Ajan hammas ei pysty Rammsteinin ”Mutter”-albumiin – juhla-arviossa saksalaisyhtyeen järisyttävä, kolmas pitkäsoitto

Rammsteinin kolmas pitkäsoitto, ”Mutter”, täytti toissapäivänä 20 vuotta. Saksalaisen industrial metal -yhtyeen ura oli ollut vakaan nousujohteista vuonna 1997 julkaistun ”Sechnsucht”-albumin jälkeen, mutta viimeistään ”Mutter”-pitkäsoiton myötä lunasti asemansa yhtenä modernin metal-musiikin kärkinimistä.

Varmaan lähes jokaisella metal-musiikkiin hurahtaneella on yksi tai useampi albumi, jotka ovat toimineet väylänä raskaamman musiikin pariin. Minulle ”Mutter” on ollut juuri sellainen levy, joka sai kiinnostumaan raskaammasta ja synkemmästä musiikista. Syy, miksi albumi upposi nuoreen mieheen, lienee seuraavanlainen: tuon aikaiseen musiikkimakuuni nähden ”Mutter” oli sopivan raskas ja ennen kaikkea erikoinen.

Viime vuosina ”Mutter” ei ole soinut soittimessani yhtä tiuhaan kuin kymmenen vuotta sitten, mutta albumin viehättävyys on edelleen helposti löydettävissä. Pitkäsoiton äänimaailmassa on jylhyyttä, raskautta ja vaihtelevuutta, jotka kuljettavat kuulijaa väkivahvassa syleilyssään. Toki myös ”Links 2 3 4”- ja ”Ich Will” -kappaleiden kaltaiset tarttuvat sovitukset pitävät huolen siitä, että albumin sisältö jää soimaan päähän vielä pitkäksi aikaa levyn kuuntelun lopettamisen jälkeenkin.

”Mutter”-albumin yksi erityisen hieno piirre on sen synkkyys. Aavemaisesti ujeltavat naislauluosuudet ”Ich Will” -kappaleella, salamyhkäinen ”Nebel” ja ”Mutter”-kappaleen kieroutunut tarina herättävät paljon ajatuksia, aivan samalla lailla kuin albumin kansilehdessä löytyvät, pullotetut Rammsteinin jäsenet. Vielä kun tämä outous yhdistyy raskaasti runnovaan äänimaisemaan ja Till Lindemannin mielipuolisiin vokaaleihin, on haltioituminen taattua.

Kun Rammsteinin kolmatta albumia peilaa nykypäivänä saksalaisyhtyeen tuoreempaan tuotantoon, voi huomata sen olevan edelleen merkittävä osa Rammsteinin tuotantoa. Sisältönsä suhteen ”Mutter” ei pysty kilpailemaan monipuolisuuden kanssa vaikka ”Rosenrot”- tai ”Liebe Ist Für Alle Da” -albumien kanssa, mutta muuten kyllä. Edeltäjäänsä, ”Sehnsucht”-albumiin verrattuna ”Mutter” ei ole yhtä raskas, mutta tällä albumilla Rammstein otti toisenlaisen lähestymistavan, jonka seurauksena levy tuo esiin aiempaa ilmavampaa soundia.

”Mutter” on järisyttävän kovatasoinen albumi, joka ei hyydy loppumetreilläkään. Albumi loistaa ”Feur Frei!”-, ”Ich Will”- ja ”Rein Raus” -kappaleiden kaltaisissa runttauksissa, mutta ”Mein Hertz Brennt”-, Sonne”-, ”Mutter”- ja ”Nebel” -kappaleiden kaltaiset, teatraaliset sävellykset ovat pitkäsoiton erityisvahvuus. Levyltä löytyy myös muutama erikoisempi teos, kuten ”Zwitter” ja ”Adios”, jotka antavat hyvää kontrastia muulle levylle. Kaikkinensa ”Mutter” on hieno albumi, mitä siihen muuta lisäämään.

Kappalelista:

  1. Mein Hertz Brennt
  2. Links 2 3 4
  3. Sonne
  4. Ich Will
  5. Feur Frei!
  6. Mutter
  7. Spieluhr
  8. Zwitter
  9. Rein Raus
  10. Adios
  11. Nebel

Rammstein Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua