Airi’s julkaisee debyyttilevynsä ”Kind Little One” elokuussa – ensimmäinen single ”Headlights” kuunneltavissa nyt!

Kirjoittanut Sampsa Silander - 2.6.2022

Airi’s on vuonna 2019 perustettu nelihenkinen indie rock -yhtye Espoosta, jonka musiikki käsittelee ahdistuneisuutta, onnellisuutta ja rakastumista erilaisista näkökulmista. Airi’sin musiikkia on soitettu muun muassa YleX:llä ja useilla indie-radiokanavilla Briteissä. Keväällä 2021 julkaistu kappale ”The Sky” sai radiosoittoa aina Yhdysvalloissa asti, muun muassa SiriusXM-kanavalla legendaarisen DJ Rodney Bingenheimerin radioshow’ssa.

Bändin debyyttialbumi ”Kind Little One” julkaistaan elokuussa 2022 V.R. Labelin kautta. Albumilla käsitellään elämänlangan loppuun palamista. Albumin keskeisenä teemana on mielenterveys, jota bändi haluaa aiheena tuoda esille myös keikoillaan. Levy äänitettiin vuodenvaihteessa 2021/2022 Turun V.R. Studiossa, sen miksasi Jori Saloranta ja masteroinnista vastaa Svante Forsbäck Chartmakersiltä. Levy koostuu yhdeksästä ennenjulkaisemattomasta kappaleesta, jotka on kirjoitettu vuosien 2018 ja 2021 välillä:

  1. We Stole the Moon
  2. Earthquake
  3. Headlights
  4. Lonely Cloud
  5. Leaves of Fall
  6. Blood on My Hands
  7. Remain Red
  8. Wrangling
  9. Breathing

Tulevan albumin konseptin ensimmäisenä maistiaisena kuullaan basisti Julius Lindbergin kirjoittama ”Headlights”. Biisi on tarina eteenpäin menemisestä ja siitä tunteesta, että joku tai jokin hyvä odottaa meitä kaikkia tulevaisuudessa, vaikka emme sitä vielä täysin tiedosta. Sinkulla vierailee Eerika Haapamaa taustalauluissa.

Airi’s:
Joni Hartikainen: laulu/kitara
Tuomas Hokkanen: kitara/laulu
Julius Lindberg: basso
Thomas Aura: rummut