Abbath tähdittämään marraskuussa Uumajassa järjestettävää House of Metal -festivaalia
Norjalaisen black metalin tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Abbath on vahvistettu mukaan Ruotsin Uumajassa 6.–7. marraskuuta 2026 järjestettävälle House of Metal -festivaalille. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 18. kertaa.
Immortal-yhtyeen entisen keulahahmon ja kitaristin Abbath Doom Occultan luotsaama Abbath perustettiin tämän jätettyä Immortalin taakseen. Yhtye julkaisi nimeään kantavan debyyttialbuminsa ”Abbath” vuonna 2016, minkä jälkeen ovat ilmestyneet ”Outstrider” vuonna 2019 ja ”Dread Reaver” vuonna 2022. Yhtyeen musiikillisiin vaikuttajiin lukeutuvat muun muassa Kiss, Motörhead, Manowar ja Bathory.
Tuleva esiintyminen merkitsee samalla Abbath Doom Occultan paluuta House of Metaliin pitkän tauon jälkeen. Immortal esiintyi festivaalilla 14 vuotta sitten.
House of Metalin tämänvuotiseen ohjelmistoon on aiemmin vahvistettu Ancestor of Kaos, Blazon Stone, The Crown, Deathchain, Eradikated, Firespawn, Hardcore Superstar, Hypocrisy, Imminence, Moloken, Thron, Vomitory ja Wormwood.
Festivaalille ovat myynnissä sekä kahden päivän että yhden päivän liput. Tapahtuman varsinainen ikäraja on 18 vuotta, mutta alle 18-vuotiaat voivat osallistua vähintään 25-vuotiaan täysi-ikäisen huoltajan seurassa. Alle 13-vuotiaita ei päästetä tapahtumaan äänenvoimakkuutta koskevien määräysten vuoksi.
