Aika on, uusiutumisen – vai onko sittenkään?!
Artisteista puhuttaessa käytetään hyvin usein sanaa ”uusiutua”, jolla verrataan esimerkiksi artistin uutta albumia sitä edeltäneeseen julkaisuun, tai sitten sitä käytetään yhteydessä, jossa puhutaan artistin ulkoisesta imagosta (ennen ja jälkeen). ”Uusiutuminen” mielletään yleisesti hyväksi asiaksi, vaikka suomen kielessä sen synonyymejä ovat esimerkiksi ”huonontuminen”, ”toistuminen”, ”paheneminen” ja ”heikentyminen”.
Onko ”uusiutumisessa” kyse siitä, että artisti on löytänyt uuden tavan esittää musiikkiaan? Vai onko kyse siitä, että musiikki on täysin erilaista bändin tai artistin vanhempaan tuotantoon verrattuna? ”Uusiutumisesta” puhuttaessa liikutaan hyvin vahvasti subjektiivisten asioiden parissa; puhutaan makuasioista ja siitä, miten joku esimerkiksi kokee artistin ja hänen edustamansa musiikkityylin.
Mainos päättyy
Onko uusiutuminen artistin elinkaaressa tärkeää, onko se jotakin, jota pitää tavoitella? Kuka sen määrää, mistä se juontaa juurensa? Ottaako artisti uusiutuessaan loikan omalta mukavuusalueeltaan kohti uusia pettymyksiä, tai toteuttaako bändi sitä, mistä se uskoo kuuntelijoidensa pitävän? Vaadimmeko ihailemiltamme artisteilta uusiutumista sen vuoksi, että oma musamakumme on saanut vaikutteita jostakin uudesta, askeleesta oman mukavuusalueemme ulkopuolelle, vai onko se jotakin, jota odotamme ilman sen suurempia kriteereitä voidaksemme sanoa ”kuuntelematta paskaa”?
Järkytyin, kun yksi suosikkibändeistäni siirtyi kitara-basso-rummut-vetoisesta musiikista konemusiikkiin. Järkytyin kaikista niistä rumpukoneista, syntetisaattoreista ja ties mistä muusta. Halusin kuitenkin uskoa, että uusi musiikki on aivan yhtä hyvää kuin aikaisempikin musiikki, koska kyseessä oli kuitenkin yksi suosikeistani. Petyin. En tottunut tuohon uuteen musiikkiin, eikä vissiin bändikään. Oliko kyse harhahypystä, jolla bändi koetteli kuuntelijoidensa rajoja, vai oliko kyseessä ideoiden ja ”uuden” hakeminen suunnasta, jonka ajateltiin olevan kaupallista ja myyvää? Uusiutuiko The Smashing Pumpkins ”Adore”-albumillaan, jolla kuultiin rumpukoneita? Vai oliko kyseessä pakon sanelema kokeilu, kun rumpali oli erotettu bändistä? Miksi Apulanta äänitti englanniksi? Oliko se uusiutumista? Uusiutuuko Slipknot joka kerta, kun naamalle vedetään uusi maski ja haalareiden väri vaihtuu uuteen? Mitä liikkuu Tobias Forgen mielessä, kun hän suunnittelee bändinsä tulevaisuutta – uusiutumista?
Mainos päättyy
Sitten on niitä artisteja, joiden ei edes haluta uusiutuvan. – Miksi?! Miksi AC/DC ei saa uusiutua, miksi sen pitää veivata samaa rokkia levyltä toiselle? Miksi sen musiikista pitää kuulua ne tutut sointukulut ja voimasoinnut? Juttelin aiheesta ystäväni kanssa. Hänen mielestään esimerkiksi Amorphis ei ole uusiutunut enää pitkään aikaan, ja ystäväni on alkanut sen vuoksi kyllästyä yhtyeeseen. Kysyessäni, mitä vaatisi, että hän kokisi Amorphiksen ”uusiutuneeksi”, sain vastaukseksi ”no emmä tiedä”.
Jos me musiikin kuluttajina vaadimme ”uusiutumista”, mitä me oikeastaan haluamme artistien tekevän? Uusiutuvan musiikillisesti, ehkä. Mutta mihin suuntaan, kuka tietää. Voiko kukaan (ja mikään) enää loppujen lopuksi ”uusiutua”?! Luulisi, että viimeistään 2000-luvulla olisi jokainen sävel jo soitettu, tavalla tai toisella. Ja ettei kukaan kerta kaikkiaan pysty enää uusiutumaan tavalla, joka olisi täysin erilaista kuin mitä tähän mennessä on jo kuultu. Ja tästä taidetaan päästä ”kopioimiseen” ja siihen, miten jokaisessa kappaleessa lienee kaikuja jo jostakin kauan, kauan sitten kuullusta.
Mainos päättyy