Ace Frehley – Origins vol. 1

Kaikista KISSin alkuperäisjäsenistä Ace Frehley on varmasti ansioitunein sooloartistina. Mies on julkaissut määrällisesti kaikista neljästä eniten soololevyjä, jos tämän Frehley’s Comet -nimikkeen alla julkaistut kaksi levyä lasketaan mukaan. Lisäksi kaikkien KISSin alkuperäisjäsenten julkaistessa ensimmäiset soololevynsä samanaikaisesti vuonna 1978 oli Acen levy se, joka myi parhaiten ja jota pidetään yleisesti näistä neljästä levystä parhaimpana. Itse kylläkin suosin Paul Stanleyn soololevyä ja tämän vuonna 2006 julkaistua ”Live to Win” -soololevyä pidän jo niinkin suuressa arvossa, että se peittoaa listoillani valtaosan KISSin levytyksistä. Siitäkin huolimatta myös Acen sooloanti on tasaisen vahvaa; erityisesti ”Frehley’s Comet” -levy on juuri sellaista kasaritukkaheviä, joka itseeni parhaiten uppoaa. ”Anomaly”-levyn päätösraidan ”Fractured Quantum” olen taas nimennyt lempi-instrumentaalikseni. Acen edellinen levy ”Space Invader” oli allekirjoittaneelle kuitenkin pienoinen pettymys. Levyllä ei ollut vielä edeltävältä ”Anomalylta” löytyviä täyden kympin biisejä, kuten esimerkiksi edellä mainittu ”Fractured Quantum” sekä sinkkubiisi ”Outer Space”, ja valtaosa levyn materiaalista oli aidosti hyvän sijaan osastoa ”ihan jees”.

Nyt on vuorossa kuitenkin cover-kappaleista koostuva uusi albumi ”Origins vol. 1”, johon Ace on valikoinut paitsi itseään inspiroineita kappaleita, myös kappaleita vanhalta yhtyeeltään. Ja hyviä valintoja Space Ace onkin tehnyt, sillä valtaosan levylle päätyneistä ralleista tietää jo ennestään olevan hyviä biisejä, ennen kuin Acen versioita niistä edes kuulee. Toisaalta jos biisi on jo alkuperäisenä versiona täydellinen, kannattaako siitä nauhoittaa uutta versiota, ellei biisiin löydä jotain uutta kulmaa? Esimerkiksi Ghost on viime vuosina kunnostautunut covereiden suhteen nimenomaan valitsemalla pääosin pop-kappaleita, joita on sitten sovitettu bändille sopiviksi rock-versioiksi. Ace ei kuitenkaan ole lähtenyt ”Origins vol. 1” -levyä nauhoittaessaan suurempia kokeiluja tekemään, vaan levyn kappaleet pysyvät pääosin hyvin uskollisina niiden alkuperäisille versioille.

Suurin muutos Ace Frehleyn valitsemien biisien alkuperäisversioihin nähden on oikeastaan ”Space Invader” -levyä muistuttavat modernimmat ja raskaammat soundit, mikä esimerkiksi ”Magic Carpet Riden” suhteen jykevöittää biisin riffejä loistavasti, vaikkakin kaipaamaan jää Steppenwolfin alkuperäisversion syntikoita. Myös alun perin Jimi Hendrixin levyttämä ”Spanish Castle Magic” kuulostaa melkeinpä paremmalta kuin alkuperäisillä soundeillaan, vaikkakin mukiinmenevästä laulusuorituksestaan huolimatta Ace häviää silti laulajana Hendrixille – hänen äänestään kun ei vain löydy sitä samaa karismaa. Ace ei kuitenkaan ole onnistunut hävittämään alkuperäisen kappaleen groovea, ja biisin soolossa kuulee sen vaikutuksen, joka Hendrixillä on ollut Acen soittoon.

Toinen kitaristi, jolla on ollut selkeä vaikutus Acen soittotyyliin, on Jimmy Page, joten asiaankuuluvasti levyltä löytyy myös Led Zeppelin -cover ”Bring It On Home”. Biisin tunnelmoiva intro vaihtuu Acen versiossa kitarasooloiluun, mikä toimii itse asiassa paljon alkuperäistä paremmin. Muuten biisi tekee kunniaa alkuperäiselle erityisesti rumpujen ja laulun osalta. En tiedä, kuka biisin laulut on hoitanut, koska tätä informaatiota en ole mistään löytänyt, mutta Ace se ei ainakaan ole. Lauluhan kuulostaa pelottavan samalta kuin Robert Plantin! Kehtaisinko jopa sanoa, että tämä cover-versio on itse asiassa vielä Led Zeppelinin alkuperäistä parempi. Myös alkuperäistä rokimpi versio The Troggsin kappaleesta ”Wild Thing” vaihtaa alkuperäisen suoraan sanottuna ärsyttävät laulut Acen ja kappaleessa vierailevan Lita Fordin huomattavasti miellyttävämpiin laulusuorituksiin.

Vaikka Ace onnistuukin suoriutumaan esimerkiksi edellä mainittujen kappaleiden suhteen jopa alkuperäisversioita paremmin, eivät kaikki levyn coverit kuitenkaan ylitä tai edes yllä alkuperäisten tasolle. Esimerkiksi ”Street Fighting Man” ei ole KISSin ”Dynasty”-levyltä löytyvän ”2,000 Manin” tasoinen Rolling Stones -cover, vaan tästä alkuperäistä rokimmasta cover-versiosta puuttuu alkuperäisen tunnelma ja identiteetti jo siinä määrin, että en aluksi meinannut edes tunnistaa kappaletta. En tiedä miksi, mutta myös Thin Lizzyn loistavasta ”Emeraldista” on alkuperäisen fiilis kadonnut Acen käsittelyssä täysin. Osasyynä on varmasti se, etteivät Acen laulut kyseisessä biisissä ihan toimi. Eihän Ace koskaan ole loistava laulaja ollut, mutta tietynlaisiin kappaleisiin hänen tulkintansa on juuri sopivan suoraviivaista. ”Emerald” ei sellainen biisi valitettavasti ole. Kyseisestä biisistä suoriutuisi paljon paremmin esimerkiksi Iron Maiden – kyllä biisin kitaramelodioista sen verran vahvasti kuulee, mistä päin Steve Harris ja kumppanit ovat vaikutteensa saaneet. ”Emerald” sisältää kylläkin varmaan koko ”Origins vol. 1” -levyn parhaat kitarasoolot Acen ja biisissä vierailevan Slashin vuorotellessa.

Mitä tulee levyn KISS-kytköksiin, niin ”Parasite” ja ”Cold Gin” eivät tarjoa suurempia yllätyksiä vaan ovat kummatkin hyvin uskollisia alkuperäisille versioille, vaikka totta kai ”Parasite” on tällä levyllä soundillisesti parempi kuin tuhnuisella ”Hotter Than Hell” -levyllä. Vastapainona toisaalta on se, että vaikka biisi toimii myös Acen laulamana, kyllä itse yhä vannon Gene Simmonsin laulaman alkuperäisen nimeen. Sen sijaan ”Cold Gin” tuntuu paljon sopivammalta Acen kuin raivoraittiin Genen laulamaksi. Acen ääni on kyseisessä biisissä jopa yllättävän ja mukavan raaka ja räkäinen. Lisäpituutta molempiin biiseihin tuovat uudet erittäin pätevät kitarasoolot. ”Cold Giniin” soolon soittaa Pearl Jamista tunnettu Mike McCready, kun taas ”Parasiteen” uuden soolon vetää myös ”Spanish Castle Magicissa” vieraileva Rob Zombien kokoonpanossa vaikuttava kitaravirtuoosi John 5, jolle soolo sen toimivuudesta huolimatta ei kuitenkaan anna kunnon mahdollisuutta revitellä. Kaipa hänellä on soololevynsä noita suurempia taidonnäytteitä varten.

Kaikista kolmesta levyn KISS-coverista kiinnostavin itselleni on kuitenkin levyn päätösraita ”Rock N Roll Hell”. Vaikka biisillä ei soundillisesti ole mitään mahdollisuuksia pärjätä alkuperäiselle (”Creatures of the Night” -levyn rumpusoundi on yhä paras, jonka olen koskaan kuullut), tekee se kuitenkin kunniaa alkuperäiselle eikä millään tavoin sitä häpäise. Kahden version välisen eron kiteyttäisin varmaankin toteamalla, että KISSin versio kuulostaa enemmän heviltä, kun taas Acen versio enemmän rokilta.

Levyn suurin yllätys ja eniten ennakko-odotuksia synnyttänyt kappale on kuitenkin cover-versio Freen ”Fire and Water” -biisistä. Syynä on tietenkin se, että vierailevana laulajana biisissä on KISSin Starchild, Paul Stanley itse. Harva tuskin odotti, että Ace ja Paul vielä tekisivät yhteistyötä, mutta näin vain on päässyt tapahtumaan. Ja millainen on lopputulos? Ihan hyvältähän se kuulostaa. Äänensä viimeistään KISSin viimeisimmän studioalbumin ”Monsterin” nauhoitusten tienoilla lopullisesti menettänyt entinen kultakurkku Paul Stanley kuulostaa biisissä itse asiassa jopa kohtalaisen hyvältä. Stanley kuitenkin laulaa suurimman osan biisistä mahdollisimman rauhallisesti ja liikaa pinnistämättä. Kun hän yrittää muutamissa kohdissa vähän huutaakin, alkaa hänen äänensä jo murtua. Taitavat Stanleyn parhaat vuodet olla jo takanapäin, ikävä kyllä. Voin vain kuvitella, miten upealta tämä biisi olisi voinut kuulostaa hänen laulamanaan vielä kymmenen vuotta sitten.

Mutta summa summarum, ”Origins vol. 1” on levyllinen täynnä alkuperäisille uskollisia covereita, joista osa panee alkuperäisiä paremmaksi, kun taas osa ei valitettavasti täytä odotuksia. Jos lähtisin levyä suosittelemaan, niin sanoisin, että ”Space Invaderin” tapaan kovimpien KISS– ja Ace-fanien kannattaa se kuunnella, mutta muulle satunnaista kiinnostusta mahdollisesti osoittavalle yleisölle kuunteleminen ei ole pakollista. Toisaalta tuskin siitä kuuntelusta mitään haittaakaan on.

7½/10

Kappalelista:
1. White Room (Cream)
2. Street Fighting Man (The Rolling Stones)
3. Spanish Castle Magic, feat. John 5 (Jimi Hendrix)
4. Fire and Water, feat. Paul Stanley (Free)
5. Emerald, feat. Slash (Thin Lizzy)
6. Bring It on Home (Led Zeppelin)
7. Wild Thing, feat. Lita Ford (The Troggs)
8. Parasite, feat. John 5 (KISS)
9. Magic Carpet Ride (Steppenwolf)
10. Cold Gin, feat. Mike McCready (KISS)
11. Till the End of the Day (The Kinks)
12. Rock and Roll Hell (KISS)

http://www.acefrehley.com/
https://www.facebook.com/officialacefrehley/?fref=ts

Kirjoittanut: Markus Mickels

Kommentoi julkaisua