AC/DC – For Those About To Rock (We Salute You)

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 23.11.2016

AC/DC:n kahdeksas studioalbumi ”For Those About To Rock (We Salute You)” oli kovan paikan edessä, kun se seurasi megamenestys ”Back In Blackiä”. Bon Scottin menehtyminen helmikuussa 1980 alkoholimyrkytykseen oli yhtyeelle kova paikka. Tästä huolimatta yhtye löysi tilalle uuden solistin, Brian Johnsonin, jota Scott oli elinaikanaan kehunut muulle yhtyeelle nähtyään Johnsonin esiintymisen Geordien riveissä. Moni oli jo varmasti ehtinyt maalailla piruja seinille yhtyeen kohtalosta, mutta toisinpa kävi. ”Back In Black” ilmestyi kesällä 1980 ja on myyntilukujensa puolesta kohonnut maailman toiseksi myydyimmäksi albumiksi heti Michael Jacksonin ”Thrillerin” jälkeen. ”Back In Black” nosti riman korkealle yhtyeen muille levyille, joten vuonna 1981 ilmestyneelle ”For Those About The Rock (We Salute You) odotukset olivat varmasti monella kovat. Albumi myikin yllättävän hyvin, eikä suinkaan ollut mikään floppi.

Kun AC/DC:n kahdeksatta albumia kuuntelee huomaa väkisinkin, ettei se ole niin loistava kuin edeltäjänsä. Brian Johnson on itsekin todennut eräässä haastattelussa jälkeen päin, että vaikka he työstivät albumia kauan, levy kuulostaa koostuvan irrallisista kappaleista. Albumin kymmeneen kappaleeseen mahtuukin keskenään hyvinkin erilaisia ralleja ja oikeastaan aloitusraidan lisäksi levyltä ei nouse esiin muita kovia hittejä. Tämä ei tietenkään ole suoraan verrannollista siihen onko albumin musiikki hyvää, mutta kertoo jo jotain. Aloituskappaleen kuin albumin nimikin ovat saaneet innoituksen Angus Youngin inspiroineesta, roomalaisista gladiaattoreista kertovasta kirjasta nimeltään ”For Those About To Die We Salute You”. Lause ”For Those About To Rock (We Salute You)” on siis suora väännös kirjan nimestä. Myös albumin kansikuva liittyy kappaleeseen olennaisesti: ”For Those About To Rockin” lopussa kuullaan tykkien jylinää, jonka idean AC/DC nappasi Britannian Dianan ja Charlesin häistä samaiselta vuodelta. 21 laukasta sisältävästä kappaleesta tuli oiva päätös keikoille, jollainen päätös oli kuultavissa myös toissa kesänä Hämeenlinnan Kantolan konsertissa.

Levyltä löytyy AC/DC:lle tyypillisiä kaksimielisiä, sopivan rivoja kappaleita kuten ”Put The Finger On You” ja ”Let’s Get It Up”, jotka ovat höystetty polkeviksi ralleiksi. ”Inject The Venom” alkaa Johnsonin mahtipontisella uhoilulla ja Youngien tarkasti mitoitetuilla muhkeilla riffeillä. Kappaleen kertosäkeet eivät ole ihan tavanomaisinta AC/DC:tä ja raidalla on muutenkin ilkikurinen olemus. ”Snowballed” puhkuu intoa, mutta siitä huolimatta kappale edustaa levyn keskitasoisinta antia. Onneksi kuitenkin asennetta ja synkkyyttä pursuava ”Evil Walks” pelastaa tilanteen. Kappaleen olemus on hiukan äkäinen ja ennen kaikkea uhkaava – Johnsonin latoessa lyriikoita tiskiin, pystyy melkein tuntemaan pahan läsnäolon. ”C.O.D” jatkaa samalla linjalla ja on lyriikoidensa puolesta kuin täydellinen provosointi Yhdysvalloissa eläville konservatiivisille kristityille. Jo silloin kun AC/DC rantautui ensimmäisen kerran Pohjois-Amerikkaan 70-luvulla, raamattuvyöhykkeellä ei katsottu yhtyettä hyvällä. Ei alueella varmasti katsottu hyvällä muitakaan samanhenkisiä yhtyeitä, mutta huhut AC/DC:n nimen oikeasta merkityksestä (AC/DC oli huhujen mukaan lyhenne ”AntiChrist/Devil Children” tai ”After Christ/Devil Comes”) lisäsivät ennakkoluuloja ja inhoa yhtyettä kohtaan. Yhtye ei tietenkään ole lyhenne kummastakaan, mutta bändin härski asenne ja albumi ”Highway To Hell” eivät ole aikanaan edesauttaneet ennakkoluulojen vähenemistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Breaking The Rules” alkaa mukavan letkeästi eikä kappale ole luonteelta mikään äkäinen ralli. Kappaleen olennaisin osa onkin lyriikat, joissa Johnson kummastelee kapinallisia britti-yhtyeitä, jotka halusivat jatkuvasti aloittaa vallankumouksen. Johnson toteaa laulussa tyynesti, ettei itse moisesta perusta – vaikka saattaakin rikkoa sääntöjä – hän saa kiksinsä muusta. ”Night Of The Long Knives” on AC/DC:lle tyypillisesti rokkaava ja kertosäkeet tarjoavat loistavan mukana laulamisen mahdollisuuden. Kappaleesta välittyy hyvä tunnelma, jossa mahtipontisuutta luovat yhteislauluosuudet. Päätösraita ”Spellbound” alkaa mystisesti sekä mukavan polkevasti, Johnsonin laulu on suhteellisen hiljaista joka korostaakin kitaravalleja. Kertosäkeet yhteislauluosuuksien kera pyörittävät kappaleen omaan lumottuun olemukseensa ja kappaleen lopussa kuullaan myös riivatun oloinen kitarariffi.

Vaikka AC/DC:n kahdeksannelta levyltä ei ole noussutkaan kuin yksi hitti, löytyy levyltä piilotettuja helmiä. Kokonaisuus ei ehkä ole niin eheä kuin voisi toivoa, mutta tästä huolimatta albumia on mukava kuunnella. Levyltä löytyy myös muutamia rohkeita, erilaisia vetoja kuten ”Inject The Venom” ja ”C.O.D.”, joista ei välttämättä heti osaa päättää, tykkääkö niistä vai ei. Bon Scottin menetys jätti isot arvet yhtyeelle, sitä ei voi kiistää. Tästä huolimatta yhtye toipui tästä tragediasta ja on työstänyt sen jälkeen monta upeaa albumia, joihin tänään 35 vuotta täyttävä ”For Those About To Rock (We Salute You)” myös lukeutuu. AC/DC:lle ei voi muuta osoittaa kuin vetää käden lippaan ja todeta ”We Salute You”.