Aina levollisesta harmoniasta kaoottiseen painostavuuteen saakka – arviossa Shaam Lareinin ”Sticka En Kniv I Världen”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.5.2023

Hitaasti vellovia, raskaita riffejä, painostavaa tunnelmaa ja naissolistien väkevää tulkintaa. Tätä kaikkea löytyy ruotsalaisen Shaam Lareinin joulukuussa julkaisemalta ”Sticka En Kniv I Världen” -albumilta. Vaikka pitkäsoitto kantaa ruotsinkielistä nimeä, esittää Shaam Larein musiikkinsa kuitenkin englanniksi.

Miksi albumi on nimikoitu ruotsin kielellä, sitä en tiedä, mutta ainakin se herättää huomiota. Ja sama koskee myös itse Shaam Lareinia, jonka doom-vivahteinen rock erottuu edukseen monestakin syystä. Yksi seikka liittyy naissolisteihin, joita kuusihenkisessä ruotsalaisyhtyeessä on peräti kolme. Shaam Larein, jonka mukaan yhtye on nimetty, on päävokalisti. Hänen lisäkseen lauluosuuksista vastaavat vokalisti Nathalia Ahlbom sekä kosketinsoittaja Linnea Hjertén.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että kappaleilta on hankala erottaa Ahlbomin ja Hjerténin lauluosuuksia, sillä Lareinin osuudet ovat dominoivassa roolissa. Lauluosuudet ovat muutenkin Shaam Lareinin äänimaisemassa keskeisessä asemassa. Vahvaääniset naissolistit onnistuvat ammentamaan kappaleisiin vaadittavaa dramaattisuutta, mikä tietenkin väkevöittää Shaam Lareinin ilmaisua entisestään. ”Beware Of Duchess” ja ”Murderer” -kappaleita olisi vaikea kuvitella yhtä väkeviksi ilman solistien antaumuksellista tulkintaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sticka En Kniv I Världen” on hyvin tummanpuhuva albumi, niin kuin doomin sävytteiseltä rockilta voikin olettaa. Pitkäsoiton alkupuoli sisältää tarttuvampia teoksia, kuten ”Flesh Of Gold” ja ”Beware Of Duchess” -kappaleet. Mahtipontista ”Murdereria” voi pitää pitkäsoiton kulminaatiopisteenä, johon kiteytyy Shaam Lareinin intensiivisin ulosanti. Albumin loppupuolelta on nostettava esille myös ”Leave Me Here To Die”. Synkästä nimestään huolimatta kappale on yllättävän piristävä harmonisen, lähes meditatiivisen äänimaisemansa puolesta.

Shaam Lareinin ulosanti on huomiota herättävää ja väkevää ”Sticka En Kniv I Världen” -albumilla. Tunnelmat vaihtelevat albumilla aina reippaasti polkevista kappaleista laahaaviin ja painostaviin teoksiin. Pitkäsoitolta löytyy myös äänimaisemia aina harmonisuudesta kaoottisiin tunnemyrskyihin. ”Sticka En Kniv I Världen” ei ole missään tapauksessa helppo albumi kuunnella, mutta palkitsee sinnikkäimmät kuulijansa.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/shaamlarein

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen