Elävä hard rock -legenda AC/DC on antanut odotuttaa uutta albumiaan kuusi vuotta, mutta vihdoin se on todellisuutta. Vuonna 2008 julkaistun ”Black Icen” jälkeen odotukset ovat korkealla, nimittäin kyseinen albumi on yksi AC/DC:n parhaista ja monipuolisimmista. Yhtyeen ympärillä on kuitenkin viime aikoina tapahtunut kaikenlaista epätoivottavaa. Ensin komppikitaristi, perustajajäsen ja toinen pääasiallinen säveltäjä Malcolm Young sairastui dementiaan ja joutui jättämään yhtyeen. Hänen sävellyksiään on kuitenkin käytetty ”Rock or Bustilla.” Myöhemmin rumpali Phil Rudd joutui oikeuden eteen syytettynä vähän siitä sun tästä. Tähän levyyn asialla ei kuitenkaan ole vaikutusta, sillä se tapahtui vasta äänitysten jälkeen.

Malcolm Youngin sairastumisen vaikutusta AC/DC:n musiikkiin on paha lähteä arvioimaan, kun ei tiedä kuinka paljon levystä on hänen käsialaansa. Hänen paikkansa levyn äänityksissä on kuitenkin ottanut hänen ja soolokitaristi Angus Youngin veljenpoika Stevie Young.

Levy alkaa vahvasti nimikkokappale ”Rock or Bustilla.” Biisi on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella menevä ja tarttuva kuulostaen samaan aikaan klassiselta AC/DC:ltä, mutta silti tuoreelta. Kappale onkin ylivoimaisesti levyn paras. ”Rock or Bust” sisältää muitakin toimivia rock-ralleja, kuten ”Rock the Blues Awayn” ja ”Dogs of Warin.” Levyn ensimmäistä puolikasta kuunnellessaan voisi vielä kuvitella, että siitä olisi kelpo seuraajaksi ”Black Icelle.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Loppujen lopuksi muutamaa biisiä lukuunottamatta ”Black Icella” ja monilla AC/DC:n klassikoilla vallinnut ensiluokkainen groove ja tarttuvuus ovat vain muistoja, joiden voi nähdä toki jollain tasolla kaikuvan ”Rock or Bustin” enimmäkseen ”ihan ok” -tason kappaleissa. AC/DC:llä on monta kovaa levyä, mutta myös monta melko tyhjänpäiväistä. ”Rock or Bust” valitettavasti sijoittuu pääosin tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Eivät kappaleet siis täyttä kuraa ole ja kyllähän niitä ihan ilokseen kuuntelee muutamankin kerran, mutta ei niistä pahemmin mitään mieleen jää. Taustamusiikkina tämä menee mainiosti.

Meheviä riffejä ja tiukkoja laulumelodioita laulettuna Brian Johnsonin sitäkin tiukemmalla äänellä löytyy sieltä täältä, mutta varsinkin levyn loppupuolella AC/DC alkaa toistamaan itseään ja pahasti. Ne jotka sanovat että niinhän se kaikilla levyillään, eivät tiedä mistä puhuvat. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa jälleen kerran ”Black Ice” joka sisältää niin menevää ja toimivaa rockia, että sukat pyörivät jalassa ja kuitenkin jokaisessa biisissä on jotain omaa. Lisäksi levyllä on myös melko rauhallista blues-fiilistelyä, joka valitettavasti loistaa vain poissaolollaan ”Rock or Bustilla.” Jos ”Black Ice” oltaisiin tehty 80-luvulla, niin se olisi täysin samanlaisessa klassikon asemassa kuin ”Back in Black” ja ”Highway to Hell”. ”Rock or Bust” tuntuu melkoiselta mahalaskulta tuohon verrattuna. AC/DC:n uusin ei tosiaankaan lukeudu sen parhaimpiin, mutta bändin fanina tämän toki pyöräyttää muutamaan kertaan läpi ja sen jälkeen kuuntelee sieltä valikoiden lähinnä niitä kappaleita, joissa on jotain muistettavaa.

6/10

Kappalelista:
1. Rock or Bust
2. Play Ball
3. Rock the Blues Away
4. Miss Adventure
5. Dogs of War
6. Got Some Rock & Roll Thunder
7. Hard Times
8. Baptism by Fire
9. Rock the House
10. Sweet Candy
11. Emission Control

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

AC/DC:n kotisivut
AC/DC Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari