Aikamatka 20 vuotta taaksepäin – Axl Rose esitteli maailmalle uudistetun, sirkusta muistuttavan Guns N’ Rosesin

Kirjoittanut Jaakko Nygård - 17.1.2021

Tammikuussa 2001, siis kirjoitushetkellä likimain tasan 20 vuotta sitten, oli Axl Rosella näytönpaikka, kun rockfanit ympäri maailman odottivat uudistetun Guns N’ Rosesin paluuta lavoille. Rio De Janeirossa 14. tammikuuta järjestetty Rock in Rio paljasti massoille vuosia piilossa olleen Axlin nykykunnon, mutta samalla myöskin nipun uusia muusikoita. Poissa olivat Slash, Duff Mckagan ja Matt Sorum, joskin ”Use Your Illusion” -aikoina yhtyeeseen liittynyt Dizzy Reed oli vielä pestinsä saanut pitää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Maailman vaarallisin bändi koostui nyt KFC-ämpäri päässä esiintyvästä Bucketheadista (soolokitara), ja kakkoskitaristina hääräsi Nine Inch Nailsista tunnettu Robin Finck eriskummallisella goottityylillään. Tähän visioon ei riittänytkään muuten pelkkä kitaraduo, vaan nyt tarvittiin puikkoihin vielä kolmaskin tekijä. Hän oli Paul Tobias, Axlin vanha lapsuudenystävä, joka otti jalansijaa Gunnareista jo Slashinkin vielä ollessaan bändissä. Basistin tontin oli ottanut The Replacementista tuttu Tommy Stinson. Rumpalin pallille oli istunut Bryan Mantia. Uutuutena Guns N’ Rosesin maailmassa olivat elektroniset soundit, joista vastasi Chris Pittman.

Televisiokatsojat ympäri maailman olivat takuulla vähintäänkin yllättyneitä. 90-luvun räkäinen, perinteisempi rockmeininki oli vaihtunut enemmän sirkustemppuja sisältävään show’hun. Slashin tunteikkaat soolo-osuudet oli korvattu hiukan erilaisella menolla. Nyt ei riittänytkään pelkkä sielukas kitarointi, vaan välissä heiluivat myös nunchakut. Miltäs kuulostaisi robottitanssi teknomusiikin tahtiin Guns N’ Roses -konsertissa? Kyllä, sitäkin saatiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Axl Rosen ulkomuoto herätti myös monissa hämmennystä. 80-ja 90-luvuilla varsin hoikalla olemuksellaan edustanut Rose oli saanut ylleen runsaasti massaa, eivätkä ne laulutkaan kulkenut enään täysin samaan malliin. Kritiikkiä aiheutti myös liian suuri puhtaan äänen käyttö, Axlin selvästi yrittäessä haudata tavaramerkikseen muodostunutta raspiaan hiukan taka-alalle. Jotain siitä ”vanhasta kunnon” nokkamiehestä kuitenkin oli vielä tallessa; lensihän konsertista varsin näyttävästi eräs fanikin ulos. Syynä tähän huhujen mukaan Slashin suuntaan kumartava T-paita, jonka Axl bongasi eturivistä esitettyään kappaletta ”It’s So Easy”.

Persoonallinen mutta ei ehkä pottia räjäyttänyt paluu parrasvaloihin lupasi kuitenkin kauan odottaneille faneille jotain hyvääkin. Konsertissa esitettiin useita uusia kappaleita, joiden oli määrä ilmestyä ”pian” myöskin fyysisenä yhtyeen kauan odotetulla ”Chinese Democracy” -albumilla. Näitä kappaleita olivat mm. ”Madagascar”, ”Street Of Dreams” ja ”Chinese Democracy”. Kahta muuta konsertissa esitettyä uutuutta ei ole vielä tänäkään päivänä julkaistu virallisesti.

Erittäin ristiriitainen paluu parrasvaloihin herätti kuitenkin mielenkiintoa uutta materiaalia kohtaan. Sellaista todellakin oli lupa odottaa; kuulihan koko maailma juuri livenäkin uusia kappaleita. Ja ulkomusiikilliset seikat sivuun jättäen, oli soittajakunta kuitenkin luomismielessä varsin mielenkiintoinen, etenkin kokoonpanon outolintu Buckethead. ”Chinese Democracy” -kiertueen starttaava vuosi 2001 johti kuitenkin moniin varsin erikoisiin vaiheisiin, välivuosiin sekä lukuisiin miehistövaihdoksiin. Näistä vaiheista voisi kirjoittaa yhden oman, todella laajan artikkelin. Ehkä jokin päivä myös niiden sotkujen setviminen musiikkijournalismin parissa voisi olla paikallaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vuonna 2001 käynnistetty hype uutta, mahdollisesti nurkan takana olevaa Guns N’ Roses -albumia kohtaan päättyi kuitenkin vasta 7 vuotta myöhemmin vuonna 2008. Se on viimeisin uutta materiaalia sisältä levy, jonka herra Roselta olemme kuulleet. Tänä päivänä sen julkaisusta on jo reilut 12 vuotta. Vaikka huhut ovat vahvoja uuden, jo valmiina olevan materiaalin suhteen miehistöön paluun tehneiden Slashin ja Duff Mckaganin kanssa, en edellä mainituilla meriiteillä pidättäisi hengitystä sen ilmestymisestä aivan piakkoin. Rakastan kuitenkin tulla todistetuksi vääräksi; niinhän kävi myös vuonna 2016, kun lähes alkuperäinen kokoonpano teki paluunsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy