Aikamatka grungen aallonharjalle: nämä albumit täyttävät tänä vuonna 30 vuotta

Kirjoittanut Joonas Arppe - 2.1.2021

Vuosi 2021 tuo tullessaan toivoa tulevasta, mutta palataan hetkeksi niihin kuuluisiin vanhoihin hyviin aikoihin: listasimme aiemmin 10– ja 20-vuotispäiviään tänä vuonna juhlistavia albumeja, ja palaamme aikamatkallamme seuraavaksi grungen aallonharjalle vuoteen 1991. Nämä albumit tulevat kolmenkymmenen vuoden ikään vuonna 2021:

1. Metallica – ”Metallica”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös ”The Black Albumiksi” nimitetty albumi nosti Metallican korkeuksiin, joihin metalliyhtyeillä ei aikaisemmin ollut mitään asiaa. Alkupään tuotannon thrash-soundi oli poissa, ja tilalla 12 raitaa raskaampaa ja radioystävällisempää materiaalia. ”Enter Sandman”, ”Sad But True” ja ”The Unforgiven” muodostuivat albumin ikivihreiksi.

2. Nirvana – ”Nevermind”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nevermind” käynnisti aikansa beatlemaniaksi kutsutun Nirvana-buumin, ja suuren yleisön katseet kääntyivät pian kohti Seattlea. ”Smells Like Teen Spirit”, ”In Bloom” ja ”Come As You Are” piikittivät 90-luvun alun grunge-aallon soundia suoraan valtavirran suoneen aina yhtyeen lyhytkestoisen uran loppuun saakka.

3. Skid Row – ”Slave To The Grind”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen toinen, debyyttialbumin kliseistä riisuttu ja huomattavasti raskaampi albumi kiteytti Skid Row:n glam-skenestä irtautumisen täydellisesti. ”Slave To The Grind” ja ”Monkey Business” edustavat albumilla yhtyeen uran parasta tuotantoa.

4. Cannibal Corpse – ”Butchered At Birth”

Cannibal Corpsen toinen albumi vakiinnutti yhtyeelle ominaista raakaa death metal -soundia entisestään. ”Butchered At Birth” kiellettiin Saksassa väkivaltaisen grafiikkansa takia, eikä sensuroimaton versio nähnyt päivänvaloa ennen vuotta 2006. ”Covered With Sores” jäi ainoaksi albumilta yhtyeen livesettiin kiteytyneeksi kappaleeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. Pearl Jam – ”Ten”

Grunge-aaltoon mukaan vedetty Pearl Jam paljasti debyyttialbumillaan huomattavasti muita genrensä yhtyeitä enemmän classic rock-vaikutteita. MTV:llä kovassa rotaatiossa kuultu ”Jeremy” nosti yhdessä ”Even Flow:n” ja ”Aliven” kanssa yhtyeen valtavirran välittömään suosioon.

6. Guns N’ Roses – ”Use Your Illusion I & II”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen aiempaa sleaze rock -soundia aikustanut tupla-albumi otti vaikutteensa klassisesta rock and rollista ja bluesista. Tuotanto oli aiempaa kunnianhimoisempi, ja pianon rooli nousi Guns N’ Rosesin musiikissa ensi kertaa etualalle. Tupla-albumi synnytti valtavan määrän klassisia GN’R-hittejä, kuten ”November Rain” ja ”You Could Be Mine”.

7. Stone – ”Emotional Playground”

Janne Joutsenniemen ja Roope Latvalan tähdittämän keravalaisen thrash metal -yhtye Stonen viimeinen studioalbumi ei saavuttanut yhtyeen debyytin tai ”No Anaesthesian” kaltaista menestystä, ja Stone löi pillit pussiin pian ”Emotinal Playgroundin” julkaisun jälkeen.

8. Type O Negative – ”Slow, Deep And Hard”

Type O Negativen doom-, new wave- ja goottirock-vaikutteita pursuava debyyttialbumi esitteli maailmalle Peter Steelen mustaan huumoriin nojaavat omaelämänkerralliset sanoitukset. ”Slow, Deep And Hardia” pidetään yhtenä goth- ja doom-genrejen kivijalka-albumeista.

9. Morbid Angel – ”Blessed Are The Sick”

Mozartille albumin kansilehtisissä omistettu ”Blessed Are The Sick” laajensi Morbid Angelin äärimetalli-soundimaailmaa klassisilla vaikutteilla höystetyillä, lyhyillä instrumentaaliraidoillaan. Albumin kannessa komeilee Jean Delvillen maalaus Les Trésors de Satan.

10. Meshuggah – ”Contradictions Collapse”

Alunperin ”(All This Because Of) Greediksi” nimetty Meshuggahin debyyttialbumi ”Contradictions Collapse” ei esitellyt heti yhtyeen aloittaessa myöhemmin tutuksi tullutta raskasta ja monimutkaista sävellystyötä, vaan nojasi olemukseltaan enemmän thrash metaliin. Albumi uudelleenjulkaistiin vuonna 1998.

11. Lenny Kravitz – ”Mama Said”

60-luvun vaikutteitaan moderniin pop- ja rock-musiikkiin ”Mama Saidilla” sotkeva Lenny Kravitz jatkoi 90-luvun alun nousukiitoaan kappaleillaan ”Always On The Run” ja ”It Ain’t Over ’Til It’s Over”. Albumilla kuullaan John Lennonin pojan, Sean Lennonin, sävellystaitojen lisäksi myös Slashin kitaransoittoa.

12. Sepultura – ”Arise”

Yhtyeen lopullisena läpimurtona pidetty ”Arise” nosti Sepulturan klubikiertueilta maailmanmaineeseen ja Rock In Rion päälavalle. Yhtyeen tavaramerkiksi myöhemmin muodostunut latinoamerikkalainen perkussio kuultiin myös ensimmäistä kertaa kappaleessa ”Altered State”.

13. Soundgarden – ”Badmotorfinger”

Suurin osasyy myös Soundgardenin läpimurtoon ”Badmotorfingerilla” oli Seattlen alueella 90-luvun alussa kehittyvä grunge-skene. Metallivaikutteitaan eriskummallisin virityksin ja tahtilajein maustava albumi oli basisti Ben Shepherdin ensimmäinen yhtyeen kanssa, ja singlet ”Outshined” ja ”Rusty Cage” menestyivät mallikkaasti aikansa rock-radiossa.

14. Darkthrone – ”Soulside Journey”

Norjalaisen black metal -yhtye Darkthronen debyyttialbumi kallistuu huomattavasti yhtyeen muuta tuotantoa enemmän death metal -albumin suuntaan. Darkthronen sanoittaja ja rumpali Fenriz esiintyi albumilla Hank Amarillo -nimen alla ennen yhtyeen sulautumista yhdeksi norjalaisen black metalin pioneereista.

15. Death – ”Human”

Death teki läpimurtonsa metallimusiikin valtavirtaan kappalella ”Lack Of Comprehension”. ”Human” on edeltäviä Death-albumeja teknisempi, ja tuotanto on yhtyeen tekeleistä selkein. Chuck Schuldinerin sanoitukset tutkiskelevat albumilla ensi kertaa kauhuelokuvamaisten gore-kuvausten sijasta ihmisyyttä.

16. R.E.M ”Out Of Time”

Alt-rock-yhtye R.E.M nousi ”Out Of Timella” kulttibändistä kansainväliseksi ilmiöksi. Megahitti ”Losing My Religionin” johdolla yhtye keräsi albumin tiimoilta kolme Grammy-palkintoa. Myös Time-lehti sisällytti ”Out Of Timen” sadan tärkeimmän albumin listalleen.

17. Kyuss – ”Wretch”

Queens Of The Stone Agen laulajana myöhemmin mainetta niittäneen Josh Hommen aavikkorock-pioneeriyhtye Kuyssin ensimmäinen kokopitkä albumi ei laukaissut yhtyettä maailmanmaineeseen, mutta toimi yhtenä suurimmista stoner rock-genren esikuvista.

18. Helloween – ”Pink Bubbles Go Ape”

Helloweenin neljäs studioalbumi ei yltänyt yhtyeen 80-luvun tuotannon kaltaiseen menestykseen, mutta esitteli kuuntelijoille yhtyeen humoristisemman ja ajoittain myös pehmeämmän puolen kappaleilla ”Heavy Metal Hamsters” ja ”Your Turn”.

19. Mr. Big – ”Lean Into It”

Hard rock- ja glam-henkisen Mr. Bigin läpimurtoalbumi ”Lean Into It” esitteli ennennäkemättömiä maneereja, kuten Paul Gilbertin ja Billy Sheehanin sähköporilla soittaman unisono-soolon kappaleessa ”Daddy, Brother, Lover, Little Boy”. Yhtyeen jopa humoristisen lujasta rock-asenteesta huolimatta albumin hidas kappale ”To Be With You” oli ainoa menestystä saavuttanut single.

20. Sentenced – ”Shadows Of The Past”

Muhoksella 1989 perustetun Sentencedin debyttialbumi julkaistiin 2000 kappaleen painoksena pienen ranskalaisen levy-yhtiön kautta vuonna 1991. ”Shadows Of The Past” edustaa yhtyeen myöhempää tuotantoa hitaampaa doom-henkistä metallia, ja se on kitaristi Miika Tenkulan ainoaksi jäänyt albumi yhtyeen solistina.

Luetuimmat

Uusimmat