”Ainoastaan sataprosenttinen suoritus riittää, jos haluat olla täysin rehellinen faneillesi” – Haastattelussa omaelämäkerran julkaissut Judas Priestin legendaarinen kitaraseppä K. K. Downing
Tänään oman tarinansa Judas Priestin menneisyydestä, nykyisyydestä, tulevaisuudesta sekä bändin asioiden kulusta ja kulkemattomuudesta Kaaoszinelle kertoo vastikään elämäkertakirjansa ”Heavy Duty: Days and Nights in Judas Priest” julkaissut yhtyeen entinen kitaristi, perustajajäsen ja legendaarinen metallikitarajumala K.K. Downing. Päätoimittajamme Arto Mäenpää sai miehen langan päähän Englannin Birminghamista marraskuun alkupuolella.
Hei K.K. Kuinka voit?
Mainos päättyy
K. K. Downing: Kiitos, erittäin hyvin.
Kuinka syksysi on yleisesti ottaen alkanut?
K. K. Downing: Syyssäät täällä Birminghamissa ovat olleet mitä mainioimmat, vaikkakin viime päivinä vettä on tullut taivaan täydeltä, josta en pidä alkuunkaan. Teillä varmaan tulee siellä Suomessa lunta, eikö?
Mainos päättyy
No täällä Suomessa meillä on kohtalaiset kelit verrattuna siihen, millaiset ne normaalisti ovat tähän aikaan vuodesta. Mutta menkäämme asiaan. Haastattelumme pääaiheena on vastikään julkaistu omaelämänkertakirjasi. Mistä syntyi idea, että haluaisit kirjoittaa juuri nyt oman elämäntarinasi kansien väliin?
K. K. Downing: Idea kirjasta syntyi niinä aikoina, kun erosin Judas Priestistä vuonna 2011. Monet ihmiset kyselivät miksi en kirjoittaisi kirjaa ja rohkaisivat minua tekemään sen, mutta juuri tuona hetkenä en ollut vielä valmis kirjoitusprojektiin. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin ajankohta tuntui sitten kaikin puolin sopivalta elämäkertakirjan työstämiselle. Vasta parisen viikkoa sitten aloitin lukemaan kirjaa ja ohitin juuri sivun 67. Oikeastaan tuntui siltä, että koska idea kirjasta oli lähtökohtaisesti varsin hyvä, kirjoitusprojektin oli parempi tapahtua nyt kuin vaikkapa, että sitä ei lopulta tapahtuisi koskaan. Kirjoitusprosessissa minua auttoi kirjailija Mark Eglinton, joka oli projektissa korvaamaton apu. Alun alkujaan hän otti minuun yhteyttä nettisivujeni kautta ja tarjoutui auttamaan tekstin jäsentelyssä. Hänen kanssaan oli helppoa työskennellä, koska hän myöskin asuu Englannissa, ja me pystyimme tapaamaan keskenämme muutamia kertoja kirjan kehittelyvaiheen aikana. Niinpä sain sitten lopun viimein kirjoitettua tarinani kirjan muotoon.
Joten lähditkö kyselemättä mukaan kirjoitusprojektiin Markin ehdotuksen kuultuasi, vai epäilitkö hetkeäkään hänen yhteistyötarjoustaan?
K. K. Downing: Elämäkerran kirjoitusvaiheessa olin ollut poissa bändihommista vähintään seitsemän vuotta, joten päättelin, että koska kyseiseen asiaan tuskin tulee tulevaisuudessakaan muutosta, minulla oli nyt hyvin aikaa keskittyä kirjaprojektiin.”
Entä kuinka pitkällinen prosessi elämäkerran kirjoittaminen sitten lopulta oli?
K. K. Downing: Hmm… Aloitimme kirjoittamisen muistaakseni noin vuosi sitten, syksyllä 2017. Työstimme sitä aika ajoittain pitäen välillä taukoja. Pidimme palavereita ja keskustelimme moneen otteeseen puhelimen välityksellä koostaaksemme raakaversiota kasaan, viimeistelimme sen. Julkaisijalta otti sitten melko monta kuukautta kirjan painamiseen, promotioimiseen ja jakeluun ennen sen varsinaista julkaisua.
Elämäsi varrelle on mahtunut varmasti huomattavan paljon enemmän mielenkiintoisia tapahtumia kuin tavalliselle, työssäkäyvälle mattimeikäläiselle. Oliko vaikeaa valita, mitä noista tapahtumista ja hetkistä halusit sisällyttää kirjaasi?
Mainos päättyy
K. K. Downing: Kyllä, se oli kieltämättä vaikeaa. En halunnut kirjasta tulevan liian pitkää enkä myöskään liian lyhyttä. Tietystikin elämän mittaisesta ajasta saa aina aikaan pitkän tarinan, ja se olisi voinut periaatteessa jatkua miltei loputtomiin saakka. Rajasimme kokonaisuuksia ja raakkasimme aika tavalla useita asioita pois lopullisesta versiosta. Halusin kuitenkin fanieni oppivan tuntemaan minut paremmin ihmisenä oman kirjani kautta. Halusin kertoa tarinan, kuinka nuoruusvuosiemme elämän ankeat olosuhteet muuttuivat hiljalleen paremmiksi menestyksemme myötä. Pääsimme soittamaan maailman suurimmille esiintymislavoille. Halusin myös kertoa metallimusiikin luomistyöstä ja Judas Priestin sisäisestä elämästä. Lisäksi halusin ihmisten tietävän lopuksi ne todelliset syyt siihen, miksi en soita enää yhtyeessä, tiedäthän?
