Absurdity Made Flesh julkaisi uuden EP:n ”To Ashes”
Tamperelainen death metal -tykki Absurdity Made Flesh julkaisi uuden ”To Ashes” -EP:nsä perjantaina 27. syyskuuta. EP:ltä lohkaistut singlet ovat herättäneet kiinnostusta metallipiireissä, ja viimeisin single ”The Endless Cycle” nousikin Spotifyn Metallia Suomesta -soittolistalle.
Death metal ei tunnetusti ole mitään kevyitä tyhjänpäiväisyyksiä myllyttävää musisointia, eikä tähän perinteeseen ole tehty pirkanmaalaistenkaan toimesta muutosta. Biisien materiaali syntyy yhteistyössä vokaaleista vastaavan Pekka Laurikaisen ja musiikista huolehtivan kitaristi Henri Rantasen toimesta. Muu bändi heittää sekaan omat näkemyksensä sovituksiin, ja näin paketti täynnä ”dödistä” on taputeltu nippuun.
Aivan kuten kaikilta bändeiltä, löytyy Absurdity Made Fleshiltäkin esikuvia niin musiikin kuin myös sanoitusten osalta. Musiikillisesti bändin kuuntelijat havainnoivat rippeitä sellaisilta akteilta kuin Medeia, The Black Dahlia Murder ja Fit For An Autopsy. Kirjalliset tuotokset kumartavat Brandon Sandersonin, H.P. Lovecraftin sekä Gene Wolfen ja Robert Jordanin kielellisen taiteen suuntaan.
”To Ashes” -EP
”Pandaemonium” kertoo synkkyyteen taipuvaisista ajatuksenjuoksuista liittyen ihmissuhdekoukeroihin ja irtipäästämisen dilemmaan, joka niin monelle meistä on tuttua. Jäädäkö tuttuun pahaan, vai uskaltaako aukaista ovi tuntemattomaan uuteen.
”Biisi on vuoropuhelua tunteiden kesken. Kappaleen äänimaisema ja sovitukselliset ratkaisut alleviivaavat repiviä risitiriitoja sekä kertojaa niiden ristitulessa”, summaa sävellyksestä vastaava kitaristi Rantanen.
”The Endless Cycle” on biisi ihmiskunnan lohduttomasta kierteestä, joka on kuin häntäänsä syövä käärme. Lajimme on äärimmäisen lahjakas jatkamaan tuhoamistaan sukupolvesta toiseen vailla oppimisen tahtoa historian käänteistä. Kappale on suoraviivaista mäiskintää, ja poikkeaakin hieman yhtyeen progressiivisemmasta tuotannosta ulosannillaan.
”To Ashes”, EP:n nimiraita, ei päästä kuulijaa yhtään helpommalla. Kappale maalaa mielipuolista kuvaa hallitsijasta, joka on valmis polttamaan oman valtakuntansa maan tasalle haaliessaan lisää valtaa ja omaisuutta. Kappale onkin allegoria tämän päivän maailman johtajista, joiden ahneudella ja tuhovimmalla ei tunnu olevan mitään rajoja.