Aborym – Shifting.negative

Aborymia aiemmin kuulematta luulin yhtyeen soittavan black metallia. Iskiessäni ”Shifting.negativen” soittimeen, paljastuikin bändi industrial-pumpuksi, jolla on Marilyn Mansonmaista häiriintyneisyyttä lääkecocktailissaan. Aivan pieni ripaus black metallia saattaa siellä täällä olla, mutta sitä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Lähimpänä vertailukohtana tulee jo pitkään kuopattuna ollut suomalainen …And Oceans, vaikkakin on muutaman tuuman kevyempi ilmestys kuin suomalainen hengenveljensä.

”Shifting.negativella” on käytännössä kahdenlaisia elementtejä. Yhtäältä on kitaran jynkkyriffivetoisia kappaleita ja toisaalta on tunnelmaosioita, jotka verkkaisen synavetoisesti soittelevat tehdashalli-ja avaruuspimputtelu-akselille sijoittuvia melodiantynkiä. Levy potkaistaan käyntiin kitarabiisillä Unpleasantness, jossa junnaavat kitarariffit ryksyttävät tasaisesti taustalla, ja paksun mikrofoniefektin läpiajamat puolilikaiset vokaalit raakkuvat ja kähisevät tavoitellen jonkinasteista hulluutta. Vaikutelma on kuitenkin ontto ja kolkko, sillä joissain biiseissä on paljon tyhjää tilaa äänimaailmassa. Sama ilmiö toistuu muissakin kitarabiiseissä kuten esimerkiksi ”Decadence in a Nutshell” sekä ”Slipping Through the Cracks”. Myöskään melodiat eivät ole erinomaisen mieleenjääviä – suuri osa kitarariffeistä ovatkin bändin häiriintyneestä aurasta riisuttuina aivan tavallisen tylsiä rokkiriffejä. Useat kipaleet kulkevatkin yksinkertaista riffitoistoa tampatessaan nopeasti ohi jättämättä juuri minkäänlaista vaikutelmaa.

Syntikat pulputtelevat avaruussoundeja siellä täällä biisien eri osioissa. Esimerkiksi kappale ”Precarious” tunnelmoi avaruudellisissa tunnelmissa ja sisältääkin paljon täydempää äänimaailmaa kuin kolkon tamppaavat riffivetoiset biisit. Lähes joka biisiin on sijoitettu tällaisia osioita, välillä vokaalien kanssa ja välillä ilman. Osiot ovat poikkeuksetta verkkaisia ja seinäruusumaisia, ja silloin kun platta veivaa muutenkin keskitempoisemmin, on vaikutelma välillä haukotuttava. Toisaalta nämä erinäiset synasmatot täyttävät äänimaisemaa mukavan monipuolisesti.

Toinen syy kolkkoon ja onttoon äänimaailmaan ovat lihattomat instrumenttien soundit. Toisaalta on mukavaa kuulla muutakin kuin nykyajan modernin metallin täyteen energiaa tunnettua kivimurskain-soundia, mutta Aborym alkaa olla jo hieman turhankin ohut, jonka vuoksi nopeammista biisikohdista jää voima pois. Yleinen äänimaailma tavoittelee yleistä karmivaa ja sekopäistä hulluutta, mutta tämä soundi on kuultu monta kertaa jo paremminkin tehtynä. Esimerkiksi kotimainen Havoc Unit aikanaan rakensi aidosti pelottavan ja arvaamattoman hulluuden purskauksen levyllään ”h.IV+ (Hoarse Industrial Viremia)”. En myöskään ole koskaan pitänyt lauluääntä särkevästä raskaasta mikrofoniefektistä; mielestäni se heikentää laulajan ääntä ja ampuu alas näin monia potentiaalisia vokaalimelodioita. Maltillisesti käytettynä efekti kelpaisi hyvinkin, mutta Aborym käyttää sitä koko levyllisen ajan läpi surutta, ilmeisesti siksi, että se on ”pelottavaa”.

Tuntuu, että olen ollut aavistuksen liian kriittinen. Näin monta kertaa kuullussa soundissa on vain niin helppo tarttua jo keskeisimpiin hiomattomiin kohtiin. Tasapainon vuoksi viimeisenä plussana mainittakoon siis vielä, että Aborymilla on periaatteessa kuitenkin paljon vaihtelua biiseissään – on nopeampaa ja keskitempoisempaa, tunnelmallisempaa ja häröilevämpää meininkiä, jotka suhteellisen saumattomasti sulautuvat toisiinsa. Levy ei siis ole huono missään nimessä, vaikka valitettavan keskinkertainen se jokaisella osa-alueella onkin. Hieman vähemmän alleviivattua pelottavuutta ja hieman enemmän iskeviä riffejä ensi kerralla, kiitos.

6/10

KaaosZine levyt

Kappalelistaus:

  1. Unpleasantness
  2. Decadence in a Nutshell
  3. Big H
  4. Slipping Through The Cracks
  5. 10050 Cielo Drive
  6. For a Better Past
  7. Precarious
  8. Tragedies for Sale
  9. Going New Places
  10. You Can’t Handle the Truth

Aborym Facebookissa

Kommentoi julkaisua