Ahdistusta ja syvissä vesissä kahlailua albumin täydeltä – arviossa Lost Societyn ”If The Sky Came Down”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 8.10.2022

Kotimainen metalliyhtye Lost Society julkaisi 7. lokakuuta järjestyksessään viidennen studioalbuminsa, joka kantaa komeasti nimeä ”If The Sky Came Down”. Levyltä on tähän mennessä julkaistu singleinä ”112”, ”Stitches” sekä ”What Have I Done”.

Albumin aloittava ”112” iski allekirjoittaneeseen jo siinä vaiheessa, kun se julkaistiin ensimmäisenä maistiaisena tulevalta pitkäsoitolta. Se on erittäin raikkaan kuuloinen ja asettaa tarttuvuudellaan kovat odotukset levyä kohtaan. ”What Have I Done” kulkee eteenpäin jyrän tavoin ja on aloitusbiisin tavoin hyvinkin mieleen jäävä. ”(We Are The) Braindead” edustaa tuttua mättöä Lost Societyn tapaan kunnon kitarasooloineen ja sen kertosäe kieltämättä tempaa mukaansa.

Ihmettelen suuresti, jos ”Stitches” ei nouse yhdeksi Lost Societyn isoimmista biiseistä. Kappaleessa on heti alussa hypnoottisen kuuloinen melodia, joka herättää huomion väistämättä. ”Awake” puolestaan omaa todella hienon sävellyksen sekä sovituksen, ja vaikka biisi on pitkä yli viiden minuutin kestollaan, nousee se upeasti loppuaan kohti eikä kuulijan mielenkiinto herpaannu missään vaiheessa. ”Underneathissa” kuullaan edellisiltä levyiltä tuttua raskautta ja kappale on varmasti mieleen etenkin bändin uraa pitempään seuranneille faneille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Creature” alkaa ehkä hieman pahaenteisenkin kuuloisella kirkonkellojen soitolla. Kappale on tempoltaan hivenen hitaampi ja yleisfiilikseltään hyvinkin tummasävyinen ja ahdistava. Seuraavaksi kuultava ”Hurt Me” on samaan aikaan niin aneleva, epätoivoinen kuin jyräävä, ja sen lyriikat ovat suorastaan runolliset. Levyn nimibiisi ”If The Sky Came Down” on raskas ja tunnelmallinen, josta avautuu lisää eri tasoja useamman kuuntelukerran myötä. Loppuhuipennus tarjoillaan mestariteos ”Suffocatingin” muodossa, jonka laulaja-kitaristi Samy Elbanna ehti jo ajatella jäävän viimeiseksi biisikseen. Kappale on riisuttu kaikista ylimääräisistä elementeistä ja kuuntelijan huomio kiinnittyy lohduttoman kuuloiseen, tuskaiseen tilitykseen sekä upeasti soivaan pianoon.

Vaikka levy jättää kuuntelun jälkeen olotilan hieman hämmentyneeksi, on ”If The Sky Came Down” kuitenkin tasapainoinen ja hyvälle kuulostava paketti, jota on kannattanut odottaa. Lost Societyn jäsenten ammattitaito sekä lahjakkuus kuuluvat selkeästi, ja bändi on huomattavan paljon enemmän kuin osiensa summa. Albumi on aikaisempiin julkaisuihin verrattuna todella paljon kevyempää kuunneltavaa, joten nähtäväksi jää miten bändin alkuaikojen fanit tulevat uuteen tyylisuuntaan suhtautumaan. Tällä pitkäsoitolla on hyvä jatkaa maailmanvalloitusta ja toivonkin bändistä seuraavaa Suomen vientivalttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat