Texasin San Antoniosta ponnistava Across the Atlantic esittelee tällä kertaa kypsemmän version itsestään.

Bändi sai alkunsa vuonna 2012, kun laulaja Jay Martinez julkaisi Craigslistillä ilmoituksen, jossa hän kertoi etsivänsä jäseniä uuteen bändiinsä. Soittajat löytyivät ja esikoisalbumi ”First Things First” tuli markkinoille vuonna 2014. Nyt kolme vuotta myöhemmin bändi kiertää ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvaltoja ja rikastuttaa pian maailmaamme toisella täyspitkällä studioalbumillaan.”Works of Progress” on albumi, joka tihkuu adrenaliinia sekä taidokasta ja tarkkaa soittoa. Levy pitää sisällään hyppysellisen positiivisuutta, mutta lisäksi löytyy myös ripaus vihaa ja aggressiota.

Moni sanoo löytäneensä paljon uusia musiikki-ihastuksia videopelien kautta. Across the Atlanticin tulevaa julkaisua on ehkä helpointa kuvailla niin, että se voisi soida Tony Hawkin skeittipelin, Silent Hillin ja jonkun kunnon räiskintäpelin hybridiversion taustalla. Levy on toisaalta monipuolinen ja oikeat ainekset hyvään kokonaisuuteen löytyvät, mutta tällä hetkellä kaikki raaka-aineet eivät ole sekoittuneet keskenään, jotta levy voisi luoda koherenttia kokonaisuutta.

Albumin alkupuoliskon duurikitarat ja skeittipunkille uskolliset rumpukompit tuovat mieleen lumilautailuvideoiden soundtrackit. Huomaan yhtäkkiä haaveilevani roadtripistä kavereiden kanssa Amerikan halki, ”Playing for Keepsiä” ja ”Sundress Funeralia” tykittäen. Näihin kahteen kappaleeseen verrattuna ”Cutting Corners” ja ”Chin Up” kuulostavat rosoisemmilta ja vähemmän viimeistellyiltä. Ne ovat matalatempoisia ja suoraviivaisempia kappaleita.

Seuraavaksi tapahtuu jotain outoa. Klikkasinko vahingossa toisen bändin soimaan? Ei, vaan kyseessä on ”Works of Progressilta” singlenäkin julkaistu ”24 Hours.” Aggressiiviset scream-vokaalit aloittavat armottoman turpaanvedon säkeistössä, eikä äskeisestä Across the Atlanticin antamasta mielikuvasta ole mitään jäljellä. Intensiteetti on jokaisen instrumentin osalta aivan eri luokkaa kuin tähänastisissa kappaleissa ja sama meno jatkuu hyvin pitkälti levyn loppupuoliskon ajan. Albumin nimikkokappale ”Works of Progress” on säästetty vielä viimeiseksi. Biisi on pitkälle yli puoleen väliin kaunis, akustinen kappale ja lähtee lentoon loppua kohti, ikään kuin nätisti hyvästellen kuulijansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jokainen soittaja taitaa selvästi oman instrumenttinsa. Yhteensoitto toimii, soundeihin on panostettu ja ne kuulostavat hyviltä. Silti on vaikeaa päästä sen ajatuksen yli, että tämä albumi kuulostaa kahden eri bändin tekemältä.

Tahdon alleviivata, ettei minulla ole mitään genrejä yhdisteleviä bändejä vastaan. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Across the Atlantic ei ole ihan löytänyt omaa tapaansa tehdä kappaleita, vaan vielä kokeillaan vähän sieltä täältä.

Kun kappaleita tarkastelee yksittäin, ne ovat hiotun ja valmiin kuuloisia – mainitsin jo kerran soundit, mutta mainitsen ne uudestaan. Näin hyvin hiottua musiikkia on mukava luukuttaa kajareista kunnolla. Kokonaisuutena ”Works of Progress” jää kuitenkin hieman hämmentäväksi; vaihtelua on vain liikaa.

Kaikesta huolimatta Across the Atlantic jää ehdottomasti omalle muistilistalleni ja odotan innolla, mihin suuntaan seuraava albumi pojat vie. Monet bändit kuitenkin hakevat parin ensimmäisen albumin aikana omaa suuntaansa, ennen kuin oma ja tunnistettava juttu löytyy. Sanoisin Across the Atlanticin olevan tällä hetkellä juuri tuossa pisteessä – vaikka kyllähän nämä biisit potkivat kovaa jo tässäkin vaiheessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

6.5/10

Kappalelista:

1. Prelude
2. Playing for Keeps
3. Sundress Funeral
4. Cutting Corners
5. Chin Up
6. 24 Hours
7. Word of Mouth
8. Self (less)
9. Starting Over
10. Blind Eyes
11. Works of Progress

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Across the Atlantic Facebookissa.