Abe Vigoda kesäkuussa Suomeen

Yhdysvaltalaisen Abe Vigodan mittava Euroopan kiertue saapuu maanantaina 6. kesäkuuta Helsinkiin. Liput ensimmäistä kertaa maahamme saapuvan punk/alternative-yhtyeen Kuudennen Linjan keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä. Garagerockia, punkia, afrobeatia sekä latinalaisamerikkalaisia rytmejä ”tropical punkiksi” yhdistelevän Abe Vigodan juuret ovat No Agen, The Mae Shin ja Mika Mikon tavoin Los Angelesista löytyvältä The Smell -punk-klubilta. Keikkapaikan kanta-asiakkaiden vuonna 2004 perustama yhtye aloitti uransa räkäisen garagepunkin parissa, mutta sittemmin Abe Vigodan musiikki on kehittynyt huomattavasti monipuolisempaan suuntaan.

2000-luvun loppupuoliskolla Abe Vigodan muusikot alkoivat yhdistelemään punkrockiinsa tropicalia-vaikutteita. Vuoden 2008 ”Skeleton”-pitkäsoiton julkaisun yhteydessä Abe Vigoda pääsi lämmittelemään samankaltaisista etnisistä rytmeistä innoitusta hakenutta, juuri suuren läpimurron tehnyttä indierock-yhtye Vampire Weekendia heidän Pohjois-Amerikan kiertueellaan.

Abe Vigodan soundipaletin seuraava merkittävä laajeneminen tapahtui viime syksynä Bella Union -levymerkillä (mm. Fleet Foxes, Midlake, Beach House) julkaistun ”Crush” -nelosalbumin yhteydessä. Uusimmalla levyllään losangeleslaiset punkkarit hakivat innoitusta myös kosketinsoittimilla tuetusta, 80-lukuisesta brittiläisestä new wavesta. Bändin tuoreella pitkäsoitolla kuullaankin vaikutteita jopa New Order- ja Echo & The Bunnymen -tyylisestä post-punkista.

Helsingin keikalla Abe Vigodaa lämmittelee yksi tämän hetken lupaavimmista uusista kotimaisista indie-yhtyeistä, viime vuonna debyytti-ep:nsä ”Swans et Tea” julkaissut Black Twig.

KEIKKA:
Ma 6.6.2011 Helsinki, Kuudes Linja +Black Twig

LIPUT:
12 EUR +toimituskulut, ennakko: Tiketti.

Kommentoi julkaisua