Aino & Hajonneet -yhtyeen kolmas levy ”Enemmän kuin mitään muuta” tarjoaa elämänmakuista rosoisuutta ja kauneutta

Aino & Hajonneet -yhtyeen vuonna 2023 ilmestynyt kakkosalbumi ”Kuluneita kaikuja” oli itselleni yksi julkaisuvuotensa onnistuneimpia kokonaisuuksia ja levy, jonka pariin tulee usein palattua edelleen. Tätä vasten odotukset uuteen ”Enemmän kuin mitään muuta” -albumiin olivat varsin korkealla, eikä niitä suinkaan petetty.

Jo tummansävyisestä levyn kannesta huokuu loppumaton liike ja energia, joka ei pysähdy myöskään musiikilliseen antiin siirryttäessä. Pääasiallisesti kitaristi Petri Sinkkosen luomissa biiseissä on säpinää, ääniä kaduilta, rakkautta veitsenterällä ja syviä haavoja, mutta silti eteenpäin menemisen ja kaikesta selviämisen tunnelmaa, eli elämänmakuista rosoisuutta ja kauneutta. 

Bändin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu säpinän lisäksi melodisuus, jonka myötä sävellykset ja biisit muodostuvat ystäviksi ja päästävät sisälle maailmaansa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ystävyyden liekki palaisi nopeasti loppuun, vaan kunnon ystävyyden lailla suhde jatkaa antamistaan kerta toisensa jälkeen.

Bändi osaa rakentaa soittoon voimaa ja potkua ilman särökitaroiden vallia, ja rumpali Eetu Pessin soitossa on vallatonta svengaavuutta. Kertosäkeet, kuten esimerkiksi biiseissä ”Viimeiseen iltaan”, ”Sid & Nancy” sekä ”Planeetta melankolia”, hiipivät kuin salaa oitis soimaan päähän, ja ensin mainitussa erityisen säväyksen tekee saksofonin käyttö.

Sanoituksissa tunnelma on onnistuttu luomaan voimakkaaksi sekä vahvasti läsnäolevaksi. Vähätellä ei voi mitenkään laulaja Aino Laakson sielun syvyyksiin iskeytyvää tulkintaa, joka on ehdottomasti myös yksin bändin suurista vahvuuksista. Sanoituksissa vilisee itselleni iskeviä kielikuvia kuten ”on sydän tyhjä kuin röökiaski” ja ”mä oon rock ’n’ roll, tähdenlento ja hurrikaani”.

Suosikkibiisiä levyltä on vaikea valita, sillä välillä se voi olla kaihoisan kaunis ”Aurinkomäki”, riipivän koskettava ”Huomenna”, rokkaava ”Viimeiseen iltaan”, tai mikä muu tahansa. Se kertonee jotain levyn tasalaatuisuudesta ja vahvuudesta. Bändillä ei ole tarvetta kokeilla musiikillisia ääripäitä, vaan he pysyvät oivasti omassa sapluunassaan. He ovat kuitenkin onnistuneet luomaan tuon oman sapluunansa niin laajaksi, että siinä on hyvin suuresti liikkumavaraa, jota bändi osaa hyväksikäyttää ja värittää välttäen taidokkaasti kaikki yksioikoisuuden ja tylsyyden karikot. Uskoisin bändin olevan erityisen energinen myös livenä.