Aggressiivisuus vaihtui taiteiluun – arvostelussa Queens of the Stone Agen ”Perfecth”
Vaihtoehtorockin jyrä Queens of the Stone Age julkaisi perjantaina yhdeksännen studioalbumin ”Perfecth”. Yhtyeen laulajan Joshua Hommen mukaan levyn kappaleet ovat tarkoituksellisesti erilaisia keskenään luoden siten täydellisen epätäydellisen kokonaisuuden. Tavoitteena oli nivoa yhteen nippu erilaisia tunteita ja tuntemuksia, minkä vuoksi levyä on äänitetty useilla eri studioilla ympäri maailmaa.
”It’s Only Love” avaa levyn, ja kuulijalle käy heti selväksi, että nyt uidaan eri vesissä kuin bändin aiemman levyn ”In Times New Roman…” kohdalla. Aggressiivisuus on vaihtunut tunteiden tulkitsemiseen, ja kappale hengittää ja huojuu laulajan mukana tuoden mukanaan omanlaistaan utuisuutta. Seuraava kappale ”Insignificant Other” on Hommen mukaan kiintopiste, jonka ympärille levy on rakennettu. Levyn pisin, lähes kuusiminuuttinen teos, leikittelee rytmeillä ja nojaa vahvaan bassoraitaan sekä minimalistisiin kitaroihin, joiden soitannassa riittää yksityiskohtia.
”Where the Goth Girls At?” ja ”Mono” jatkavat samaa rataa. Ne ovat äänimaailmalla leikittelyä ja paljon efekteihin luottamista etenkin laulujen osalta. Levy ei tunnu puolessa välissä lähteneen vieläkään kunnolla käyntiin, vaikka se onkin tarjonnut laadukasta menoa. Jokin puuttuu. ”From the Cliff” on hyvä akustinen kappale, josta on erotettavissa vahvaa The Beatlesin vaikutusta.
”Sunday” on melko perinteinen laadukas rockbiisi, ja ”Easy Street” jatkaa siitä, mihin edellinen kappale jäi. ”Phantom Limb” ja levyn päättävä ”Run Away From the Mob” eivät myöskään tarjoa mitään, mitä levyltä ei olisi jo aiemmin kuultu.
Jos aiempaa Queens of the Stone Age -levyä kuvailtiin aggressiiviseksi, on ”Perfecth” puolestaan selkeästi yksi yhtyeen katalogin rauhallisimmista levyistä. Kokonaisuus tuntuu hieman hajanaiselta, eikä punaista lankaa löydy. Levyn mielenkiinto löytyykin lähinnä sen saundeista ja äänimaailmalla kikkailusta, ei niinkään yksittäisistä kappaleista. Hommen laulu kantaa edelleen hienosti. Kyseessä on omaan korvaani kuitenkin selkeästi taidepainotteisempi levy kuin aiemmat levyt. Homme ei valehdellut kertoessaan ”Insignificant Otherin” olevan levyn kiintopiste. Kaikki tuntuu olevan hieman jatko-osaa kyseiselle kappaleelle. Jos kyseinen kappale kolahtaa, uskon koko levyn aukeavan uudella tavalla.
