Kuva: Nea Ahtiainen

Aino & Hajonneet julkaisi uuden singlen sekä musiikkivideon – kuuntele ja katso ”Pääkallokiitäjä”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 20.3.2026

Aino & Hajonneet on julkaissut uuden singlen ja videon ”Pääkallokiitäjä”, joka esittelee yhtyeen uudistuneen ja entistä määrätietoisemman soundin. Kappaleella bändi luo nahkansa uudelleen – rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, kuitenkaan omaa tunnistettavaa ydintään kadottamatta. Single on esimakua huhtikuussa julkaistavalta samannimiseltä kuuden biisin mini-LP:ltä.

Pääkallokiitäjä” on energinen ja melodinen rockbiisi, jonka rouheassa poljennossa yhdistyy actionrockin energia ja bändin tuttu, melodinen tyyli. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka kuulostaa samaan aikaan tuoreelta ja ajattoman iskevältä. Aino Laakso kertoo:

”Haluttiin tällä biisillä ja levyllä ehkä karistella tiettyjä juttuja meidän musasta pois. Tai ainakin pukea koko hommalle vähän erilaiset vaatteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko tuleva levy nauhoitettiin pitkälti livenä. Toki jotain päällekkäisäänityksiä tehtiin kitaroiden ja taustalaulujen osalta, mutta pääosassa on meidän livesoitto. Ollaan tehty paljon keikkoja ja haluttiin nyt yrittää vangita sitä energiaa ja fiilistä myös levylle.”

Petri Sinkkonen täydentää:

”’Pääkallokiitäjä’ kertoo siitä, kun tajuaa kaasupedaalin jääneen pohjaan. Ja vaikka itse hyvin tietää sen kohtalokkaan mutkan olevan ihan nenän edessä, niin vauhtisokeudessa jarrua voi olla hankala löytää.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Löydät tuoreen singlen yleisimmistä suoratoistopalveluista, ja videon pariin pääset tästä:

Uuden julkaisun myötä energinen livebändi nähdään myös kymmenellä keikalla kevään aikana:
4.4. Aino Areena, Järvenpää
9.4. Von Krahl, Tallinna (TMW)
17.4. Kulttuuritalo Tempo, Mikkeli
18.4. Fuusio, Turku
24.4. Tavara-asema, Tampere
2.5. Torvi, Lahti
8.5. 45 Special, Oulu
15.5. Sawohouse Underground, Kuopio
16.5. Suistoklubi, Hämeenlinna
20.5. Tavastia-klubi, Helsinki

Kokoonpano:
Aino Laakso – laulu
Petri Sinkkonen – kitara
Harri Petjakko – kitara
Juha-Matti Riissanen – basso
Aki Räty – urut, piano
Eetu Pesu – rummut

Seuraa bändiä somessa: FacebookInstagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy