shamanistisella rumpuintrolla sisään hivuttautuva, täyteläiseksi, seesteiseen tahtiin kirnuavaksi voimasointuvalssiksi kasvava kipale on albumin unohdettuja helmiä. Biisi henkii vanhan kokkelipäisen Black Sabbathin ja kiimaisen New York Dollsin yhdistävää, tyylikkäästi svengaavaa ilmavuutta. Heti perään ammuttu, ”The Crampsin” ja ”Black Flagin” jalanjälkiä seuraava, reilu minuutin mittainen garage rock -ryöpytys ”Six Shooter” toimii puolestaan Oliverin keuhkoamana kuin häkä.

Laneganin viskintuoksuisella baritonilla tulkitsema, tiukkariffinen ”Hangin’ Tree” keinuu kauniisti osana hirtehistä albumikokonaisuutta. Albumin kolmas jättihitti ”Go With The Flow” ei albumin muun hittiosaston myötä liiemmin myöskään esittelyjä kaipaa. Suoraviivaisen punkisti rytyyttävä, pirullisen tarttuvalla, viiltävällä melodisuudella varustettu aurinkorannikon leveäsointinen, dullan tuoksuinen rock edustaa yhtyeen sointia parhaimmillaan. Neuroottisen kaunis ”Gonna Leave You” huokuu vahvojen The Saints -vaikutteiden ohella kraut-minimalismia, shoegazea ja autotallipunkkia.

QOTSA ottaa askeleen purkka-jytän suuntaan ”Do It Againilla”, missä rytmiset ja soinnilliset krumeluurit on riisuttu minimiin, mutta jossa soinnin ilomielisyys kumpuaa Suzi Quatron ja Brownsville Stationin kaltaisesta ilotulituksesta. Enteellisesti Laneganin viimeiseksi tulkitsemaksi kappaleeksi yhtyeen riveissä jäänyt rynkky-blues ”God Is In The Radio” toimii hienosti ja erityisesti vokalistin pehmeän paahteisen laulusoundin ansiosta. Albumin upein tyylimuutos tapahtuu ”Another Love Songin” kohdalla, missä yhtye ottaa hapokkaan surf rockin, twistin ja rautalangan helposti haltuun liiskaten tiskiin erään albumin melodisesti vahvimmista kappaleista.

Albumin varsinaisen päätösbiisi, perinteisemmän raskasrockin riffimaisemaan palaava ”A Song For The Deaf” päättää albumin QOTSA:lle ominaiseen, suoraviivaisen rajuun tyyliin. Kappaleen anatomiassa on aistittavissa myös vanhan koulukunnan brittihevin alkuaineksia, jotka on kuitenkin tuotantoprosessissa feidattu ajanmukaisesti sivuosaan autenttisessa äänimaisemassa. Albumin erikoispainosversion bonusbiiseinä kuullaan rujonkaunis, 12-kielisellä akustisella kitaralla taituroitu ”Mosquito Song” ja swing jazz-voiteella liukastetulta Dead Kennedysin ja aivan alkuaikojen The Misfitsin modernilta sekoitukselta kuulostava The Kinks-cover ”Everybody’s Gonna Be Happy”.

Yksiulotteisen hittilevyn tekemisen sijasta QOTSA halusi laajentaa musiikillisen luomisen spektriään entisestään. Riskinotto kannatti, ja kuten myöhemmin kävi ilmi, jokainen osapuoli, levy-yhtiö, yhtye ja sen fanit saivat albumilta haluamansa. ”Songs For The Deaf” on Queens of the Stone Agen yleisesti parhaimpana kokonaisuutena pidetty läpimurtoalbumi. Sen myötä bändi sai laajalti kansainvälistä tunnustusta ja huomiota. Kun albumi julkaistiin maailmanlaajuisesti 27.8.2002, se nousi Billboard 200 -albumilistan sijalle 17. ”Songs For The Deaf” on useaan otteeseen, usean merkittävän musiikkimedian toimesta tunnustettu erääksi tuoreehkon vuosituhannen toistaiseksi parhaimmista rock-albumeista.