Aikamatkaaja suoraan heavyn syntyajoilta – Operation Majorityn ”Escape From Humanity”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.4.2017

Moni bändi nimeää vaikutteikseen Led Zeppelinin ja Black Sabbathin, mutta harva onnistuu ottamaan näiltä legendoilta aineksia niin, että se myös kuulostaisi siltä, että on musisoinut samoihin aikoihin kuin nämä klassikot. Vuonna 2004 perustettu, jo kolme pitkäsoittoa julkaissut oululainen Operation Majority soittaa 70- ja 80-luvun kuuloista heavymetallia niin autenttisella otteella, että melkein luulisi bändin matkanneen ajassa eteenpäin. Ainut, mikä todistaa bändin olevan meidän ajastamme, on levyn hieman esikuviaan modernimmat purkkisoundit, joissa selvästi on kyllä haettu retroa fiilistä ja parannusta aikaisempiin soundeihin. Bändin musiikissa on tapahtunut paljon kehitystä sitten debyyttialbumin, ja selvästi ote tähän tyyliin on tarkentunut huomattavasti ja kappaleita on saatu selkeämmiksi. Täytyy myös todeta, että yhtyeen albumien kannet ovat todella hienoja. Laittaisin enemmän kuin mielelläni jokaisen levyn kannesta tehdyn julisteen seinälleni. Estetiikaltaan yhtye onkin H.G. Wells -aiheineen lähempänä avaruusrockia kuin piruja ja noituutta.

Laulaja-kitaristi Petri Kankaan ääni muistuttaa sekä Gary Brookeria että David Byronia, mikä tuo musiikkiin vielä enemmän nostalgista ja uskottavaa pölyä. Led Zeppelin -vaikutteet tulevat pintaan erityisesti ”Dream of Mother” -kappaleen akustisissa osuuksissa, jotka vievät kuulijan suoraan ”Led Zeppelin III” – ja ”Houses of the Holy” -levyjen aikaan. Lisää tyylikkyyttä kappaleeseen tuovat hieman Genesis-tyyliset, mellotroniltakin erehdyttävästi kuulostavat synataustat. Muutoin levyn urkutyöskentely, erityisesti Hammond-soundeilla soitettuna, tuo vahvasti mieleen Deep Purplen ja Uriah Heepin. Nämä kaksi yhtyettä tulevat parhaiten esille ”Evil Machines” -kappaleessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi mainitsee vaikuttajakseen myös loistavan Kingston Wallin, mutta yhtymäkohtia minun on ainakin vaikea kuulla. Operation Majority ei varsinaisesti saavuta samanlaista loistoa yksilötasolla tai edes yhteensoittonsa puolesta kuin Kingston Wall, mutta esimerkiksi kappaleet ”Where Are You Going Today?” ja erityisesti ”Addict” sisältävät kaikuja samanlaisesta Jimi Hendrix -tyylisestä psykedeliasta ja soitosta, kuin Kingston Wall on levyillään taituroinut. Bändin puolustukseksi täytyy toki sanoa, että harva on Suomessa saavuttanut samanlaista tiukkaa ja vangitsevaa bändisoittoa kuin Kingston Wall aikoinaan.

Raskaimmillaan bändi jyrää villissä bluesistakin ammentavassa ”Sweaty Bettyssa”, edellä mainitussa ”Evil Machinesissa” ja todella Danzig- ja Black Sabbath -tyylisessä ”Demons Follow Me” -kappaleessa, jonka riffi on loistavan pahansuopa ja törkyisen kuuloinen. On hienoa, että Operation Majority yhdistelee musiikkiinsa myös monipuolisesti elementtejä progressiivisesta rockista. Ne tuovat kappaleisiin hieman mutkia ja kiinnostavia hetkiä sen sijaan, että kaikki olisi koko ajan yhtä luotisuoraa. Lisäksi se on loistava kumarrus vaikuttajiensa suuntaan, sillä jokainen niistä on yhdistellyt musiikkiinsa enemmän tai vähemmän koukeroisia elementtejä. Progehetkinään Operation Majority on kuin äijämäisempi versio Sammaleesta, eikä missään vaiheessa sorruta yliyrittämiseen, vaan kaikki tapahtuu kappaleiden ehdoilla ja niitä elävöittävästi.

Levy on äänitetty lähes kokonaan livenä, minkä ansiosta ”Escape From Humanity” onkin todella maanläheisen ja luonnollisen kuuloinen. Tämä pelastaa musiikin kliinisyydeltä ja robottimaisuudelta, mikä olisi varmasti koitunut tällaisen paketin turmioksi. Toisaalta täytyy sanoa, että yhtyeen soittoon toivoisi vielä asteen verran tiukentamista. Jokainen soittaa kyllä todella hyvin, mutta yksilöiden osuuksiin kaipaisi pientä hiomista ja yhteisen grooven tiukentamista. ”Addict”-kappaleessa kitarointi kuulostaa hyppivän liikaa seinille eikä rytmisektio pysy sen kanssa kunnolla mukana. Lopputulos kuulostaa hätäiseltä, mikä syö hieman kappaleen muutoin varsin hienoa tunnelmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Operation Majority tuntuu suoriutuvan tästä klassisen heavymetallin nostalgisoinnista paremmin kuin moni muu. Yhtyeellä on selkeästi paljon kokemusta soittamisesta, ja tyyliä on tajuttu elävöittää myös spektrin toisesta päästä ottamalla mukaan elementtejä vanhasta progesta ja psykedeliasta. Lopputulos on Deep Purplen, Uriah Heepin ja Led Zeppelinin blues-juuriin kurkottavaa rouheaa kitaramusiikkia ja toisaalta Kingston Wallin, Atomic Roosterin ja Wishbone Ashin progressiivisiin puoliin välillä keinahtavaa tyylittelyä. Bändin groovessa ja yhteissoitossa on vielä muutama ruuvi kiristettävänä, ja kappaleisiin voisi lisätä hivenen samanlaista tarttuvuutta kuin jokaisella yhtyeen esikuvallakin on. Vahvimmillaan Operation Majority on kuitenkin ammattimainen kvartetti, jolla on asennetta ja uskottavuutta riittävästi tällaisen musiikin soittamiseen aikoina, jolloin moni tuntuu lähtevän rönsyilemään kauas heavymetallin juurilta. ”Escape From Humanity” on toteutettu tyylitajuisesti ja asenteellisesti niin, että lopputulosta pystyy kuuntelemaan huoletta vaikka kuinka monta kertaa putkeen; tekee myös mieli päästä kuulemaan bändiä livenäkin.

6½/10

Kappalelista:

  1. Tonight I’m Gonna Make You Laugh And Cry
  2. Evil Machines
  3. Dream of Mother
  4. Where Are You Going Today?
  5. Demons Follow Me
  6. Addict
  7. Sweaty Betty
  8. Have You Seen Her?

Operation Majority Facebookissa

Operation Majorityn kotisivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Luetuimmat

Uusimmat