Ajattoman kaunista ja brutaalia industrial metalia – Red Harvestin uudelleenjulkaistu ”Hybreed”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 12.4.2017

Norjalainen industrial metal -yhtye Red Harvest julkaisi uudelleen ”Hybreed” albuminsa tämän vuoden alussa. Alun perin yhtyeen kolmas levy julkaistiin vuonna 1996, mutta Red Harvest halusi juhlistaa pitkäsoitonsa 20-vuotista taivalta uudelleenjulkaisun muodossa. Norjalainen orkesteri lisäsi julkaisuun myös livetaltioinnin, jolta löytyy viime vuonna Blastfestillä soitettu paluukeikka.

Nykyisin ranskalaiselle Cold Dark Matter Recordsille kiinnitetty Red Harvest haluaa tuoda ”Hybreedin” nyt esille paremman ajankohdan vuoksi. 90-luvulla black metal -skene oli entistä huonommassa valossa Norjassa tapahtuneiden kirkkojen polttamisten seurauksena. Tällaisten tapahtumien myötä genreen liitettiin lisää negatiivisia ennakkoluuloja, minkä seurauksena Red Harvest päätti tietoisesti ottaa etäsyyttä black metalista etsiytymällä melodisempaan ja laajempaan suuntaan. Tuloksena oli tunnin mittainen ”Hybreed”, jota yhtye itse pitää parhaimpana teoksenaan.

Red Harvestin ”Hybreed” on sen verran omaperäinen albumi, etten oikeastaan ole vielä aiemmin törmännyt senkaltaiseen levyyn. Albumia voisi kuvailla parhaiten kevyen ja raskaan yhdistelmäksi, jossa nämä vastakkaisuudet on viety äärimmäisen kauas toisistaan – lopputuloksena on levy, jolla on tarjolla korvia riipiviä vokaaleja, runnovia riffejä ja rumpukompeja. Vastapainona löytyy myös uskomatonta keveyttä ja ilmavaa äänimaailmaa, joka on välillä todella kaunista, kiehtovaa ja hiukan karmeaakin. Äänimaailmassa on myös tietynlaista harmonisuutta, jonka kuulee useammassa kappaleessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Mazürnation” aloittaa levyn korvat sulattavalla paahdolla, jossa ei panoksia säästellä. ”The Lone Walk” on vastaavasti apaattisesti etenevä kymmenminuuttinen eepos, jossa tunnelma on vangitseva – vokalisti-kitaristi-kosketinsoittaja Jimmi Bergstenin laulu on vaikeroivaa, ja melankolinen äänimaailma syventää tunnelmaa entisestään. Taustalla kuuluu vähän väliä radiomaisia, säröisiä riffejä. Kertosäkeissä vokaalit vahvistuvat huudoiksi, ja säröiset, sahaavat riffit korostavat painostavuutta rumpupeltien piiskauksen ohessa. ”The Lone Walk” on kuin täydellinen rankkuuden ja keveyden fuusio, jonka Red Harvest osaa taidokkaasti valmistaa. ”Hybreediltä” löytyvät ”On Sacred Groung” ja ”Underwater” ovat myös kiehtovia kappaleita.

Albumilta löytyy erikoisia elementtejä useista kappaleista – ”Mutant” kuulostaa aluksi sille, kuin painekattila pihisisi hellalla. ”Underwaterissa” on psykedeelisiä piirteitä, jotka tekevät kappaleesta hämmentävän ja kieron. Päätösraita ”Monumentalissa” kuullaan aluksi lauluakin, mutta kolmen minuutin jälkeen jäljelle jää vain ääni, joka lähestyy ja loittonee kuulijasta. Kuitenkin omaperäisimmän ja hienoimman kappaleen pystin nappaa ”Orzham”. Tämä lähes kymmenminuuttinen kappale on täysin instrumentaalinen ja sisältää lähinnä ”avaruusmaisen” äänimaailman. Koko kappaleen ajan kuuluu käytännössä jatkuvasti toistuva, rummuttava ääni, joka tuntuu kiertävän. Tunnelma on mystinen ja vangitseva. Vaikka kappaleen pitäisi näillä edellytyksillä olla kuolettavan tylsä, siihen onnistuu uppoutumaan täysin. ”Orzham” on hyvin merkillinen kappale, jonka herättämiä tuntemuksia on vaikea täysin kuvailla.

Siinä missä ”Hybreediltä” löytyy raskaita ja harmoniallisia kappaleita, on livetaltionnin kappalelista yksinkertaisempi ja raskaampi. Toiselta levyltä löytyy ainoastaan yksi kappale, ”In Deep”, joka keveytensä vuoksi sopisi edelliselle levylle. Nimensä mukaisesti kappale on kuin sukellus syvyyksiin – 12-minuuttinen kappale on kuin henkimatka jonnekin toiselle puolelle. Tunnelma on hyvin rauhanomainen ja muuttuu seremoniamaiseksi loppua kohden, kun kappaleen tempo kiihtyy. ”In Deepin” jälkeen Red Harvestin Blastfestin keikka sisälsi lähinnä 3–5-minuuttisia tiukkoja rutistuksia. Se on toisaalta ymmärrettävää, keikoilla energiseen ulosantiin on hyvä panostaa, ja houkutteleehan se uusia kuulijoita festarilla helpommin katsastamaan yhtyeen. Toisesta levystä on myös nostettava esille se seikka, ettei se sisällä yhtään samaa kappaletta kuin ”Hybreed”-studioalbumi – joko tämä on onnekas sattuma tai sitten suunniteltu asia tätä tuplalevyjulkaisua varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Red Harvestin tuplalevy sisältää kaksi tuntia niin kaunista, syvällistä kuin raskasta paahtoakin. Livetaltionnin laatu on yhtä moitteetonta kuin studiolevyn. Erilaiset kappalelistat ovat hyvä ratkaisu, sillä albumin ostajat eivät maksa turhasta vaan saavat kauttaaltaan erilaista musiikkia kuunneltavaksi. Studiolevyn ja livetaltioinnin yhdistäminen on myös aika nerokas ratkaisu – Red Harvestin kohdalla ensimmäinen levy tuo hyvin esiin melodisuutta ja ajattomuuden tuntua, jota yhtye osaa tuottaa. Livelevy vastaavasti tuo aggressiivisuutta ja energisyyttä enemmän esille. Tällaista albumikokonaisuutta on helppo lähestyä kappalelistan ja upea kansitaiteen puolesta. Vaikka ”Hybreed” julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, se ei kuulosta siltä, kuin se olisi tuotettu 90-luvulla – albumi kuulostaa ajattomalta.