Ainoaa laatuaan Suomessa – ”Dai Kaht” on vuoden tähän asti mielenkiintoisin debyytti

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.4.2017
Dai Kaht

Kobaïan ystävyysplaneetta maasta kuuluu kummia, kun Dai Kahtin esikoinen on kuoriutunut. Löydettyäni yhtyeen Facebookin kautta minut valtasi suuri ilo ja hämmästys, sillä Suomessa en ole vielä kertaakaan törmännyt yhtyeeseen, joka taitaisi Zeuhlin salat. Kyseessä onkin siis vähintäänkin ainutlaatuinen ja erikoinen ryhmä kotimaisen musiikin uutuuksien joukossa. On hienoa nähdä, että myös tällaista musiikkia on lähdetty tekemään ennakkoluulottomasti ja vieläpä näin taitavasti. Bändin live-videoita katsoessa huomaa kyseessä olevan eksentrinen joukko hippejä, shamaaneja ja perusrokkareita, joilla on todella villi meno lavalla. Heti kun kuulin yhtyeestä, tiesin että minun on pakko saada levy käsiini. Tähtien asento oli suotuisa vastaanottaessani tämän teoksen humanoidilta, jonka boheemi olemus vastaa hyvin bändin tyyliä. Niin alkoi oma tähtimatkani Dai Kahtin parissa.

Debyyttialbumillaan bändi kertoo jonkinlaisen avaruussaagan itse kehittämällään kielellä. Varsin germaanisen kuuloinen kieli soljuu välillä kauniisti, kuten avauskappaleessa ”Karaouh”, ja välillä se on kuin maahisten puhetta, kuten kappaleessa ”Gnyynlaggör”. Koska me maan asukit emme kieltä tunne, on vaikea tietää täysin, mistä on kyse. Levyn kansivihossa on kuitenkin tarjolla englanninkieliset nimet, jotka kansikuvituksen ja pienen englanninkielisen tekstikatkelman ohella tarjoavat osviittaa tästä erikoisesta ja kiehtovasta tallenteesta. Tulkitsen itse tarinan niin, että joukko ihmisiä pakenee kuolevalta Maa-planeetalta avaruusaluksellaan (Doover 5 tai Doover üouh) Gnyynlaggör-nimisen komentajansa, sekä Addurrenn-nimisen viisaan henkilön johdolla. Tarinan kertojana on ilmeisesti kadetti Mozamï. Tämä kaikki on kuitenkin vain omaa arvuutteluani ja todellisuus voi olla siitä hyvinkin kaukana.

Ei ole helppo löytää bändejä, johon Dai Kahtia voi verrata. En voi kuitenkaan olla mainitsematta Magmaa, joka on sekä Zeuhlin suurin sanansaattaja että isä. Parhaiten Magman vaikutus tulee esille juurikin omassa kielessä ja mahtipontisuudessa. Bändi on ottanut vaikuttajansa tyylin, ja tehnyt siitä hienosti omanlaisensa. Musiikki on paljon helpommin lähestyttävää, ja myös huomattavasti tiiviimmin ilmaistua kuin Magmalla. Mukana on enemmän rockia, sekä myös jazzahtavia aineksia, eivätkä kappaleet ole yhtä kryptisiä tai massiivisia. Kaikki pelottavat ja kaoottiset ainekset tulevat hienosti esille nyrjähtäneessä ”Helvet Sttröi” -kappaleessa, sekä ehdottomasti levyn keskiöön kohoavassa ”Kadett Mozamïssa”, joka ei ole vain levyn hienoin kappale, vaan ehdottomasti parhaita vähään aikaan ylipäätään kuulemiani. Siinä on suorastaan Lovecraft-tyylistä primitiivistä pelkoa, ja välillä jopa puistatusta, kuten esimerkiksi törkeän hienossa, dissonoivassa lauluharmoniassa kappaleen kliimaksin kohdalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jim Pembroke -tyylisessä ”Gnyynlaggörissa” on tarjolla maukasta groovea ja temppuilua, kun taas avauskaksikko ”Karaouh” ja ”Wakü” ovat jazz-henkistä maalailua, joka olisi voinut hyvin syntyä pitkän jamin pohjalta. On myös hienoa kuulla pitkästä aikaa musiikkia, jossa jazz-basson kielet kolisevat nostalgisesti otelautaan efektoidun kitaran pistäessä menemään hieman Steve Howea muistuttavalla soitannalla. Kappaleet ovat juuri sopivan koukeroisia ilman liiallista kikkailua tahtilajien suhteen, ylinopeudella kiitäviä kitaratilutuksia, tai unison -juoksutuksia. Musiikin hienous rakentuu sopivassa erikoisuudessa, tyylitajussa sekä puhtaassa idearikkaudessa. Kyseessä on ehdottomasti hyvin sävellettyä musiikkia, jossa on läsnä myös lämmintä jammailua ja improvisaatiota.

Itse keksitty kieli antaa vapaammat kädet luoda akrobaattisia ja elastisia laulumelodioita, mihin on myös päästy. Esimerkiksi ”Gnyynlaggör” ja ”Kadett Mozamï” sisältävät paljon leikitteleviä lauluosuuksia, joissa laulaja-basisti Alemaahr Kempah pääsee näyttämään taitojaan. Välillä miehen kuin maailmanloppua julistava laulutyyli muistuttaa huomattavasti Kuha.:n laulaja Juha Kuhan ulosantia. Tästä pääsee myös helposti vetämään myös paikoittaisia musiikillisia yhtäläisyyksiä, mutta tämä tuskin on tietoista. Magman kaltaisiin massiivisiin ja kylmiä väreitä herättäviin kuoro-osuuksiin ei ihan ylletä, mutta myös se on omiaan lisäämään Dai Kahtin omaperäisyyttä; bändi ei lähde liiaksi tavoittelemaan esikuvansa soundia.

Jos tämä levy olisi julkaistu Suomessa 70-luvulla, puhuttaisiin jo klassikosta. Kyseessä on albumi, jonka tyylistä on odotettu mielenkiinnolla ja bändi sopisi loistavasti esimerkiksi Svart Recordsin talliin. Koko paketti on kompakti ja yhtenäinen kokemus, jonka aikana ehtii innostua, saada kylmiä väreitä, ja toivoa lisää. Albumin pistää huomaamattaan soimaan uudestaan ja uudestaan. Levy ei luonnollisesti ole täydellinen; paikoitellen hieman tuntuu, että bändi pidättelee itseään liikaa, vaikka selvästi olisi energiaa ja ideoita pistää kunnolla yli esimerkiksi Koenjihyakkein tyylillä. Kuitenkin tuo tietty kotikutoisuus ja jotenkin pohjoismainen fiilis tekee Dai Kahtista hyvin omaleimaisen ja mielenkiintoisen bändin. Tästä on vielä varaa pistää isompi vaihde silmään, mutta debyyttilevynä ”Dai Kaht” on vallan mainio. Jos aiot kuunnella vain yhden levyn tänä vuonna, olkoon se tämä. Kyseessä on hieno ja mielenkiintoinen projekti, johon on syytä tutustua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

  1. Karaouh
  2. Wakü
  3. Helvet Sttröi
  4. Gnyynlaggör
  5. Addurrenn
  6. Kadett Mozamï
  7. Advent
  8. Doover üouh

Dai Kaht Facebookissa

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat