Affector – Harmagedon
Hei, kuule! Jos sulle hieman rockmaisempi versio Dream Theater/Symphony X -osastosta uppoaa, niin lukaseppas tästä arvio uudesta Affector-albumista! ”Harmagedon” käsittelee maailmanloppua raamatulliselta kantilta, joten se persepelipornon selailu kannattaa lopettaa nyt, tai ainakin tauottaa hetkeksi, ettei tule karvaiset kämmenet.
Affector on siis saksalaiskitaristin Daniel Friesin ja hollantilaisrumpalin Collin Leijenaarin (ex-Dilemma) perustama yhtye, jota täydentää Ted Leonard (Enchant, Thought Chamber) ja Symphony X:stä tuttu basisti Mike Lepond. Levylle vierailee myös liuta kiipparisteja mm. esittelyjä kaipaamattomat Jordan Rudess ja Derek Sherinian sekä Neal Morse (Transatlantic) ja Alex Argento. Tätä soppaa maustaa vielä kokonainen orkesterijoukkio.
Musiikki pyörii siis hieman rockimmassa progemetallissa DT-hengessä voideltuna orkesterimusisoinnilla. Levy lähtee liikkeelle kahdella instrumentaalisella alkusoitolla, josta ensimmäinen on hyvin elokuvamaisen dramaattinen sinfoniapläjäys, jota seuraa kakkosralli tuoden itse bändin esiin ja kuulijan mukaan albumin todelliseen luonteeseen. Sen jälkeen levy kuljettaa kuulijan läpi progemetallimetsikön täynnä erilaisia, alati vaihtuvia kohtia täynnä temmon vaihteluita, kitara- ja urkusooloja, tunnelmaa rauhoittelevia himmailuhetkiä sekä raivoisaa soitinkikkapaahtoa. Levyn spessuversion loppuun on vielä lätkäisty parista albumin rallista akustiset versiot, joten kappaleiden kestäessä 5-13 minuuttia tulee koko paketille mittaa sellaiset 75 minuuttia. Se on valtaisa saavutus saada nykypäivän musadiggari istumaan paikoillaan toista tuntia ilman, että keskittyminen katoaa vaikka Facebookkiin… Katsos, joku puolituntematon ala-asteen luokkatoveri on nähnyt tärkeäksi kertoa koko sosiaalisen median kansalle tykkäävänsä nukkua sunnuntaina pitkään, ja onhan hän kivasti myös ottanut kuvan itse tekemästään voisilmäpullasta! Perkele, nyt on kiire mennä tykkäämään sen koko profiilin sisällöstä! Tai sitten teenkin tämän arvostelun loppuun.
Mainos päättyy
Sinänsä levyn parissa ei musiikillisesti pääse yllättymään. Kitaristi on selvästi viettänyt nuoruutensa kotonaan tilutellen sormet verille, kun taas hänestä etääntyneet kaverit ovat hommanneet sormensa punaisiksi muilla keinoin, if you know what I mean, buddy boy, wink wink! Urkurien nimien perusteella tietää, mitä sen soittimen takaa on osattu pistää ilmoille, ja rumpaloinnissa on pientä portnoymaisuutta huomattavissa. Laulu on melko tyypillistä tämän genren musiikille, josta kuulee välillä labriemäisiäkin vivahteita. Ei siis mitään vikaa, muttei mitään uskomatonta kuultavaa.
Kenties muista progemetallibändeistä yhtye eroaa vain sanoituspuolella. Koko paska on siis repäisty Raamatusta ja lyöty istumaan kappaleisiin. Homma siis kuulostaa kuin olisi otettu virsikirjasta kappale ja vedetty se soittorunkkaillen: ”Jumalankämmeneellä ei kukaan ole…”, kitarasoolo, urkusoolo, kitaraurkusoolo, rumpusoolo, ”Kaikille tiilaa riittää kaikille paikkoja ooon…”, kitarasoolo orkesterin jymähdellessä taustalla, herkkä muniinpuhaltelu, jonka jälkeen taas kikkaa toisen perään, pari sooloa ja niin edespäin. Onhan sentään mukaan muistettu kepeämpikin kappale, joka hieman tauottaa muuta hössötystä. Levyllä on kyllä hetkensä, kuten vaikkapa ”New Jerusalemin” alkugroovaus, jolloin oikeasti pääsee viihtymään, mutta se fiilis katkeaa äkisti, koska joko kappaleet vaihtaa hetkessä täysin ilmeestä toiseen tai sanoitukset tuottavat liian suuret inhotuksen kylmät väreet selkäpiihin. Tuntuu muutenkin, että kappaleet toimisivat paremmin typistetympinä. Nuo kaksi akustista versiotakin olisi voinut mahduttaa noihin alkuperäisiin kappaleisiin vaikkapa karsimalla hieman sooloista ja muista. Sitä varmaan on tulossa vanhaksi, kun ei enää arpeggiot ja täppäilyt sellaisenaan saa kiveksiä tärisemään.
Itselleni kyllä suurin kynnys tämän albumin uudelleen pyöräyttämiseen tulee tuon uskovaissanotusten myötä. Oli myös aika nuoruudessani, jolloin jaksoin kuunnella jatkuvaa kikkailua ja kitaratiluketta, mutta nyt se lähinnä alkaa puuduttamaan. Jos itse pystyt sulattamaan lyriikat tyyliin ”Hallelujah! Salvation, power and glory belong to our God!”, eikä ylisoitetut tilutukset häiritse, niin tämä saattaisi olla sinun juttusi. Onhan ”Harmagedon” kumminkin laadukkaasti toteutettu paketti, joka mahtuu juuri sopivasti tämän genren diggarien postiluukusta sisään. Itselleni tämä tuottaa vaan niin paljon douche chillsejä, ettei cd:tä kykene siltä tärinältä saamaan edes ulos kansistaan.
4/10
Kappalelista:
1. Overture Pt.1: Introduction
2. Overture Pt.2: Prologue
3. Salvation
4. The Rapture
5. Cry Song
6. Falling Away & the Rise of the Beast
7. Harmagedon
8. New Jerusalem
9. Harmagedon -Acoustic Bonus Track
10. New Jerusalem -Acoustic Bonus Track
Kirjoittanut Ville Syrjälä