Sitä sanotaan, että elämä on yhtä vuoristorataa, ja sitä se on myös kohdallani ollut. Tarinan pääpaino lepää kuitenkin siinä, että olen erittäin onnellinen, musiikkiurallani menestynyt henkilö, ja suhtaudun asioihin positiivisesti. Minä myös kunnioitan yhtyetovereitani, sillä ilman heidän panostaan en olisi tietenkään voinut saavuttaa tätä kaikkea mitä olen. On tietysti hieman kyseenalaisia asioita, joita olen matkan varrella tehnyt, mutta se, kuinka kaikki lopulta päättyi, ei ollut oma valintani, tiedäthän? Kuitenkin sentään kestimme yhdessä helkkarin paljon pidempään kuin monet aikalaisemme bändit.”
Kyllä. Judas Priest täyttää 50 vuotta ensi vuonna, ja olettehan ensimmäisiä metallibändejä kautta aikain. Kuinka paljon asiat ovat muuttuneet niistä päivistä kun aloititte yhtyeenne uran?
K. K. Downing: Monet asiat ovat muuttuneet hurjasti, ja rakastamamme musiikin evoluutio on ollut niin tajuttoman laajalle levittynyttä ja pitkää. Ja niin, olenhan ollut kuvioissa ihan metallimusiikin synnyinajoista asti. Olen ollut sikseen onnekas, että synnyin vuonna 1951. Ajoitus oli oikea, sillä jo vuodesta 1965 alkaen metallimusiikin alkujuuret kasvoivat brittiläiseen maaperään, kun blues tuotiin Englantiin Yhdysvalloista. Seurasin sivusta pyhää evoluutiota jossa blues muuntautui ensin progressiiviseksi bluesiksi, sitten rockiksi, joka sai vastaisuudessa yhä alati raskaampia muotoja heavy metaliin asti. Vielä 1990 ”Painkiller”-albumin aikaan elimme skenen aallon harjalla, ja mukanamme kiertueilla oli sen ajan raskaampia metallibändejä Megadethista Testamentin kautta Panteraan, josta tuli myöhemmin valtava nimi. Kaikki nämä yhtyeet ovat saaneet meiltä vaikutteita. Sitten tuli death metal, Slipknot ja lukemattomia samankaltaisia yhtyeitä ja taas uusia metallin alagenrejä. Voisi kai määritellä, että evoluution myötä metallimusiikista tulee alati raskaampaa. Juuri tämänkaltaisen kehityksen takia koemme olevamme enemmän kotona varhaisen tuotantomme tyylisuunnan liepeillä, klassisessa metallissa, jota tehtiin 60-, 70- ja 80-luvuilla. Olen myös henkilökohtaisesti enemmän tuon ajan musiikkimme tyylilajin ystäviä. Scorpions, AC/DC, sitä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Tokikin vielä heitä ennen tulleet Led Zeppelin, Black Sabbath ja monet muut tuon ajan hienot yhtyeet. Mutta tosiaan, nykyään tykkään kuunnella eniten juuri klassista metallia soittavia, edelleen tuotteliaita bändejä: esimerkiksi Saxon, Doro, U.D.O. ja Accept viihtyvät tällä hetkellä levylautasellani.
Kun aloititte Judas Priestin toiminnan, muita metalliyhtyeitä ei vielä liiemmin ollut olemassa. Kuinka kovasti teidän täytyi tuolloin promotioida omatoimisesti yhtyeenne keikkoja, aivan uranne alkuaikoina?
K. K. Downing: Näinhän se oli. Metalliskeneä ei vielä tuolloin ollut, ja musiikkitoiminta oli painottunut blues-yhtyeiden toimintavaltaan brittiläisen musiikkitoiminnan kentällä. Kuten esimerkiksi Rolling Stones. Heidän juurensa ja vaikutteensa ovat syvällä bluesissa. Itse koen, että tuosta alkiosta kasvoi hiljalleen raskas rock ja heavy metal, jollaisena sen tunsimme 1970- ja 80-luvuilla, vuosikausia noita tapahtumia myöhemmin. Näistä asioista kerronkin enemmän kirjassani. Kuten esimerkiksi vuoden 1965 The Kinksin ”You Really Got Me” ja Jimi Hendrixin ”Foxy Lady” ja ”Purple Haze”. Minulle nämä biisit edustavat englantilaisen heavy metalin perustaa.
Kuultuani tämän kaltaisia teoksia radiosta, halusin itsekin perustaa yhtyeen, joka nojasi siihen klassisen rockin suuntaan. Meillä monellakaan ei ollut silloin kaksiset lähtökohdat elämään, ja uskon edelleen, että se bluesista aina uudelleen ja uudelleen versonut musiikki pelasti monen kaltaiseni ihmisen elämän. Oma musiikkimme kehittyi sitten hiljalleen tunteikkaampaan, synkempään ja raskaampaan suuntaan verrattuna duurisointuvoittoiseen sen ajan populaarimusiikkiin. Emme keskittyneet monimutkaisiin sointukiertoihin tai päällekkäisten äänialojen käyttöön. Halusimme tehdä riffiorientoituneita kappaleita. Siitä se sitten lähti, kun huomasimme, että homma alkaa toimia. Kasasimme bändin, edistyimme hiljalleen siinä mitä teimme. Teimme myös joitakin musiikillisia ja musiikkibisnekseen liittyviä virheliikkeitä. Ja kuten kaikki tietävät, parisuhteet eivät ole ikinä helppoja. Bändi on kuin perhe, jossa on välillä tuulista ja tukalaa. On kuitenkin surullista, että se kaikki ei päättynyt osaltamme onnellisten tähtien alla. Joka tapauksessa sen neljänkymmenen vuoden ajan, kun minä olin yhtyeessä mukana, ne yhdessä kokemamme asiat ja saavutukset olivat erityislaatuisen mahtavia.
Millaiset välit teillä sitten on Judas Priestissä edelleen ja nykyään soittavien miesten kanssa?
K. K. Downing: Tapasimme itseasiassa vastikään Robin (Halford), Ianin (Hill) ja Scottin (Travis) kanssa Robin äidin hautajaisissa. Me olemme edelleen kuin perhe. Kasvoimme nuorista pitäen yhdessä ja pidämme yhtä edelleen. Erityisen läheinen olen Ianin kanssa, koska olimme luokkakavereita jo alakouluiästä lähtien. Asiat välillämme alkoivat muuttua oudoksi vasta siinä vaiheessa, kun kuulimme, että Glenn (Tipton) aiotaan korvata Andylla (Sneap, JP-tuottaja, Hell-yhtyeen kitaristi) Judas Priestin toisen kitaristin roolissa. Tein asiaan liittyen ja edelleenkin mielestäni asianmukaisen, rehellisen mielipidekirjoituksen, mutta mielestäni (Judas Priestin) jäbät käsittivät pointtini väärin ja ottivat sanani henkilökohtaisesti. Tämän jälkeen he asettautuivat puolustuskannalle minua vastaan ja alkoivat heitellä kummallisia syytöksiä. He väittivät, että olisin lehdistölle väittänyt, ettei Glenn olisi soittanut hänelle merkattuja kitaraosuuksiaan ”Firepower”-albumilla. – Enkä suinkaan sanonut mitään tällaista, absoluuttisen varmasti. Ja koska tunnen Andyn, olen työskennellyt hänen kanssaan, voin sanoa, että hän on hyvä jätkä, ja että pidän hänestä. Autoin yhtyettä jopa ajamaan Andyn sisään Priestin kokoonpanoon studiolla. Autoin Andya tämän kitaristipestin alkutaipaleella opettamalla hänelle biisejä yhdessä muiden kanssa. Alussa pidin Andyn valintaa hyvänä, mutta nyttemmin en. (Alun perin Andy rekrytoitiin yhtyeeseen paikkaamaan Glennin kitaristin tonttia tämän Parkinsonin taudin edettyä siihen pisteeseen, ettei hän voinut enää tehdä täysimittaisia kiertueita yhtyeen kanssa.) Ja itseasiassa Andy itse sanoi, että häntä ainoastaan pyydettiin hoitamaan homma periaatteessa ilman vaihtoehtoja, mutta lopulta kuitenkin tyytyi hoitamaan homman, koska on kova ja uskollinen Judas Priest -fani. En kuitenkaan syytä häntä kyseisen mahdollisuuden vastaanottamisesta. Ainoa asia joka saattoi jäädä vaivaamaan, on että sanoin että on odotuksiani vastaan väärä valinta hyllyttää Glenn. Pian sanottuani tämän Glenn vetäytyikin eläkkeelle, joka ei ollut siinä vaiheessa täysin odotettavaa. Olisi toki ollut vaihtoehto, että he olisivat kysyneet minua takaisin yhtyeeseen ja hoitaa homma niin, että minä ja Ritchie (Faulkner) olisimme hoitaneet kitaristien roolit yhtyeessä. Pohjimmiltani olisin toki halunnut, että Glenn olisi pystynyt suoriutumaan omasta kitaristin roolistaan jatkossakin, mutta valitettavasti hänen tonttinsa kitaristina tuli lopulta jonkun muun täytettäväksi. Mielestäni he (Judas Priestin nykyinen miehistö ja manageriporras) eivät ottaneet yhtyeen pitkäaikaisia faneja tarpeeksi huomioon valitessaan riveihinsä uutta kitaristikaksikkoa, ja fanithan olisivat olleet jo valmiiksi tottuneita minuun bändin rivistössä.
Mutta olivatko Priestin miehistö ja managementti täysin tietoisia siitä, että olisit ollut halukas palaamaan bändin kokoonpanoon?
K. K. Downing: He eivät olisi olleet tietoisia, elleivät olisi keskustelleet asiasta kanssani. He tiesivät tarkalleen, että ongelmani bändin suhteen liittyi ainoastaan Glennin kanssa soittamisen vaikeuteen, enkä halunnut jatkaa yhtyeen suoritustason asteittaista hiipumista, mikä oli myös syynä aikanaan tapahtuneeseen yhtyeestä eroamiseenikin. Jos olen täysin rehellinen, ehkäpä olisin ollut juuri oikea valinta yhtyeeseen Andyn sijasta, tai ehkei niin jyrkästi ilmaistuna. Tunnustaa vaan oudolta, että Richie soittaa tällä hetkellä livenä sekä minun kitarasooloni kuin myös lisäksi Glennin soolot. Se ei istu mielestäni Judas Priestin tyyliin. Olisin halunnut pitää Priestin tavaramerkin, kahden erillisen kitaran soolo-osuudet yhä yhtyeen lavarepertuaarissa mukana Glennin sivuun vetäytymisestä huolimatta. Nythän yhtyeessä on käytännössä erillinen rytmikitaristi ja soolokitaristi.
Kun otit kerta osaa Robin äidin hautajaisiin, saitko tuolloin mahdollisuutta kertoa heille naamatusten todellisen näkemyksesi asiasta kokonaisuudessaan ja saitko oikaistuksi heille heidän väärin ymmärtämänsä mediassa antamasi lausunnot?
K. K. Downing: En, koska kaikki tuo mediakohu tapahtui hautajaisten jälkeen. Ne hautajaiset olivat viime vuonna, en nyt tarkalleen ottaen muista milloin. Enkä siis ole saanut puhuttua heidän kanssaan, ja osaltani asia on loppuunkäsitelty (vai pettynyt asian hoitotapaan?). Lausunnossani otin puheeksi hänen levytuottamisensa niihin aikoihin, kun Priest meni studioon äänittämään ”Firepoweria” ja sen, että totesin Andyn olleen tekemässä joitakin sovituksia kappaleisiin ja auttamassa biisimateriaalin viimeistelyssä. Ihan samalla tavalla kuin entinen, edesmennyt tuottajamme Chris Tsangaridis työskenteli aikanaan. Hän heitteli ideoita, ja poimimme niistä sopivimmat ja siirsimme käytäntöön. Se toimii, ja se on myös luontainen tapa tuottaa Judas Priestiä.
Entä oletko kuullut uutta ”Firepower” -albumia?
K. K. Downing: Kyllä olen! (innokkaasti)
Miltä se kuulostaa omaan korvaasi, ja pystyykö sitä vertaamaan albumeihin, joita olet tehnyt vuosien varrella Priestin kanssa?
K. K. Downing: Kyllä, se kuulostaa erilaiselta kuin aikaisemmat levymme, ainakin omaan korvaani. Laulunkirjoittamisen ja biisien rakentamisen osalta, osittain varmasti tarkoituksella, mutta osittain syystä, että yhtyeen koostumus on eri. Niin minä asian koen.
Judas Priest täyttää 50 vuotta tulevana vuonna. Olisitko siis vielä valmis hyppäämään noiden miesten kanssa vielä lavalle jonain päivänä, vai millainen on oma suhteesi yhtyeen kanssa tällä hetkellä?
K. K. Downing: En oikeastaan usko, että sitä tulee tapahtumaan, koska heillä on valta käsissään asian suhteen, ja sitä valtaa he myös käyttävät haluamallaan tavalla. Eritoten Rob päättää yhtyeen asioista. En oikeastaan edes odota heidän tekevän asian suhteen mitään, ja sikäli tilanne on tosi kummallinen. Olen surullinen myös Glennin sairauden puolesta ja siitä asioiden kulusta, millaiseksi asiat ovat edenneet Judas Priestin kohdalla. Glennhän on vielä kehissä ja tavallaan bändin käytettävissä, jos niikseen tulee. Haluaisin pohjimmiltani, että asiat palaisivat Judas Priestissä entiselleen. Ja taas tosiaan palataan siihen, miksi lähdin yhtyeestä. Tunsin, että yhtyeemme livesoitto hidastui hidastumistaan ja lavaenergiamme vaisuuntui vaisuuntumistaan siitä, jollaiseksi olen sen musiikin ja lavameiningin kokenut kaikki nuo aiemmat vuosikymmenet. Tuntuu, kun yhtyeen jäsenistö ei olisi enää erinäisistä syistä täysillä keskittyneesti tai kiinnostuneesti mukana kaikessa siinä missä pitäisi. Yhtyeen meininki konsertteineen alkoi vaikuttaa ennalta käsikirjoitetuilta elokuvilta valtavine screeneineen, joita yleisö tulee seuraamaan keikoille itse bändin live-esityksen sijaan.
Entä kirjoitatko edelleen kappaleita ja musiikkia vielä näin Judas Priestistä lähtemisesi jälkeen?
K. K. Downing: Pääosin en ja nyttemmin olen keskittynyt tähän kirjaprojektiin, mutta musiikin saralla olen puuhaillut jotain pientä ja tehnyt palveluksia niitä pyydettäessä. Jos ihmiset ovat kysyneet minua soittamaan jossain jutuissaan, olen lupautunut mukaan, sooloja ja tätä rataa. Entisten Judas Priest -miesten Tim ”Ripper” Owensin ja rumpali Les Binksin sekä basisti Joey Veran (Armored Saint, Seven Witches, Anthrax) ja kitaristi Paul Crookin (Meat Loaf, Sebastian Bach, Anthrax) kanssa teimme myös singlen (jolta on toistaiseksi julkaistu yksi single Judas Priestin klassikko ”Beyond The Realms Of Death”:in cover-versiosta). Kappale julkaistiin ensimmäiseksi interaktiiviseksi metallibändiksi itsensä tituleeraavan DevilStar -nimen alla, jonka pääasiallisena puuhamiehenä häärii Crook. Jos olen jotain äänitystöitä tehnyt, pääosin olen työskennellyt kotistudiollani. Keväällä tämä projekti valmistuu, ja sitä odotan innolla. Mutta jos jossain kohtaa palaan taas soittamaan tosissani yhtyeen kera, kaikkien yhtyeen jäsenten täytyy pystyä soittamaan yhtyeessä täysillä. En odota, että keksimme pyörän uudelleen, mutta että voisimme nousta lavalle vetämään kunnon shown.
Maailma on kuitenkin täynnä lahjakkaita muusikoita, jotka voivat nousta tulevaisuudessa samoille lavoille kuin kaikki hienot soittajat Judas Priestissä aikanaan ja luoda uutta musiikkia. Se on se homman helppo osuus. Sellaisia muusikoita löytyy paljon niin täältä (Englannista) kuin myös ympäri maailmaa. Eikä keneltäkään ei voi myöskään viedä pois niitä hetkiä, jolloin he ovat olleet 16-vuotiaita kun ovat todistaneet ensi kertaa Judas Priestin livenä. Muistan itse elävästi, kun lämppäsimme nuorena yhtyeenä Helsingissä AC/DC:ta. Se oli mahtavaa, ja kukaan ei voi viedä tuota kokemusta minulta pois. Yleensä ottaen, bändissä vaikein korvattava instrumentti on lauluääni, joita on periaatteessa vain yksi bändiä kohden. Mehän tiedämme: Mick Jagger Rolling Stonesissa, Rob Priestissä, Freddie Queenissa – onhan näitä esimerkkejä, joiden laulusoundia on todella vaikeaa korvata, eikä koskaan voikaan. Yksi ääni toimii minulle…
Musiikin tekemiseen liittyy myös tietyt rajatut mahdollisuudet. Teet aina sen mihin pystyt ja kykenet. Se sisältää myös tietynlaista kiitollisuudenvelkaa faneille, ja jossa ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Fanithan oikeastaan edellyttävät kaikkea tuota. Heillä on äänioikeus tuotoksiasi kohtaan, ja totta puhuakseni ilman fanejasi tulet missaamaan mahdollisuutesi tässä bisneksessä, ja sinulta viedään menestyksen avaimet käsistä. Olen itse ollut onnekas, että lojaalit fanit seuraavat edelleen tekemisiäni vuosikymmenten jälkeen. Ja vielä koittaa sekin päivä, jolloin minäkään en ole enää kykenevä soittamaan enkä esiintymään, ja sen jälkeen en voi enää vaikuttaa niihin musiikkiin liittyviin asioihin, jotka jäivät aikanaan tekemättä.
Osiltaan tietyt asiat Judas Priestin leirissä ovat tällä hetkellä hyvin hallussa. Richie on tehnyt oikein hyvää työtä yhtyeestä lähtemiseni jälkeen, ja hänen myötävaikutuksensa ansiosta yhtyeen esiintymisten energiatasot ovat silminnähden kasvaneet. Hän on varmasti tehnyt homman toimimisen eteen parhaansa. Aika monet yhtyeet turvautuvat nykyään videoscreeneihin ja muihin efekteihin näyttääkseen vakuuttavammilta, energisemmiltä, ja myös Priest on muuttunut sellaiseksi. Sellainen kehityssuunta on surullista katsottavaa. Ennen vanhaan me juoksentelimme ympäri lavaa ja vedimme yleisön väkisin mukaan keikoillamme. Se oli oikeastaan se olennaisin keino, jolla ansaitsimme menestyksemme varhaisina vuosinamme. Niinpä olen edelleen sitä mieltä, että Judas Priestin liveshown keskiössä täytyisi olla yhtyeen jäsenet esittämässä musiikkia täydessä iskussa ja soittokunnossa muihin visuaalisiin lisukkeisiin panostamisen sijaan. Nykyään Robin lavashow vaikuttaa jämähtäneeltä. Hänen välispiikkinsä toistavat samoja asioita kuin aina ennenkin. Laulaessaan hän ei enää nykyään huomioi eturivin faneja eikä ota kontaktia yleisön kanssa samalla tavalla, kuin vanhoina hyvinä päivinä. – Hänellä on katse kiinni lattiassa tai monitoriscreeneissä. En tiedä miksi hänen esiintymisestään on tullut sellaista, mutta hän on kuin kalpea haamu entisestään. Hän kailottaa keikasta toiseen samoja, ennalta arvattaviksi muodostuneita yleisön huudatuksia keksimättä esiintymiseensä käytännössä mitään uutta. – Hänhän oli upea keulamies aikanaan. Monesti minua mietityttää, kuinka monta vuotta hän vielä jaksaa vetää keikkoja tuota samaa rataa uusiutumatta. Hänen esiintymisessään ei ole enää luovuutta. Muistan edelleen ne päivät elävästi, kun Rob tuli spontaanisti jopa kesken keikkamme viihdyttämään aika ajoittain minuakin omaan kitaristin nurkkaani. Se oli todella hauskaa silloin, ja olin tuolloin liveshowstamme erittäin ylpeä. Nykyään Judas Priestin lavalla ei tapahdu oikein mitään uutta. Kiitokset kaikesta tästä hyvästä menee myös lavan yläpuolella olevalle, massiiviselle screen-rivistölle.
Kuten tiedetään, Judas Priestin fanit ovat uskollisimpia metallifaneja, ja monet heistä ovat hehkuttaneet kirjaasi sen luettuaan. He varmasti odottavat uutta musiikkiasi. Mainitsit jo keväällä julkaistavasta albumijulkaisustasi, mutta oletko koskaan ajatellut tekeväsi esimerkiksi soololevyä?
K. K. Downing: Kyllä, olen itse asiassa ajatellut asiaa paljonkin. Kuitenkin, vuosi sitten päätin, että työstän ensin tämän kirjan loppuun. Siinä sivussa elättelin toki toiveita päästä takaisin Judas Priestin riveihin, mutta se asia ei ollut lopulta omissa käsissäni. Katsos, maalaisjärkikin sanoo, että meillä olisi olemassa edelleen yhteistyön mahdollisuus. Rob on ollut Priestin keulilla nyt vajaat 40 vuotta. Hän lähti bändistä vuonna 1990 ja palasi takaisin 2004. Olin yksi yhtyettä ylläpitävä voima hänen poissa ollessaan ja myös pääroolissa siinä prosessissa, että saimme hänet viimein takaisin yhtyeeseen. Bändien jäsenet nyt vaan lähtevät ja palaavat jossain vaiheessa takaisin. Se kuuluu kuvioon. Bändit hajoavat, ja ne kasataan taas uudelleen. Ja tämä bändihommahan on kuin meitä varten tarkoitettu. Se on kirjoitettu DNA:hamme. Kun lopetin Priestissä, ajattelin että nyt homma saa riittää, ja etten halua tehdä tätä koskaan enää. Aikaa kuitenkin kului, ja reilu vuosi tuosta hetkestä minulle tuli taas pakottava tarve päästä tien päälle, joten asiat muuttuvat.
Kaduttaako sinua, että lähdit yhtyeestä aikanasi? Koska jos nyt olen ymmärtänyt oikein, se olit sinä, joka halusi lähteä Priestistä, vai?
K. K. Downing: Kyllä, jos rehellisiä ollaan. Olin tuolloin kyllästynyt yhtyeen silloiseen tilanteeseen, ja sanoin heille silloin, että tervemenoa vaan. Fokuksemme bändinä ei ollut tuolloin asioissa joissa sen olisi pitänyt. Vuonna 2010, eli noin vuotta aiemmin siitä, kun lähdin yhtyeestä, Rob julkaisi vuoden sisään kaksi studioalbumia jonka lisäksi hän teki kiertueen Halford -bändillä, ja jonka lisäksi he tekivät vielä Ozzfest-kiertueen Yhdysvalloissa. Lisäksi Glenn oli ottanut tavakseen ryypätä keikoillamme ennen lavalle nousua. – Kaikki nuo asiat yhdessä saivat minut raivon partaalle. Judas Priest, bändimme, ei ollut enää se ykkösasia, jonka eteen nämä miehet halusivat antaa kaikkensa. Otin nokkiini tästä kaikesta, ja eikö minulla olisi ollut oikeutta siihen? Juoksentelin tuolloin keikoillamme ympäri lavaa niin kuin aina ennenkin, mutta kun muut bändin jäsenet esiintyivät samaan aikaan flegmaattisesti, aloin itsekin tuntea, että tein jotain väärin. Niinpä viimein minäkin lopetin lavalla säntäilyn, ja se ei tuntunut hyvältä alkuunkaan se. Tuon saman vuoden syksynä Rob ja Glenn vielä tulivat sanomaan minulle, että meidän tulisi tehdä seuraavaksi viiden biisin EP-levy eeppisen ”Nostradamus”-albumimme seuraajaksi ja seuraavan kiertueen promotioimiseksi. Helkkari, ei Judas Priest ole mikään EP:itä levyttävä bändi! Onneksi ne jätkät tajusivat silloin, että heidän ehdotuksensa oli typerä, ja että päämääränä ei voinut olla muu kuin pitkäsoittolevyn teko. Valitettavasti he ainoastaan toimivat asian suhteen liian myöhään, ja olin jo kerennyt jättää bändin. Siinä mielessä en kadu yhtyeestä lähtemistäni, koska niillä vaihtoehdoilla, jotka minulle tuolloin annettiin ja niissä olosuhteissa, jotka silloin yhtyeessä vallitsivat, yhteistyömme ja suunnitelmamme eivät tyydyttäneet minua.
Et olisi ilmeisesti myöskään halunnut pettää fanejasi tekemällä kyseisenlaisia kompromisseja Judas Priestin toiminnassa, vai kuinka?
K. K. Downing: Kyllä. Se menettelytapa, jolla yhtyeemme asioista päätettiin, ei ollut tuolloin oikea. Ihan alun alkujaan, vuodesta 1969 lukien, yhtye on ollut pääosin minun luomukseni, jos totta puhutaan. Rob ja Glenn eivät olleet tuolloin vielä mukana. He voivat kyllä järjestää yhtyeen 50-vuotisjuhlan ensi vuonna, mutta he tulevat tekemään sen ilman yhtään sellaista bändin jäsentä, jotka olivat yhtyeessä aivan sen alkuaikoina.
Entä onko sinulla yleensä ottaen joitakin tulevaisuudensuunnitelmia? Oletko tulossa esimerkiksi promotoimaan uutta kirjaasi Suomeen?
K. K. Downing: Kyllä, Tulen mielelläni käymään Suomessa heti kun pystyn, ja jaan nimmareita kirjoihin. Se on takuuvarmaa. Tällä hetkellä minua jarruttaa se, että minun täytyisi päättää, haluanko perustaa uuden bändin, joka vaatisi todella paljon töitä. Uuden bändin perustaminen kokonaisena prosessina on minulle vaikeaa Judas Priestin jälkeen, koska en ole varma, haluanko tehdä sen. Viittaan tässä siihen, että yhtyeen kokoonpanossa on täytettäväksi tarkoitettu aukko (Glennin ja K.K.:n pois jäännin takia). Siinäkään hommassa ei oikein tuollaisenaan tunnu olevan järkeä. Kummallista on myös se, että aina kun Glenn on noussut aika ajoin lavalle vierailemaan Priestin keikoilla yhtyeen viimeisimmällä kiertueella, yksikään journalisti ei ole kysynyt häneltä, miksi hän tekee niin. Itse en ole ainakaan nähnyt missään yhtään haastattelua. Ian ja Rob hoitavat yhtyeen haastattelut pääosin, ja ne ovat sisällöltään roskaa, jos minulta kysytään.
Se on itse asiassa mielenkiintoista, koska yritimme saada Glennin antamaan meillekin haastattelun, mutta sellaista emme häneltä koskaan saaneet.
K. K. Downing: Niin, eihän hän haastatteluja liiemmin anna. Ian tekee suurimmaksi osaksi, koska hän on nopeasti asiansa ilmaiseva ja ytimekäs haastateltava. Ymmärrän tämän hyvin. Tiedättekö, kun lähdin, sinä päivänä minua paikkaamaan valittu, sinällään hyvä kitaristi Ritchie valittiin paikkaamaan minua. Niinä aikoina Ritchien lavahabitus ei ollut kuin kopio minusta. Lähtöni jälkeen joku on muovannut ja tehnyt Ritchiestä minun kloonini Flying V -kitaroineen, nahkakuteineen ja hiuksineen. Ritchiehän ei edes soittanut Flying V:llä tuota aiemmin. Kun Glenn viimein päätti vetäytyä bändistä, hän valitsi seuraajakseen rehellisyyden nimissä sellaisen tyypin (Andyn), joka ei edes kykene soittotaidoiltaan soittamaan tämän sooloja, saati olemaan kaltaisensa yksi yhtyeen keulahahmoista. Andy ei myöskään näytä samalta kuin Glenn eikä hän myöskään soita yhtään samalla tavalla kuin Glenn. Kun sitten katsot samaan aikaan Ritchietä kopioimassa lavan toisella reunalla kaikkea mikä on ja on ollut minulle ominaista kitaristina, mielestäni täysin tarkoituksellisesti, tulee mieleen, että Glenn ei yksinkertaisesti halunnut jäädä paikkaajansa varjoon yhtyeen toisena kitaristina. Uskon, että juuri siksi Glennin tilalle valittiinkin häntä soittotaidollisesti heikompi kitaristi. Minun kitaristintonttini paikkauksen kohdalla he kuitenkin toimivat juuri päinvastoin. Niinpä usein mietinkin itsekseni, että mitä helvettiä Judas Priestin leirissä onkaan oikeastaan meneillään.
Kieltämättä, se tapa jolla sinua on kohdeltu vaikuttaa varsin epäreilulta, ottaen huomioon kaikki ne yhdessä yhtyeessä viettämänne vuodet ja klassikkoalbumit, jotka olette Judas Priestin kanssa tehneet menneinä vuosikymmeninä.
K. K. Downing: Niin, onhan se ällistyttävää, kuinka ihmiset unohtavat asioita (naurua…) He vain unohtavat niitä. Ellei yhtye ole kykeneväinen tekemään toimintansa kannalta olennaisia asioita, tietyillä ihmisillä on vaan taipumusta ottaa siinä vaiheessa ohjat yhtyeen toiminnasta omiin käsiinsä. Ja se, mitä fanit odottavat pitäisi olla yhtyeelle se, minkä pitäisi lopun viimein merkata yhtyeelle ja ohjata yhtyeen toimintaa. Niin minä tämän asian koen… En sillä, etteikö rokkibändielämässä saisi bilettää tai ottaa välillä jonkun oluen, käydä pubissa parilla, kuten itsellänikin on tapana. Sille huvittelulle on kuitenkin aina löydettävissä bändihommien lomassa oma aikansa ja paikkansa. Et yksinkertaisesti voi soittaa hyvää keikkaa pikkupienissä (viittaus Tiptoniin), koska ihmiset ovat maksaneet lipuistaan melkoisen summan ja tulleet katsomaan keikkaasi pitkienkin matkojen päästä. Sinun täytyy kyetä antamaan joka ilta lavalla kaikkesi. Ainoastaan sataprosenttinen suoritus riittää, jos haluat olla täysin rehellinen faneillesi. Siinä tärkeysjärjestyksessä bänditoimintaan liittyvien asioiden kuuluisi mielestäni mennä.
Jotenkin tuntuu, että yhtye on jämähtänyt tiettyyn henkiseen tilaan, eivätkä he enää liiemmin välitä, millaisen mielikuvan he itsestään jättävät faneilleen. He ovat lakanneet yrittämästä, tiedäthän? Kun ihmiset alkavat ansaita työstään rahaa, heidän tahtotilansa yrittää suoriutua tehtävästään täydellisesti loppuu. Se on vähän sama asia, kuin että oppisit puhumaan jotain vierasta kieltä, mutta sen jälkeen, kun olet saavuttanut sen oppimisessa tietyn perustason, luulet hallitsevasi sen täysin. Siinä vaiheessa kielen oppiminen vasta kunnolla alkaa (naurua)… Sellainen suoritustaso ei yksinkertaisesti riitä. Olen sitä mieltä, että sinun täytyy pystyä edistymään ja kehittymään koko ajan, mitä ikinä teetkin pääasiallisesti. Mutta kuten sanoit, olemme olleet pitkän ajanjakson hyviä siinä mitä olemme tehneet, ja jo sen takia minä kunnioitan pitkäaikaisia bändikavereitani paljon. Tämä on ollut pitkä, itse asiassa elämänmittainen matka, jonka olemme kulkeneet yhdessä. Olemme olleet siinä kaikessa jäljittelemättömiä.
Kuitenkin vaikuttaa siltä, ollakseni täysin rehellinen, kysynkin monesti itseltäni, onko kaiken yhtyeen toimintaan vaikuttavien päätösten takana nykyään Rob, koska hän on ennenkin halunnut ottaa saavutuksemme omiin nimiinsä. Ihmettelen myös, onkohan Ritchie onnellinen roolissaan, joka hänen osalleen on Priestiin liittymisen jälkeen langennut. Tarkoitan kaikkien soolojen soittamista ja roolini ottamista, ehkä hän on. Ian on varmasti tyytyväinen, koska hänellä ei ole enää taakkanaan seurata vierestä Glennin jatkuvasti ailahtelevia soittosuorituksia, ja nykyään hän voi luottaa bändikavereittensa soittovarmuuteen. Scott on varmasti tyytyväinen, koska musiikillisesti yhtye on edelleen melko hyvä ja kuten sanottua, soitannollisesti luotettava. Joten otaksun heidän olevan onnellisia, ja hyvä niin. Toivottavasti he myös toisaalla viitsivät punnita ja arvioida, ovatko Judas Priestin fanit nykyisellään tyytyväisiä yhtyeen tämän hetkiseen tilanteeseen ja tuotantojen laatuun, ja vastaus siihen ei voi olla muuta kuin: ei. Mutta en odota asioiden muuttuvan, koska päätäntävalta niistä on heillä, ja he lähtevät ensi vuonna kiertämään Ozzy Osbournen kanssa jo tässä vaiheessa loppuunmyydyistä keikoista koostuvan kiertueen.
Mutta on myös melko yleistä, että kun yhtyeet alkavat menestyä, he tuudittautuvat osakseen saamaan hyvänolontunteeseen, jonka myötä sisäinen polte ja kiihko itse olennaiseen, eli erinomaisen musiikin tekemiseen ja äärimmilleen vietyjen keikkojen esittämiseen alkaa hiljalleen hiipua. Tämä erottaa erinomaiset muusikot hyvistä muusikoista, vai mitä mieltä olet asiasta?
K. K. Downing: Kyllä, niin minäkin luulen. Ja tosi ironista tässä asiassa on vielä se, että omistan yhä 25% Judas Priestin tuotantoyhtiön osakkeista ja yhtyeen tavaramerkistä. Joten tässä valossa olen edelleenkin bändin jäsen ja ansaitsen itsekin nyky-Priestin tekemän musiikin ja taiteen tuottamista taloudellisista tuotoista. Monetkaan eivät asiasta tiedä entuudestaan, mutta se kaikki on minulle OK. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa voimme nähdä Judas Priestin jäsenten kanssa ja päästä keskustelemaan nämä asiat halki. Kaikesta tästä huolimatta on aina ilo tavata vanhoja soittokavereita ja muistella hyviä muistoja, joita meillä on paljon. Suomessa soittamisesta etenkin meille on jäänyt kosolti hyviä muistoja. Uskon, että ennen pitkää pääsemme ongelmallisemmistakin asioista yli yhteistuumin.
Ja eritoten Suomessa Judas Priest on ollut pitkään erityisen suosittu metalliyhtye. Myös esimerkiksi ensi kesän Rammsteinin 32 000 lippua myytiin loppuun kymmenessä minuutissa. Mitä itse ajattelet suosiostanne ja Suomen roolista tunnettuna metallimusiikkimaana?
K. K. Downing: Näinhän se on. Yleensä ottaen rock ja metalli ovat todella suosittua musiikkia Suomessa, ja olen asiasta erityisen kiitollinen. Se on suhteellisen pieni maa, mutta itse asiassa samalla keskipiste koko maailman heavy metal-musiikille. Rammsteinin lippujen nopea menekki on todella siisti juttu.
Mitä haluaisit sanoa haastattelun viimeisiksi sanoiksi Kaaoszinea lukeville suomalaisille metallifaneillenne ja faneillesi?
K. K. Downing: Kiitoksia teille kaikille faneillemme vuosien varrella meille osoittamastanne tinkimättömästä lojaalisuudesta, ja juurikin syystä, että Suomi on koko metallimaailman keskuspaikkoja, toivon pääseväni tulemaan takaisin maahanne ja nousemaan lavalle jonkin tuotokseni promootiokiertueella mahdollisimman pian tulevaisuudessa. En tosin tässä vaiheessa pysty lupaamaan mitään tarkkaa, enkä osaa sanoa milloin, mutta katsotaan. Kiitoksia oikein paljon teille tästä haastattelusta. Pitäkää huolta.
http://kkdowning.net/steelmill/
Käännös, litterointi ja teksti: Mikko Nissinen