Aiempaa rohkeampi, yksityiskohtaisempi ja mielikuvituksellisempi – arviossa Shiraz Lanen kolmas pitkäsoitto, ”Forgotten Shades Of Life”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 12.8.2022

Kun Shiraz Lane julkaisi ”Carnival Days” -albuminsa vuonna 2018, olin ällikällä lyöty levyn tasokkuudesta. Vuotta myöhemmin seuranneella ”Vibration I” -EP:llä taso ei yltänyt yhtä ravisuttavaksi, vaikka lyhytsoitolta löytyi hieno sovitus Savage GardeninTo The Moon And Back” -kappaleesta. Shiraz Lanen uusimmalla albumilla palataan kuitenkin jälleen innostuksen äärelle, sillä ”Forgotten Shades Of Life” näyttää uusia sävyjä ja elementtejä yhtyeen musiikista.

”Forgotten Shades Of Life” -albumia ei voi väittää tusinarokiksi, sillä pitkäsoitolta löytyy yllättäviä elementtejä toinen toisensa perään. Oikeastaan albumin aloittava ”Back To Life” edustaa Shiraz Lanea tutuimmillaan, eli olemalla reippaan potkiva. Jo toisen kappaleen myötä, ”Maniac Dancen” jälkeen kuulija saa kuitenkin huomata, että Shiraz Lane on uskaltanut repäistä. Kappaleella on poikkeuksellisen häijy ilme, eikä vokalisti Hannes Kettin laulamia kertosäkeistöjä voi kuunnella paikallaan. Myönnettäköön, että kappaleessa on hieman Megadeth-vivahdetta, mutta ei teosta plagioinnista voi silti syyttää. ”Scream”-kappaleella kuullaan vastaavasti Kettin sydäntä repivää tulkintaa, jota on jälleen pakko ihastella. Samalla lailla en voi olla ihmettelemättä, kuinka hämmästyttävän paljon Kett välillä muistuttaa Michael Jacksonia äänenkäyttönsä puolesta. Se on itsessään jo melkoinen saavutus.

Mitä pidemmälle albumia kuuntelee, voi todeta että ”Carnival Daysista” on tultu suhteellisen kauaksi, vaikka yhtyeen ydin onkin edelleen rockissa. Shiraz Lanen tuoreimmalla pitkäsoitolla kuullaan kuitenkin aiempaa laajempaa skaalaa sekä rohkeampia ja erikoisimpia ratkaisuja, joista saadaan makua jo pitkäsoiton alkupuolelta saakka. Lisää yllätyksiä on kuitenkin tiedossa, kun ”Forgotten Shades Of Life” -albumiin tutustuu. Itse nimikkokappale on esimerkiksi aavistuksen psykedeelinen. ”Haunted House” ja kappaletta seuraava outro ”¿Who’s Watching” ovat myös omat kiehtovat tapauksensa. Ensimmäisestä edellä mainituista löytyy kauhuelokuvamaisia elementtejä, jotka ovat hieno yksityiskohta, ja kappaleella kuultava hyvin matala puhe tuo mieleeni Alice CooperinFeed My Frankesteinin”. ”¿Who’s Watching” -kappaleella kuultava saksofoniosuus on myös hieno siirtymä ”Letter To Yourself” -kappaleeseen, joka on myös poikkeuksellinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onhan Shiraz Lanelta kuultu aiemminkin hienoja balladeja, kuten tälläkin albumilla oleva ”Beat Of Your Heart”, mutta ”Letter To Yourself” ylittää aiemmat teokset kauniisti ja koruttomasti resonoivalla äänimaisemalla. Kettin ääni kuulostaa lämpöiseltä ja hauraalta pianon säestyksen ohessa, ja kun kappaleessa ei ole juuri muita elementtejä, on äänimaisema hyvin puhutteleva. Kyseinen kappale haastaa taidokkuudessaan jopa aiemmin mainitsemani folk-vivahteisen ”Beat Of Your Heartin”, joka on myös hyvin henkeäsalpaava. Oma erityinen tapauksensa on myös pitkäsoiton päättävä ”Imagination”, joka ilahduttaa alun harmonisuudellaan ja kappaleen aikana lisääntyvällä progressiivisuudella.

”Forgotten Shades Of Life” on uusi luku Shiraz Lanen tarinassa. Yhtye on aiemmin ilahduttanut vauhdikkailla sävellyksellään ja hienoilla sanoituksilla, mutta nyt on siirrytty askel eteenpäin. Tuorein albumi on aiempaa rohkeampi, yksityiskohtaisempi ja mielikuvituksellisempi. Vaikka kappaleilla on hyvinkin erilaisia piirteitä, on Shiraz Lane onnistunut nivomaan kaiken sulavasti yhteen. Myös oivallisesti järjestetty kappalelista varmistaa sulavan kuuntelukokemuksen. ”Forgotten Shades Of Life” on hieno rock-albumi, josta tulee taatusti merkittävä osa Shiraz Lanen diskografiaa.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Back To Life

2. Maniac Dance

3. Scream

4. Forgotten Shades Of Life

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. Beat Of Your Heart

6. Animal

7. Disconnect The Matrix

8. Haunted House

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9. ¿Who’s Watching?

10. Letter To Yourself

11. Imagination

https://www.facebook.com/ShirazLane

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat