Airbourne kuulostaa ”Airbourne”-albumilla tuoreelta, vaikka luottaakin tuttuihin elementteihin
Australian rockylpeys Airbourne julkaisi elo-syyskuun vaihteessa kuudennen, yhtyeen nimeä kantavan albumin. Pian 20 vuotta sitten debyyttialbuminsa julkaissut kitarajyrä on uransa alusta asti luottanut rock n`rollin peruselementteihin: räkäiseen laulusoundiin, tanakoihin riffeihin, röyhkeään asenteeseen ja tiukkaan yhteissoittoon. Ei erityiselementtejä vaan puhtaasti sitä itseään – rokkia!
Airbourne on monessa mielessä varsin hämmästyttävä ja hämmentävä yhtye: livenä yhtyeen tahti ja energia vain kiihtyy kiihtymistään, ja uuden levyn kappaleet tuntuvat yhä uusilta. Mitään uutta ei tuoda ruokapöytään lisää tälläkään kertaa. ”Airbourne” -albumi on silkkaa ilotulitusta ja juhlaa alusta loppuun. Jokainen biisi saa pään hytkymään ja veren kohisemaan korvissa. Levyn loputtua tekee mieli laittaa se saman tien uudestaan pyörimään. Myös hittikynä on pysynyt sangen terävänä. Useimmissa kappaleissa on itsessään hittiainesta, eli kuulijan korvia hemmotellaan todella tarttuvilla rokkiralleilla.
”Airbourne” onnistuu myös kokonaisuutena hienosti. Energia säilyttää intensiteettinsä loppuun asti, jopa ehkä vielä kasvaen loppua kohden. Aloituskappale ”GUTSY” virittää kierrokset käyntiin, ja sen perään onkin yhtä vyörytystä: ”Alive After Death ( Last Plane Out)”, ”Here She Comes” ja ”Kid In A Candy Store” vetävät kierrosmittarin jo aivan tappiin. Tässä vaiheessa ymmärtää, että ollaan taas todella kovan rock-albumin äärellä.
Airbournen tyyliin kuuluu vahvasti myös huumori – niin livenä kuin levylläkin. Tällä uutukaisella huumoriosion täyttää sinänsä oikein toimiva kappale ”Christmas Bonus”, joka sopisi oikeastaan vähän kuin vanhan ajan singlen b-puoleksi. Se istuu albumikokonaisuuteen sinänsä ihan mukavasti, eikä kuitenkaan millään tavalla vähennä levyn arvoa. Levyn loppupuolelta on mainittava suoraviivaiset ”Rock´Roll Ya” ja ”Bogota”, jotka nostavat loppua kohden sykkeen ylös.
”Airbourne” on erinomainen albumi ennen kaikkea siitä syystä, että se kuulostaa raikkaalta ollakseen jo yhtyeen kuudes studioalbumi. On myös hämmentävää, mistä yhtye ammentaa vuodesta toiseen tarttuvia riffejään. ”Airbourne” voisi yhtä hyvin olla yhtyeen debyyttialbumi, sillä meininki on yhä niin samankaltaista, pelkästään hyvällä tavalla. On myös hienoa, että edelleen on yhtyeitä, jotka eivät kikkaile liikaa tekoälyn tai muiden digitaalisten elementtien kanssa vaan luottavat puhtaasti aitouteen ja musiikin voimaan. Harva artisti tai yhtye onnistuu säilyttämään oman tasonsa vuodesta toiseen. Airbourne kuulostaa itseltään toistamatta kuitenkaan itseään. Jo siinä on riittävästi syytä ottaa albumi kuulolle!
Kappalelista: