Abolition A.D – After Death Before Chaos

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 5.7.2014

Allekirjoittaneelle Singapore, ja ylipäätänsä Aasia, on tuntematon alue, jos pitäisi lähteä luettelemaan erilaisia metallibändejä. Ainoa poikkeava valtio Aasian suunnasta, josta löytää ja tietää lukuisia hyviä ja mielenkiintoisia bändejä, on Japani. Tällä kertaa tarjolla on stonerin, sludgen ja grindcoren yhdistelmää – tai bändin ilmoittamana temperamenttista hc-punkkia. Miten sen nyt sitten kuulijana ottaa. Abolition A.D tulee Singaporen suunnasta ja on julkaissut vuonna 2013 debyyttinsä, joka kantaa nimeä ”After Death Before Chaos”.

Vajaan puoli tuntia kestävä kokopitkä alkaa tylsähköllä, mutta hieman vaihtelevalla aloitusrallilla ”Enchanted Land”. Kappale laahaa suurimmaksi osaksi, mutta kappaleen loppupuolella meno muuttuu enemmän grindcoren suuntaan. Lyhyesti sanottuna tämä on ohimenevä viisu. ”Ouroboros” tarjoilee hieman parempaa antia nopeammalla menolla ja meiningillä. Samantapaisella fiiliksellä toimii myös ”Primal Fear”, vaikken itse oikein päässyt sisälle kappaleen intro-osuuteen. Kuunnellessani voin kuvitella, kuinka esirippu nousee ja bändi saapuu soittimiensa kanssa paikalle räminän ja kitarankielien sahaamisen voimin. Muuten kyseinen kappale on menevä ja groovemainen.

”Interlude” on instrumentaalin voimin kulkeva mitäänsanomaton veisu. Raskaat kitarariffit ovat ihan ok -tasoa, mutta kokonaisuutena tämä on aika turha kappale, joka ei tarjoa pitkällä tähtäimellä mitään. ”After Death Before Chaos” on lyhyestä pituudestaan huolimatta levyn parhaimpia kappaleita, jossa on sitä tuttua ja turvallista meininkiä, mitä grindcore voi tarjota.

Levyn loppupuolella laahaava ”V.I.P”-kappale ei nappaa kuuntelijoita millään tasolla. Ensimmäinen mieleen tuleva asia, ainakin itselläni, on vain klikata skip-painiketta omasta soittimesta ja kuunnella, mitä viimeinen kappale tarjoaa. Meno ja meininki eivät loppupäässäkään muutu parempaan suuntaan. Levyn viimeisin ja pisin kappale ”Medieval Minds” on vain suurimmaksi osaksi tylsä ja junnaava tekele, jonka parhain osa löytyy kappaleen puolestavälistä, jossa meno muuttuu grindcoren suuntaan, kuitenkaan pelastamatta kappaletta junnaavasta suosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Lyhyestä levystä huolimatta Abolition A.D:n debyytti on huono esimerkki siitä, miten omaa bändiä lähdetään mainostamaan maailmanlaajuisesti. Levy on soundimaailmaltaan kehnoa kuraa, ja kappaleet ovat suurimmaksi osaksi tylsiä ja laahaavia. Ainoat hyvät puolet ovat ne kolme mainitsemaani kappaletta, jotka nyt jotenkuten tarjoavat jotain hyvää ja välttävät levyn katastrofaaliselta tuomiolta. En nyt lähtisi tätä suosittelemaan kenellekään, koska et menetä elämästäsi paljoa, vaikka et tule ikinä tähän levyyn tutustumaan. Toisin sanoen voit omalla vastuullasi kuunnella levyn läpi, mutta mahtipontisia elämyksiä ja hetkiä et tule tämän seurassa kokemaan. Parempiakin grindcore-bändejä löytyy maailmasta vaikka kuinka paljon.