Aborted

Aborted nauhoittamassa uudelleen vanhoja kappaleitaan tulevalle juhlajulkaisulle

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.4.2019
Aborted

Belgialainen death metal -jyrä Aborted on päässyt jo kiitettävään ikään. Yhtye perustettiin vuonna 1995 ja se on julkaissut jo kymmenen studioalbumia, joista uusin on vuodelta 2018. Yhtyeen solisti Sven de Caluwé jutusteli hiljattain Heavy New Yorkin kanssa bändin tulevista suunnitelmista. Näihin kuuluu bändin kahden ensimmäisen albumin, vuoden 1999 ”The Purity of Perversionin” sekä vuoden 2001 ”Engineering the Deadin” kappaleiden uudelleenäänittäminen. Uudelleen äänitetyt kappaleet albumeilta tulevat olemaan osa uutta juhlajulkaisua, jonka oheen bändi liittää myös muutaman upouuden raidan. Caluwé kertoo:

”Koska tämä vuosi on meille juhlavuosi – tulee 20 vuotta debyyttialbumimme julkaisemiseta – me haluamme tehdä jotakin erityistä. Sävellämme parhaillaan muutamaa siistiä uutta kappaletta, ja aiomme äänittää uudelleen joukon kappaleita kahdelta ensimmäiseltä albumiltamme. Ne tulevat olemaan osa juhlajulkaisuamme, jolla juhlistamme näitä kahtakymmentä vuotta ja annamme samalla faneillemme myös jotain uutta.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat