Aino & Hajonneet tarjoavat karheaa kauneutta ”Kuluneita kaikuja” – levyllään

Myönnän heti vajaavaisuuteni kertomalla, että en ole kuullut Aino & Hajonneet – yhtyeen ”Hullui unelmii” – debyyttilevyä ja minulla on ollut ennen tätä toista albumia aika lailla väärä käsitys heidän musiikistaan. Olen jotenkin antanut itseni ymmärtää, että kyseessä oli rähjäisemmän puoleisesta punkrockista. Kuinka väärässä voikaan olla iso ihminen, mutta olen sentään sen verran ollut jäljillä, että kyllä yhtyeessä on sellaista punkin energiaa ja räjähtävää voimaa. Ihmisillä on usein suuri tarve lokeroida asioita, koska niin niitä on helpompi jäsennellä ja laittaa sopivaan muottiin, mutta Aino & Hajonneet – bändin kanssa se on kuitenkin hyvällä tavalla vaikeaa. Yhtyeen musiikissa on minun korviini uutta aaltoa, powerpoppia, rockia, punkkia ja niin edelleen. Tiedostan, että monelle suomirock edustaa kirosanaa, mutta minulle se ehdottoman positiivinen asia, ja niin on myös Aino & Hajonneet.

Yhtyeen ulosanti on ehjää ja se on toimiva kokonaisuus. Biisintekijä Petri Sinkkonen on tehnyt loistavaa työtä, mutta yhtä lailla pisteet nappaa koko bändi. Sävellyksissä on mahtipontisuutta, juhlavuutta ja ne ovat täynnä tarttuvia melodioita. Ilolla pistin merkille, että biisit ja albumikokonaisuus ovat niin vahvoja, että levyn useamman kerran kuunneltua muisti ihan kuin nuorena klassikkolevyjen äärellä biisin loputtua, että miten seuraava kappale alkaa. Yhtyeen soitto svengaa ja on täynnä energiaa. Sovituksiin on kiinnitetty huomiota ja biiseissä on hienoja nyansseja ja yksityiskohtia, kuten esimerkiksi avauskappaleen ”Tänään täällä” saksofoni. Diggailen myös kitaroiden rosoisuuden ja puhtauden symbioosista, pianon luomasta äänimaailmasta eikä väheksyä voi rytmiryhmän eläväistä soittoa. 

Sinkkosen tekemät sanat sisältävät tehokkaita kielikuvia, jotka luovat visuaalisia maailmoja ja joissa on helppo myötäelää. Huolimatta siitä, että jotkut lauseet saattavat kuulostaa tutuilta, niin niissä on läsnä tarinallinen realismi, jossa muutamaan minuuttiin saadaan mahdutettua iso maailma ja hirveä määrä isoja tunteita. Itse diggaan suuresti synkän kauniista sanoista, joissa jopa fatalistinen melankolia kuljettaa tarinaa puettuna kauneuden viittaan. Nostaisin esiin myös usean kappaleen kertosäkeiden tarttuvuuden, sillä esimerkiksi ”Aika haihtuu pois”- ja ”Sairaan kaunis maailma” – biisit jäävät muiden ohella vahvasti soimaan päähän.  On toki aiheita, kuten ”Rakkaus on murhaa” – biisin parisuhdeväkivalta, johon on mahdotonta sitä kauneutta löytää. On silti hienoa ja rohkeaa, että aiheeseen on tartuttu, sillä elämässä ei aina ole sitä kultakasaa sateenkaaren päässä. Kyseisessä kappaleessa on kyllä hienosti löydetty menevän meiningin ja uhhuu – laulujen myötä jopa tietynlainen ilkikurisuus ja nurinpäin käänteisyys, joka osoittaa harkittua tyylitajua. 

Yleensä laulaja muodostaa äänellä ja sanoilla suhteen kuuntelijaan, ja niin tässäkin tapauksessa. Vokalisti Aino Laakson ääni muuttaa sanat tunteiksi ja tarinoiksi, jotka elävät omaa elämäänsä. Kyllä minä ajattelen niin, että tässäkin tapauksessa Laakso laulaa minusta, meistä ja meille. Ehkä juuri siksi on niin helppo samaistua ”Tänään täällä” – kappaleen pikkukaupunkiin ja elämän kaaokseen tai ”Jos sä kuolet nuorena” – biisin pohtivaan rakkauden kaksiteräiseen miekkaan. Olen myös näyttänyt keskisormea peltipoliisille, kuten autenttisessa ja sovitukseltaan ilmavassa ”Kesä” – kappaleessa. Laaksolla on elämänmakuinen ja rouhea, mutta silti herkkyyksien eri sävyjä tavoittava ääni. Siinä on isoa kaikua elämän varrelta, raa’an herkkää, soljuvuutta, hienoutta, ja välillä jopa majesteetillisuutta. Hänen äänensä elää sitä maailmaa mistä laulaa. Se on paljon se. 

Levyn ollessa vahva kokonaisuus upeiden biisien myötä, niin on vielä mainittava, että ”Pinnan alle” on klassikko ja legenda jo elämänsä ensimetreillä. Muiden vahvojen biisien lisäksi varsinkin kyseinen biisi aiheutti sellaisen tunnekuohun, että meinasi tulla sydän rinnasta ulos. Kappaleen säe ”ja kun illan viime säteet tulvii läpi taksin ikkunan ja hetken taivas on kauniin punainen” on kaikessa kauniissa kaihossaan silkkaa runoutta.

Herkkyyttä tihkuvan ”Vilma Tuulia” – kappaleen päätyttyä nousi levyn tarinoista esiin ajatus, että ikään kuin levy haluaisi käskeä minua nauttimaan joka hetkestä täydellä sydämellä, koska joka hetki voi olla viimeinen. Aino & Hajonneet – levyn parissa on todettava, että he tietävät mitä he haluavat ja vuonna 2023 suomenkielinen rock elää ja voi hyvin.