”Ähkyynsä ympätty äärimetallin runsaudensarvi” – Arvostelussa Aborted-EP ”La Grande Mascarade”

Belgian brutaaleimman kärjen äärimetallia jo kymmenen albumin verran tykitellyt julkaisi kevään mittaan kolmen kappaleen EP:n La Grande Mascarade”. Yhtyeen oli määrä julkaista teos Napalm Deathin, Tombsin ja WVRM:n kimpassa suunnitellun Yhdysvaltain kiertueen korvilla. Sitten tuli korona ja perui kaiken. No, vaikka lyhytsoiton promotionaalinen arvo kärsikin tässä ajassa inflaation, ei sen taiteellinen anti petä.

Tarjolla on tuhtiuteensa nähden sopivan mittainen annos uhkaavia tunnelmia, ultranopeaa vauhtia, katkorytmejä, millintarkkaa pikkausta ja hallitun taitavaa neoklassista soolokitarointia todella rujojen äärimetalliriffien vastapainoksi. EP:n brutaalista kansitaiteesta vastaa yhtyeen hovigraafikko Mitchell Nolte ja selkeästi äänierotellusta tuotannosta niin ikään yhtyeen luottotuottaja Kristian ”Kohle” Kohlmannslehner.

Yhtye halusi omien sanojensa mukaan kokeilla uudella EP:llään omia raja-aitojaan. Pääpaino La Grande Mascaradessa” pysyykin silkassa kiihkeätempoisessa musiikillisessa murhassa, joka on ympätty täyteen ties minkä sorttista kimuranttia rytmistä käännettä ja soitannollista survomista. EP:n pirullisinta ja riipivintä osastoa tarjoilee avausraita ”Gloom And the Art of Tribulation”, jonka progressiivinen tempoilu osien välillä vaatii ensin useiden kuuntelukertojen sulattelua, minkä jälkeen paketti alkaa vasta aueta. Morbid Angel -tyyppisestä myrkyllisestä luikertelusta alkunsa saava ”Serpent Of Depravity” lähentelee loppuosuutensa suhteen puolestaan enemmän blackmetalisia noitarituaaleja, mikä tuo maukasta vaihtelua muiden kappaleiden grindiltä löyhkäävään death metal -ruhjontaan. Nihilistille ja alkuaikojen Entombedille kumartava, yhtyeen edelliseltä albumilta ”TerrorVisionilta” pois jäänyt biisi ”Funereal Malediction”  yltyy ultimaattisesta King Diamondin kaltaisesta, neoklassisen metallin instrumentinhallinnasta loppua kohti silkan teurastuksen kautta joukkotuhoon.

Ken Bedene, eräs Telluksen tämän hetken vakuuttavimpia metallirumpaleita, näyttää tälläkin teoksella närhen munat rumpuharrastelijoille monipuolisella ja äärinopealla mutta silti yllättävän dynaamisella soitto-osaamisellaan. Välillä toki tuntuu, että miestä pitäisi jopa hillitä hetki pysymään edes puoli minuuttia samassa rytmisessä kantavassa ajatuksessa. Välillä mies voisi olla myös täyttämättä biisejä ylenpalttisella rumpaloinnin suvereniteetillään – ihan vain kappaleiden tehokeinona.

Kitaristikaksikko Ian Jekelisin ja Harrison Patuton yhdessä basisti Stefano Franceschinin kanssa muodostama runsaudensarven lailla pursuava kitaravalli tarjoilee kieltämättä, kautta linjan kulmikasta ehdottomuutta yli metallin eri tyylilajien. Variointi vokalisti Sven ’Svencho’ de Caluwén tulkintatyylien teollisuusimuria muistuttavan korinan ja tapettavan lailla huutamisen välillä on hyvässä mielessä hykerryttävää kuultavaa. Lisäksi Abortedin yhteissoiton tiukkuus on ensiluokkaista, ja epärytmit sinkoilevat yhtyeen ilmaisusta pääosin luonnollisina sovitusratkaisuina. Jokin olennainen tässä silti tökkii.

Abortedilla on luonnostaan käytössä eräs laajimmista ja monipuolisimmista ilmaisun paleteista, joita moderneilla death metal -yhtyeillä on ylipäätään olemassa. Näillä ääriasetuksilla menoa ei vaan jaksa valitettavasti kuunnella enempää kuin maksimissaan kolme biisiä putkeen, ja sekin tekee paikoin tiukkaa. Enää yhtyeen tarvitsisi vain osata kirjoittaa yhtä timanttisia dödis-biisejä kuten Chuck Schuldiner -vainaa ja Trey Azagthoth konsanaan. Siinä lienee haastetta kerrakseen.

7/10

Kappalelistaus:

    1. Gloom and the Art of Tribulation
    2. Serpent of Depravity
    3. Funereal Malediction

Kommentoi julkaisua