KISS - Rockfest 2019.

Ahneutta vai aitoa lähimmäisenrakkautta? – oheistuotteillaan aiemminkin hätkähdyttänyt Kiss lanseerannut oman koronarokotteen (Aprillipila)

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 1.4.2021

Moni yhtye on viimeisen vuoden aikana reagoinut koronavirustilanteeseen tuomalla markkinoille erilaisilla kuoseilla varustettuja kasvomaskeja sekä muita koronakriisiin liittyviä fanituotteita. Yhdysvaltalainen rock-suuruus Kiss vie idean kuitenkin täysin uudelle tasolle, sillä bändi on ilmoittanut lanseeranneensa mittavan oheistuotevalikoimansa jatkoksi yhtyeen omaa nimeä kantavan koronarokotteen.

KissVac-niminen rokote kehitettiin yhtyeen rahoittamassa ja rakennuttamassa tutkimuslaitoksessa, jonne haalittiin rokoteasiantuntijoita ympäri maailman. Rokotteen kerrotaan hyödyntävän täysin uudenlaista Pla-cB0-rokoteteknologiaa, jolla ei alustavien tutkimusten mukaan ole lainkaan haittavaikutuksia. Lisäksi rokotteen ilmoitetaan antavan 100% suojan koronaviruksen vakavaa tautimuotoa vastaan. Tulokset perustuvat kliinisiin laboratoriotutkimuksiin, joiden aikana yhtä eristyksissä ollutta henkilöä seurattiin viikon ajan rokottamisen jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kehityslaboratorion syövereistä tavoitettu, nimettömänä pysyttelevä tutkija kertoo kehitystyön olleen intensiivistä:

“Rokotteen kehittämisessä meni vain pari viikkoa. Meidät haettiin keskellä yötä sängyistämme, Gene Simmons hiillosti meitä jatkuvasti typerillä kysymyksillään, ja labrassa meidät pakotettiin kuuntelemaan yhtyeen tuoreinta ’Monster’-albumia, joka oli tallennettu päättymättömälle kasetille. Eikä kyseessä ollut edes se studioversio, vaan jossain tämän vuoden grillibileissä nauhoitettu liveversio. Tämä oli omiaan kiihdyttämään tutkimustyötä, sillä jokainen halusi kotiin mahdollisimman nopeasti.”

Kissin Gene Simmons ei ota kantaa tutkimushenkilöstön väitteisiin, vaan kommentoi yhtyeen lanseeraamaa kokoronarokotetta seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Kotiholvissa olevat rahakasat alkoivat huveta huolestuttavasti viime vuoden koronarajoitteiden myötä. Kun edes Kiss-vessapaperi ei tuntunut menevän kaupaksi, oli pakko keksiä jotain, jotta saamme keikkakoneiston käyntiin ja rahan jälleen liikkumaan. Lääketehtaat hidastelevat koronarokotteiden kanssa, joten ajattelimme iskeä tähän rakoon.”

Yhtyeen julkaiseman tiedotteen mukaan KissVac-koronarokotetta on saatavilla kolmessa eri hintakategoriassa erilaisilla lisäherkuilla höystettynä.

Halvimmillaan rokotteen saa 50 euroa kustantavana light-versiona, joka kulkee nimellä Covid Boom. Karvalakkiversio ei sisällä lainkaan ylimääräisiä härpäkkeitä, vaan pitää sisällään ainoastaan yhden KissVac-rokoteannoksen lähimpään pakettiautomaattiin toimitettuna.

Medium-malli Covid Rock City kustantaa 666 euroa. Se pitää sisällään kultareunaisen rokotustodistuksen yhtyeen jäsenten signeeraamana, kehystetyn valokuvan yhtyeestä ja rokotteen kehittäneestä työryhmästä sekä uniikin t-paidan, jonka selkämystä koristaa teksti “KissVac-survivor”. Paketin kruunaavat värikkäät, yhtyeen jäsenten kuvilla varustetut laastarit, joista voi valita mieluisimman Kiss-rokkarin pistopaikan suojaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kallein heavy hitter -malli Covid Destroyer kustantaa hulppeat 5000 euroa. Tähän settiin kuuluu edellisen medium-paketin sisällön sekä koronarokotteen lisäksi liuta muita herkkuja. Paketissa tulevat mukana tutkijoiden asuihin pukeutuneet Kiss-toimintafiguurit, painajaisia aiheuttava Covid-19-pahishahmo sekä toiminnallinen, valo- sekä ääniefektein varustettu pienoismalli tutkimuslaitoksesta, jossa koronarokote on kehitetty. Näin jokainen voi kokea olevansa aito supersankari, joka nujertaa koronaviruksen olohuoneestaan käsin.

Bisnesmieheksi tunnustautuva Gene Simmons summaa:

“Koronaviruksen nujertaminen ei saa olla vain ikävä velvollisuus! Me haluamme tehdä prosessista myös hauskan sekä tienata hieman siinä sivussa. Rahaa ei voi koskaan olla liikaa.”

KissVac-koronarokotteen ennakkomyynti alkaa välittömästi. Rokotteiden toimitus aloitetaan sen jälkeen kun Kiss lopettaa jäähyväiskiertueensa ja jää lopullisesti eläkkeelle. Tarkemmat tilausohjeet sisältävän lehdistötiedotteen löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat