Ruotsalainen dödishirmu Aeon julkaisi neljännen täyspitkänsä ”Aeons Black” Metal Bladen kautta 19.11.2012. Näin introna voidaan vaikkapa sanoa, että kyseessä on mielenkiintoisinta Aeonia tähän asti.

Plätty alkaa ”Still They Pray” –nimisellä veisulla, joka lyö luun kurkkuun heti kättelyssä. Ensimmäisen ep:n jälkeen riveistä poistunut rumpali Arttu Malkki on jälleen rumputulituksen takana ja osoittaa heti ensi metreillä kuuluvansa bändiin kuin nyrkki silmään. Maittavia ja selviä soundeja ihastellessa kappale vaihtuu ikään kuin varkain seuraavaan ”The Glowing Hate” –nimiseen ralliin. Se jatkaa mainiosti ensimmäisen biisin viitoittamaa tietä mutta sisältää kuitenkin enemmän koukkuja sekä tempon- ja rytminvaihdoksia. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että tämä lätty on hitainta ja raskainta Aeonia koskaan. Kolmanneksi heivattu ”The Voice Of The Accuser” on vajaan minuutin mittainen pianomelodia, joka antaa oivasti hetken aikaa levähtää, ennen kuin tykitys taas jatkuu.

Seuraava kaksikko ”I Wish You Death” & ”Garden Of Sin” on levyn nopeinta materiaalia. Ensimmäiseksi mainitussa kuullaan levyn ensimmäiset blast beatit ja ensimmäinen kitarasoolo. Jälkimmäisessä kuullaan ikävä kyllä hieman irrallisia thrash- ja Göteborg-elementtejä, jotka hivenen naurattavat eivätkä oikein sovi tämän yhtyeen ilmaisuun. Muuten tästä kaksikosta ei jää juuri mitään muuta sanottavaa. Niiden jälkeen kuullaan taas instrumentaali ”Neptune the Mystic”, joka on koko rykmentin voimilla toteutettu, turha välikappale.

Seitsemäs biisi ”Nothing Left To Destroy” on koko albumin kaoottisin kappale. Koko kestonsa ajan kappale tarjoilee jotain uutta, purren kuitenkin itseään häntään siinä määrin, ettei se jätä mieleen juuri mitään. Tämän jälkeen kuullaan jo kolmas minuutin mittaan sovitettu instrumentaali ”Passage To Hell”. Tällä kertaa tuo ”tunnelmapalanen” sisältää vain marssirumpuja ja sopraanolaulantaa, joka kyllä istuu yllättävän luontevasti yhtyeen ilmaisuun. Tämän mielenkohennuksen jälkeen tarjoillaan niin ikään jo ennakkoon singlenä julkaistu levyn nimikkobiisi, josta ei jää mieleen mitään muuta kuin sen ikävä tasapaksuus. Kappale on koko kestonsa ajan vain saman kaavan toistoa, eikä biisistä ole mielekkään kitarasoolon lisäksi juuri mitään positiivista sanottavaa.

Kymmenes ”Dead Means Dead” nostaa panokset takaisin pilviin. Se on ensimmäinen kappale, joka tuo elementeiltään ja rytmisiltä ratkaisultaan mieleen Aeonin aikaisemmat julkaisut. Myös tuo kyseinen kappale pitää sisällään miljoona erilaista osaa, mutta tällä kertaa ne on järjestelty toimivaksi palapeliksi korvia raastavan kaoottisuuden sijaan. Seuraavana tuleva ”Sacrificed” on kuin kahtasataa jalkakäytävällä mummoja liiskaten kulkeva Lada. Se nostaa panoksia entisestään, ja mieli syttyy jälleen kuulemaan tätä tuomion sanansaattajaa.

Seuraavaksi alkaa levyn ns. viimeinen osa. Neljännen instrumentaalin (”The Aftermath”) jälkeen käynnistyy varsinainen hittikimara, joka käsittää levyn kolme viimeistä biisiä. Ne muistuttavat hieman alkupään materiaalia, mikä on siis erittäin hyvä asia. Erityisesti levyn lopettava ”Die By My Hands” nousee ehdottomasti levyn kärkeen ja tuo jykevyydellään mieleen edellisen levyn ”Forgiveness Denied” –veisun.

Kaiken kaikkiaan 15 biisiä rankkaa death metalia on hyvin paljon yhdessä levyssä käsiteltäväksi. Aeon on muuttunut aikaisempaa monipuolisemmaksi ja paremmaksi yhtyeeksi. Rumpalinvaihdos on tehnyt terää, ja Tommy Dahlströmin aina varmat jumalanpilkka- ja haistakaa kaikki vittu -sanoitukset toimivat mahtavasti tälläkin kertaa. Tästä on hyvä jatkaa.

8/10

Kappalelista:
01. Still They Pray
02. The Glowing Hate
03. The Voice of the Accuser
04. I Wish You Death
05. Garden of Sin
06. Neptune the Mystic
07. Nothing Left to Destroy
08. Passage to Hell
09. Aeons Black
10. Dead Means Dead
11. Sacrificed
12. Aftermath
13. Blessed By the Priest
14. Maze of the Damned
15. Die By My Hands

Kirjoittanut: Eeli Helin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy