Aiempaa monipuolisempi mutta edelleen myös aggressiivinen – arviossa The Hawkinsin ”Silence Is A Bomb”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.9.2020

Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen oloni oli hieman pettynyt, sillä sain huomata, ettei ”Silence Is A Bomb” jatka esikoislevyn suoraviivaisen räjähtävällä linjalla. Uudella albumilla kaikkia kappaleita ei kaahata armottomasti läpi, vaan tilaa varioinnille ja laajemmalle ääniskaalalle on tehty enemmän. Tämä on huomattavissa jo ”Hilow”–kappaleen kohdalla, josta löytyy aiempaa enemmän temmon vaihtelua. ”Mynah”–kappaleella nautitaan vokalisti-kitaristi Johannes Carlssonin tutusta, vaikeroivasta äänestä. Sen sijaan, että Carlsson rääkyisi koko kappaleen läpi, hän käyttääkin ääntä monipuolisesti.

Kun ”Silence Is A Bomb” -pitkäsoittoa kuuntelee, voi huomata, kuinka The Hawkins on kasvanut ja kehittynyt kolmen vuoden aikana. Ruotsalaisyhtye on laajentanut soundiaan ja ennen kaikkea uskaltanut kokeilla erilaisia sovituksia. Esimerkiksi ”Cut Moon Bleedsin” lopussa kuullaan urkujen soittoa ja ”Stranger In The Next Doorilla” aiempaa monipuolisempia lauluosuuksia. Jälkimmäinen kappale on soundiltaan myös hyvin polkeva ja pörisevillä riffeillä varustettu, joten aavikkorockin tunnulta ei voi välttyä. Yksityiskohdat eivät rajoitu kuitenkaan tähän, vaan niitä on havaittavissa monilla muillakin kappaleilla.

”Silence Is A Bomb” on kiinnostava rock-albumi, sitä ei voi kiistää. Pitkäsoitto ei ole niin eheä kuin edeltäjänsä, minkä takia levy ei ole yhtä mukaansa tempaava. Albumin parhaimmiksi puoliksi lukeutuvat niin sen monipuolisuus, rohkeus kuin The Hawkins -henkisyys. Vaikka ruotsalaisyhtye ei ole sanoitustensa suhteen yhtä kärkäs kuin aiemmin, löytyy tästäkin albumista runsaasti purevuutta. Ja vaikka tahtia onkin paikoitellen hidastettu, voisi myös todeta, että mitä enemmän ”Silence Is A Bomb” -albumia kuuntelee, voi huomata, ettei se ole huono asia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen