After The Burialin ”Evergreen” tuskin nousee ikivihreän albumin asemaan, mutta se pysyy uskollisena yhtyeen tyylille

Oli 2010-luvun alku, kun nuori minä oli juuri aloittanut musiikilliset retkensä metalcoren, sekä noihin aikoihin syntyneen djentin ”toisen aallon” sekaan. Skene oli täynnä mitä mielenkiintoisempia yhtyeitä, kuten SikTh, Chimp Spanner, RXYZYXR, Ever Fortright ja The Algorithm. Yksi mielenkiintoinen yhtye oli myös yhdysvaltalainen After The Burial, joka oli juuri julkaissut kolmannen studioalbuminsa ”In Dreams”. Yhtyeen tunnisti heti laadukkaaksi ja suhteellisen omintakeiseksi yhdistelmäksi djentin esi-isän Meshuggahin viitoittamaa tietä sekä melodista death metallia ja metalcorea.

Bändin musiikki on ollut minulle aina hieman hit or miss, eli jotkin kappaleet ja levyt ovat toimineet paremmin kuin toiset. Aloin jostain syystä nauttimaan yhtyeen musiikista enemmän nyt 2010-luvun lopulla, ja kuin kohtalon tahdosta ilmestyi yhtyeeltä juuri näihin aikoihin upouusi studioalbumi, ”Evergreen”.

Jo heti avauskappaleesta on selvää, että bändi on edelleenkin pysynyt uskollisena tyylilleen. ”Behold The Crownin” tarttuva pinch harmonicien maustama pääriffi, keskitempoinen groove ja änkyttävät staccato -rytmit ovat taattua After The Burialia. Albumin neljäs kappale, ”In Flux”, se vasta intensiivisen djentin arkkityyppi onkin. Kappaleen pomppiva polymetrinen riffi groovaa villisti ja ilkeästi muistuttaen genren ruotsalaista isoisää parhaimpina vuosinaan. Samalla linjalla jatkaa myös kappale ”The Great Repeat”, jonka nimi on varsin osuva. Kappaleen maanjäristyksen tavoin murisevat rytmikitarat, ukkosmaiset rummut ja solisti Anthony Notarmason suorastaan ilkeät murinavokaalit haastavat asenteellaan kaikki genren parhaimmat yhtyeet. Kappale on myös hyvä esimerkki siitä, että jykevä riffittely ei ole bändin ainoa ulottuvuus, vaan kitaristi Trent Hafdahl osaa levittää lähes yksiäänisten riffien päälle melodisempia linjoja tuomaan täytettä ja kontrastia.

Yksi loistava puoli After The Burialissa on se, että bändi ei tyydy pelkästään hakkaamaan kuolevaa hevosta jatkuvan polymetrien ja morsekoodimaisten rytmien ylikäyttämisellä, vaan se muistaa myös tarjota kuulijoilleen aina välillä toisenlaisiakin komppeja ja sovituksia. Hyvänä esimerkkinä on kappale ”Quicksand”, joka lienee sävellyksellisesti albumin vahvin raita. Sen tunnelma on aivan käsittämättömän julma, jota alun lähes black metal -tyylinen äänimaisema alleviivaa loistavasti. ”A Pulse Exchanged” puolestaan muistuttaa komppiensa, kiireisten riffien ja triolien hyödyntämisen puolesta välillä jopa thrash metallia. Ja juuri tässä lienee yhtyeen omaperäisyys: sen sijaan, että se apinoisi Meshuggahin soundia loputtomiin asti, yhdistää se djentin parhaimmat puolet metallimusiikin muihin perinteisiin ja tyyleihin.

Huonona puolena levyllä on varmasti se, että vaikka yhtye taitaa tarttuvat riffit, puuttuu albumilta selkeästi erottuvat ja mieleen jäävät kappaleet. Yksikään kappale ei tunnu jäävän kuuntelukokemuksen jälkeen erityisesti mieleen, eikä yksittäisiä kappaleita tee mieli kuunnella enää uudestaan. Sen sijaan albumi tuntuu toimivan kokonaisuutena paljon paremmin. Se sopii hyvin taustalle soimaan – hieman kuin raskaampi versio ”lo-fi hip hop beats to study to” -soittolistoista.

”Evergreen” on parhaimmillaan täynnä groovaavia riffejä, jotka saavat kuulijansa tuntemaan, kuin olisi juuri tehnyt neljä sarjaa penkkipunnerrusta. Välillä intensiteettiä kasvatetaan nopeampaan blast beattiin ja tremolo -riffittelyyn, välillä meininki taas hidastuu julmempaan moukarointiin. Henkeä ei pääse vetämään missään vaiheessa kunnolla, sillä rauhallisimmillaankin taustalla tuntuu vaanivan jatkuva vaaran tuntu. Levy lienee omaan korvaani myös yhtyeen parhaimman kuuloinen soundiensa puolesta. Vaikka kokonaisuudesta on hankalaa löytää loistavia sävellyksiä, ei albumi todellakaan petä bändin faneja. Ja juuri heille tämä uppoaakin varmasti. Siitä huolimatta, että bändin pitkäaikainen kitaristi Justin Lowe menehtyi traagisesti vuonna 2015, ja basisti Lerichard Foral jätti yhtyeen vuonna 2016, on lopputuloksena ällistyttävän eheä kokonaisuus, joka on paitsi uskollinen bändin omaperäiselle tyylille, myös kunniallinen lisä sen laadukkaaseen katalogiin.

6/10

Kappalelista:

  1. Behold The Crown
  2. Exit, Exist
  3. 11/26
  4. In Flux
  5. Respire
  6. Quicksand
  7. The Great Repeat
  8. To Challenge Existence
  9. A Pulse Exchanged

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua