Aiempaa hallitumpi rakenne ja vähemmän hullunkurisuutta – arviossa Silver Dustin ”Lullabies”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.5.2022

Sveitsiläinen Silver Dust on kasvattanut vaikutusalaansa viime vuosina sinnikkäällä työnteolla. Vuonna 2017 julkaistu debyyttialbumi, vuotta myöhemmin julkaistu ”House 21” -pitkäsoitto ja lukuisat keikat muun muassa Lordin ja Moonspellin kanssa Euroopassa ennen pandemiaa ehtivät valaa yhtyeelle vankkaa perustaa. Nyt, vuoden 2022 keväällä Silver Dust teki näyttävän paluun kolmannella pitkäsoitollaan, jolla sveitsiläisyhtye esittelee aiempaa hallitumpaa kokonaisuutta.

En voi unohtaa ensikosketustani Silver Dustiin. Sveitsiläisyhtye teki debyyttialbumillaan vaikutuksen persoonallisella, hyvällä tavalla oudolla soundillaan, jota se jatkoi myös ”House 21” -pitkäsoitollaan. Raskaat riffit, teatraalisuus ja ripaus ranskaa englannin kielen seassa saivat ihastelemaan yhtyeen omintakeisuutta. Kun siihen lisättiin vielä erilaiset kappaleet toinen toisensa perään, oli erityisesti debyyttialbumi eksoottisen ja viihdyttävän kuuloinen.

Omintakeisista ideoista on suurin kiittäminen yhtyeen keulahahmoa, majesteettista Lord Campbellia, joka vastaa Silver Dustissa niin laulusta kuin kitara- ja kosketinsoitinosuuksista sanoituksia unohtamatta. Hänen lisäksi yhtyeessä soittavat basisti Kurghan, kitaristi Neiros ja rumpali Magma, joista kaksi jälkimmäistä ovat liittyneet yhtyeeseen ”House 21” -albumin julkaisun jälkeen. Neiros ja Magma ovat päteviä muusikoita, ja ehkä juuri heidän mukaantulonsa myötä Silver Dust on päätynyt tekemään uusimmasta albumistaan selkeämmin jäsennellyn.

Toisin kuin edeltävillä albumeilla tällä pitkäsoitolla kevyet ja raskaat kappaleet on jaettu eripuolille kokonaisuutta. Alkuun on sijoitettu kevyttä ja harmonista äänimaisemaa, josta selkeiten erottuu vahvasti Ghost-vivahteinen ”Emeline”.  ”I’ll Risk It” on pitkäsoiton ensimmäinen raskas teos, jonka vanavedessä tulee melankoliaa pursuava ”There’s A Place Where I Can Go”. Pitkäsoiton perukoille on sijoitettu raskaimmat paukut ”Animal Swing” ja ”Burlesque”, jotka ovat vaarassa jäädä kuuntelematta, mikäli albumin alun kokee liian unettavana.

Äkkivääräisyys ja yllätyksellisyys ovat aiemmin olleet yksi Silver Dustin kiehtovin piirre. ”Lullabies”-albumilla ne ovat valitettavasti täysin poissa. Kappaleet eivät ole rakenteeltaan enää niin shokeeraavia, vaan niissä on tasainen rakenne, jota on toisaalta helpompi seurata. Sama seikka koskee myös albumia kokonaisuutena. Levyn alku koostuu sentimentaaleista, ilmavista teoksista, kun pitkäsoiton loppuun on sijoitettu puolestaan raskaammat teokset.

Koska niin kappaleet kuin albumikokonaisuuskin ovat selkeämmin jäsennelty, on lopputuloksena pitkäsoitto, joka ei herätä mielenkiintoa läheskään niin paljon kuin sen soisi. Albumin rakenneuudistus olisi ollut siedettävämpi, mikäli Silver Dust olisi säilyttänyt aiemmilta albumeilta löytyvän hullunkurisuuden ja kokeilunhaluisuuden. Vaikka kappaleissa on paikoitellen mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuulostaa ”Lullabies” kokonaisuutena yllättävän tasaiselta, jopa itseään toistavalta. Se on sääli, sillä Silver Dust on aiemmin onnistunut tuomaan persoonansa vahvemmin esiin. Sveitsiläisyhtyeelle on annettava kuitenkin kehuja sen erilaisesta lähestymistavasta, joka kertoo kuitenkin uskollisuudesta bändin omalle visiolle.

https://www.facebook.com/SilverDustOnline

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen