ADB – Let’s Drink It

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.5.2014

ADB Kiuruvedeltä kotoisin oleva ADB on päättänyt tuoda kappaleitaan julkisuuteen jo erittäin aikaisessa vaiheessa uraansa, sillä bändi on perustettu vasta vuoden 2013 loppupuolella. Keikkoja yhtye ei ole vielä ehtinyt soittamaan mutta on kuitenkin saanut aikaiseksi omia biisejä, joista kaksi on laitettu mukaan tälle ”Let’s Drink It” -demolle.

Kuten jo demon nimestäkin voi päätellä, on biisien teemana alkoholi. Musiikillisesti yhtyeen tyyli on jonkinlainen sekoitus thrashia ja Motörheadia olematta kunnolla kuitenkaan kumpaakaan. Sävellyksellisesti biisit ovat melko mitäänsanomattomia, eikä niistä jää useankaan kuuntelun jälkeen paljoa päähän. Varsinkin riffit kaipaisivat tarttuvuutta ja potkua lisää, sillä nyt lopputulos on hieman turhan löysän kuuloinen. Tuotannollisesti demon laatuun ei ole kovin paljon panostettu, sillä esimerkiksi soundit ovat hyvin treenikämppämäiset ja biisejä olisi vielä voinut hioa paremmaksi soitonkin osalta.

Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että ADB on päättänyt hieman liian aikaisin nauhoittaa kappaleitaan. Niin sävellystaitoa kuin yhteissoittoakin olisi kannattanut hioa vielä hiukan ennen julkaisua, sillä nyt bändistä jää vielä hyvin keskeneräinen kuva. Bändin nuoruus antaa jonkin verran anteeksi, mutta seuraavalle demolle yhtyeen kannattaa valmistella kappaleet rauhassa valmiiksi ja pyrkiä saamaan ulosantiansa hieman energisemmäksi, minkä myötä lopputulos saattaisi kuulostaa jo huomattavasti paremmalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4/10

Kappalelista:

01. Drunken Bastard
02. Let’s Drink The Beer

Kirjoittanut: Taavi Lindfors

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat