Against Me! @ Tavastia, Helsinki 11.8.2015
Yhdysvaltalainen Against Me! on ehtinyt kokea paljon sitten edellisen Suomessa soitetun klubikeikan. Viimeksi kun bändi esiintyi täällä kylmässä Pohjolassa muuten kuin festareilla, ei yhtye ollut vielä saavuttanut sitä valtavirtasuosiota, mistä se pääsi nauttimaan vuoden 2007 ”New Wave” -levyn myötä.
Suoraviivainen ja anarkistisella asenteella ladattu punk rock vei kuin veikin bändin hetkeksi suurelle levy-yhtiölle ja tähteyteen, mutta pinnan alla kiehui. Vuonna 2012 yhtyeen keulakuva Laura Jane Grace (joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Thomas James Gabel) tuli julkisesti kaapista ja koko ikänsä sukupuoli-dysforiasta kärsinyt laulaja-kitaristi päätyi lopulta vaihtamaan sukupuolta. Koko yhtyeen julkisuuskuva koki rohkean päätöksen myötä mullistuksen, ja monien mutkien jälkeen bändin uusin täyspitkä ”Gender Dysphoria Blues” julkaistiin viime vuonna.
Muiden soittajien pukeutuessa keikalla simppeleihin mustiin paitoihin Gracen tanktopin ”Gender is over!” -iskulause nousi vahvasti esille. Gracen tapauksen johdosta bändi on ottanut musiikissaan transseksuaalisuutta käsittelevän teeman esille entistä vahvemmin, mikä on varsin ymmärrettävää ja erottaa bändin monesta muusta samankaltaista suoraviivaista punk rockia soittavasta orkesterista. Keikan avannut ”True Trans Soul Rebel” oli juuri oikea aloitusbiisi – tarpeeksi hittipotentiaalia, muttei varmasti kenenkään suurin suosikki. Kappale iski pöytään tämän bändin polttavimman teeman heti alkajaisiksi, ja tämän jälkeen oli hyvä laittaa yleisö tanssimaan klassikolla ”Pints of Guinness Make You Stronger”.
Mainos päättyy
Vaikkei Against Me! olisikaan musiikillisesti maailman innovatiivisin bändi, sen jäsenet tekevät omaa juttuaan rehellisen täysillä. Erityisesti ilahdutti nähdä uusien jäsenien, rumpali Atom Willardin ja basisti Inge Johanssonin, olevan bändissä mukana sata lasissa. Kaksikko esiintyi itse asiassa energisemmin kuin alkuperäisjäsenet. Willardin hävyttömän iso soittotyyli oli viihdyttävää katseltavaa samoin kuin Johanssonin hyppiminen ja tanssahtelu. Hyppimistä ja tanssahtelua oli havaittavissa myös yleisön puolella aina otollisen kappaleen soidessa. Iloinen punkpitti pyörähti käyntiin hittibiisien alkutahtien soidessa tiivistunnelmaisella Tavastialla, ja hien sai päälle ihan vain seisomalla yleisössä.
Keikkasettiä ei ollut välispiikeillä pilattu, vaan bändi antoi musiikin puhua puolestaan. Setin loppupuolelle oli ladattu kaikki parhaat livebiisit. ”Black Me Out” tartutti koko yleisön mukaansa, ja ikään kuin hittejä olisi hukattavaksi asti, ”Because of the Shame” lopetettiin kesken ja siirryttiin suoraan soittamaan ”Thrash Unreal”, joka saikin ihmiset pomppimaan ja hoilaamaan. Eihän tuo biisi voi olla toimimatta livenä, kuten ei myöskään varsinaisen setin viimeisenä kuultu ”I Was a Teenage Anarchist”, joka oli ainakin itselleni koko keikan kohokohta. Loppupuolella ”The Ocean” tarjosi vähän erilaiset rytmit, ja pitissä olikin hetken aikaa käynnissä muutaman rohkean juhlijan soolotanssit.
Against Me! näyttää sen, ettei musiikilla menestyäkseen tarvitse keksiä sävelasteikkoja uudestaan vaan yksinkertaisellakin ulosannilla voi pärjätä, kun asenne on kohdallaan. Koko bändi antaa kaikkensa musiikille ja nauttii siitä, mitä tekee. Muutama sointu ja raivolla syljetyt lyriikat tavoittavat yleisön, kunhan musiikki ja sanoma tulevat sydämestä. Laura Jane Gracella jos jollakulla on sanottavaa, ja hän on sanonut sanottavansa varsin uskottavasti.
Teksti: Antti Kailio