Aeternus on ollut uransa alkuajoista lähtien hiukan omituinen ilmestys Norjan metalliskenessä. Siinä missä noin 99,9 % norjalaisista yhtyeistä soitti 90-luvun puolessavälissä raakaa metsä- black metalliaan, oli Aeternuksen musiikissa havaittavissa debyytistään ”Beyond The Wandering Moon” asti myös selkeitä death metal -vivahteita, olkoonkin että yhtyeen kaksi ensimmäistä täyspitkää voi vielä luokitella selkeästi enemmän black metallin puolelle.

Yhtyeen raskaampi ja tummempi –eikä norjalaisille tyypillinen kylmän sirkkelimäinen – surina valitettavasti jätti myös yhtyeen omalla tavallaan kahden genren väliinputoajaksi, ja kenties juuri siksi Aeternuksesta ei tullut loistavista 90-luvun levytyksistään huolimatta yhtä Norjan skenen suurista nimistä. Ei ollutkaan mikään ihme, että yhtye jo kolmannella täyspitkällään ”Shadows Of Old” pikku hiljaa hivuttautui koko black metal -genrestä poispäin ja neljännellä albumilla ”Ascension Of Terror” yhtyeen ulosanti oli jo silkkaa death metallia.

Maaliskuun lopulla julkaistu yhtyeen seitsemäs täyspitkä ”…And The Seventh His Soul Detesteth” jatkaa pitkälti yhtyeen 2000-luvulla valitsemaa linjaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Aeternus on kyllä aina osannut suoraviivaisen ja brutaalin ulosannin, eikä suoraviivaisuutta puutu tältäkään levyltä. Mutta siinä missä yhtye osasi alkuaikoinaan olla myös omaperäinen ja sitä kautta mielenkiintoinen, on se viimeisillä levytyksillään vajonnut pikku hiljaa keskinkertaisten death metal -yhtyeiden tasolle.

Siihen ei tee muutosta myöskään ”…And The Seventh His Soul Detesteth”, joka on brutaaliudestaan huolimatta kuivahko death metal -levy ilman kunnollisia koukkuja. Avausraidan ”There Will Be None” kitaramelodiat antavat vielä odottaa hiukan parempaa lopputulosta, mutta jo kyseinen kappale on venytetty aivan liian pitkäksi, yli 7-minuuttiseksi, ja se väsähtää auttamattomasti loppuansa kohden. Samaa voi myös sanoa seuraavana kuultavasta nimikappaleesta, joka on lyhyttä välikohtaansa lukuun ottamatta kahden riffin ihme. Eikä loppulevyltäkään valitettavasti onnistu kaivamaan kuin hetkittäisiä onnistumisen rippeitä ja hajanaisia kohokohtia, varsinaisia loistokappaleita ei sen sijaan laisinkaan. Levyn parasta antia onkin ehdottomasti keskivaiheilla kuultava akustinen instrumentaali ”Hubris”, mutta sitäkään ei oikein muutaman minuutin kestonsa takia voi pitää kuin eräänlaisena väli-introna. Akustisia pätkiä kuullaan myös levyn loppuvaiheessa kappaleissa ”Saligia” sekä ”The Hand That Severs The Bonds”, vaan eipä noista lyhyistä vaihteluista ole pelastamaan muuten onnettoman tylsiä ja ponnettomia kappaleita.

Aeternus on nykytyylillään ihan kivaa taustamusiikkia, mutta yltääkseen alkuaikojensa loistokkuuteen se tarvitsee muutakin kuin muutaman kivan melodian siellä täällä. Tilannetta ei yhtään paranna vokalisti Areksen heikko ja epäselvä örinä, jota hetkittäin höystetään black metallille tyypillisillä kärinöillä, mutta tuotakin vaihtelua levy sisältää aivan liian vähän. Temponvaihtelut levyllä ovat lähinnä keskitempoisesta murahtelusta vauhdikkaampaan toimintaan, vaan eipä niistäkään oikein mitään irti saa. Keskitempoiset kohdat tuntuvat turhan laahaavilta, esimerkiksi levyn toinen ylipitkä rallatus ”Ruin And Resurrect”, kun taas vauhdikkaammat kappaleet ovat liian perusvarmoja.

”…And The Seventh His Soul Detesteth” on keskinkertainen levy keräämään pölyä levyhyllyssä tuhansien kaltaistensa joukossa, muuhun siitä ei ole. Death metallin ystäville se on varmasti ihan kuunneltava teos, mutta ainakin arvostelijan mielestä kaukana yhtyeen parhaimmista levytyksistä.

5/10

Kappalelista:
01. There Will Be None
02. …And The Seventh His Soul Detesteth
03. Spurcitias
04. Ruin And Resurrect
05. The Confusion Of Tounges
06. Hubris
07. Reap What You Saw
08. Saligia
09. The Hand That Severs The Bonds Of Creation
10. The Spirit Of Illumination

http://www.facebook.com/Aeternusofficial

Kirjoittanut: Riku Mäkinen