Abaddon Incarnate – Pessimist

Päälle kaksikymmentä vuotta kasassa ollut irlantilainen viihdyttää meitä uudella ”Pessimist” -levyllään. Bändin edellisestä albumista onkin kulunut jo reippaasti aikaa, joten levyä ei ole ainakaan tehty hätiköiden. Abaddon Incarnate luottaa musiikissaan death metallin katkuiseen grindcoreen ja kahden vokalistin jämäkkään ilmaisuun.

Abaddon Incarnate on pyörinyt grindcoren alkuajoista asti mukana, mutta on jäänyt selkeästi ”isompien” nimien jalkoihin. Bändin tiukka poljenta on ”paperilla” sangen toimivaa, ja kahden laulajan käyttö tuo biiseihin vaihtelua. Soitannollisesti bändi kulkee samoissa, hiukan groovaavissa vesissä kuin myös Brutal Thruth sekä heidän sivuprojektinsa Venomous Concept. Vauhtia on reippaasti ja soitto kulkee mallikkaasti. ”Pessimist” kellottaa vähän yli puolen tunnin keston, ja siihen bändi paukuttaa neljätoista kappaletta. Biisien kesto on tyylille ominaisen lyhyttä, mutta mukaan on myös saatu muutama pidempikin biisi, jotka toimivat pirun hyvin lyhyiden biisien välissä.

Kaiken pitäisi olla kohdillaan, mutta jostain syystä Abaddon Incarnaten uusi ei jaksa innostaa muutamaa kuuntelukertaa enempää. Vastaavia poppoita on paljon, ja vaikka bändi käyttää kahta vokalistia, ei se oikein erotu massasta.

5/10

Kappalelista:
1. Pessimist
2. Aborted Genesis
3. Vester Hara
4. Warping the Necrospawn
5. Broken Spectre
6. Fear
7. Impaled Upon Your Zodiac
8. Prison of Introspection
9. Nameless Grave
10. Morbid Epiphany
11. Solstice of Homicide
12. Undead Outcasts
13. Funeral Hag
14. Summoning Famine – Inherit an Empty World

www.facebook.com/abaddonincarnate

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentoi julkaisua