AC/DC:n pitkäaikainen ääniteknikko paljastaa bändin tulevan albumin sisältävän riffi-ideoita edesmenneeltä Malcolm Youngilta

Australialainen rock-jättiläinen AC/DC  tekemässä paluuta uuden ”PWR UP” -albumin merkeissä, jolla nähdään sama kokoonpano kuin bändin vuoden 2014 ”Rock or Bust” -albumilla.

Nyt bändin pitkäaikainen ääniteknikko Mike Fraser paljastanut fanisivusto AC/DCFans.Netille, että levyllä tullaan kuulemaan myös edesmenneen kitaristi ja perustajajäsen Malcolm Youngin omia riffi-ideoita.

”[Levyn sävellysprosessi] oli melko samanlainen ’Rock Or Bustiin’ verrattuna. Luulen, että Angus aloitti prosessin monien ideoiden ja riffien kanssa, mutta ei kovin monen valmiin kappaleen. Se oli kuitenkin samanlaista kuin ’Rock Or Bustin’ kohdalla. Hän ja Malcolm olivat kirjoittaneet silloin kappaleita ennen kuin Malcolm sairastui ja lopulta menehtyi. Hänellä oli siis nyt käytössään kokonainen aarrearkullinen ideoita ja riffejä. Joten ennen kuin aloitimme tämän albumin, hän käytti varmaankin muutaman vuoden kootessaan ideoita”; Fraser kuvailee prosessia.

Fraser on äänittänyt ja miksannut bändin aikaisemmat albumit ”The Razor’s Edge”, ”Ballbreaker”, ”Stiff Upper Lip”, ”Black Ice” sekä ”Rock Or Bust”.