Accept @ Pakkahuone, Tampere 6.11.2012
Hyytävä tiistai-ilta ei oikeastaan houkutellut astumaan ulos kotiovesta, vaan rohkeasti oli tämän tytön käytävä tuulta päin, sillä vahvaa uutta tulemista tekevä Accept kuuluu niiden yhtyeiden listalle, joiden näkemättä jättäminen aiheuttaa jonkin asteista henkistä pahoinvointia. Siispä pimenevässä illassa suuntasin askeleeni kohti Pakkahuonetta.
Saavuin spandexit suhisten pääkallopaikalle hetki sen jälkeen, kun illan lämppärinä toiminut virolainen Metsätöll oli aloittanut soitannan. Henkilökohtaisesti en ole koskaan oikein syttynyt folk-vaikutteiselle metallille, joten eipä ole sen tyylisiä bändejäkään juuri tullut aikaisemmin katsastettua. Metsätöll jätti kuitenkin osaltaan ihan positiivisen muistijäljen, säkkipilleistä ja huiluista huolimatta. Etenkin yhtyeen ulkomusiikilliset seikat niittivät kiitosta minun puoleltani. Pojilla ei ollut yllään mitään sudenturkkiin tai viittoihin viittaavaa ja naamatkin olivat sotamaaleilta säilyneet. Lisäksi välispiikkinsä suomeksi turissut laulaja Markus osoitti suorituksellaan, että yhtyeestä löytyy varsin sympaattista huumorintajua. Ukko kertoili muun muassa miksi äidinkielemme taittuu heiltä niin noileasti. Kuulemma kauniilla kahdeksankymmentäluvulla Virossa ainoa keino nähdä Ritari Ässää ja Katuhaukkaa, oli hankkia ne Suomesta. Olipa kyseessä sitten keksitty juttu tai tositarina, esitti hän sen niin luontevasti, että ainakin tästä osoitteesta symppispisteet kolahtelivat tilille välittömästi.
Vastoin ennakko-odotuksiani, lämppärinkin aikana oli siis ihan hauskaa. Tykkäsin Metsätöllin asenteesta, vaikkei yhtyeen musiikki mihinkään henkilökohtaiseen intohimokeskukseen osunutkaan. Niin joo, ja olihan se eestin kielellä laulantakin jollain tapaa veikeän kuuloista.
Mainos päättyy
Kovasti odottamani Accept nousi lavalle turhia viivyttelemättä ja päräytti shownsa käyntiin uuden ”Stalingrad”-levynsä tiimoilta. Yleisöäkin oli paikalle siunaantunut ihan kivasti tiistaista ja jäätävästä kelistä huolimatta. Valitettavasti suomalaisten tarjoama vastaanotto ei kuitenkaan tälläkään kertaa tulvinut suunnattomasta intohimosta, joskin kyllä paikalle oli myös onneksi muutama suurten tunteiden tulkkikin saapunut.
Itsehän liekehdin aika hyvällä sykkeellä myös yhtyeen uudemman matskun puolesta, mutta ”Hung, Drawn And Quarteredia” ja ”Hellfirea” seuranneet vanhat klassikot ”Restless And Wild” ja ”Losers And Winners” pistivät myös Udo-aikaisen Acceptin ystäviin liikettä.
Accept soitti aikalailla kaksi tuntia ja settilista koostui hyvinkin tasapainoisesta kattauksesta uutta ja vanhaa tuotantoa. Ukot ovat edelleen armottoman tiukassa iskussa – ja kunnossa – joten kyllähän siellä korva- ja silmäkarkkia kovasti tarjoiltiin. Ja koska olen tällainen höpönassu, on Acceptinkin harjoittama hyvä boogie aina uponnut meikäläiseen kuin häkä. Se kun on aina niin kivan näköistä, kun lavalla olevat tyypit selvästi nauttivat siitä mitä tekevät. Ja jos Wolfin tai Peterin naamaa sattuu yhtään kertaa vilkaisemaan, niin eipä tästä jää juurikaan epäilyksiä.
Mainos päättyy
Jos nyt jostain vähän nurisisin, niin ehkä olisivat muutaman biisin voineet settilistalta vaihtaa. ”Shadow Soldiers” laahasi livenä vähäsen ja ”Up To The Limitin” myötä noussut hiki pääsi kyllä ikävästi ”No Shelterin” aikana laskemaan. Eniten harmitti kuitenkin se, että ”Blood Of The Nationilta” ei vieläkään tullut nimikkobiisiä, vaikka myös ”Pandemic” jälleen soitettiin. No mutta, ehkä sitten seuraavalla kerralla. Joka tapauksessa Accept potkii edelleen ihan hullun kovaa ja Tornillo on vokaaleissa aivan ilmiömäinen; tätä lisää kiitos!
Settilista:
01. Hung, Drawn And Quartered
02. Hellfire
03. Restless And Wild
04. Losers And Winners
05. Stalingrad
06. Breaker
07. Bucket Full Of Hate
08. Monsterman
09. Shadow Soldiers
(Wolfin kitarasoolo)
10. Neon Nights
11. Bulletproof
12. Aiming High
13. Princess Of The Dawn
14. Up To The Limit
15. No Shelter
16. Pandemic
17. Fast As A Shark
Encore:
Metal Heart | Teutonic Terror | Balls To The Wall
Raportti: Terhi Salonen
Valokuvat: Markus Nieminen
Mainos päättyy