Äkäinen Lamb of God on kunnioitusta herättävä ilmestys – arviossa yhtyeen uutuusalbumi ”Omens”

No nyt lähtee! Lamb of God palaa levytyskantaan uutuusalbumillaan “Omens”, joka iskee nyrkillä naamaan jokaista, joka tohtii epäillä viime vuosituhannen puolella perustetun bändin hyytyneen ja pehmenneen aikojen saatossa. Tällaisesta ei ole tietoakaan. Pyöreät kymmenen kappaletta sisältävä uutuusalbumi on yksi yhtyeen vahvimmista albumikokonaisuuksista tähän päivään mennessä, joka on lastattu täyteen raskaita kitarariffejä, raivokasta asennetta ja sitä makoisaa groovea, josta yhtye on vuosien varrella tullut tutuksi. Ei siis mitään uutta auringon alla, vaikka tällä kertaa Lamb of God tuntuu olevan tavallistakin ärhäkämmällä tuulella.

Yhtyeen edellinen, vuonna 2020 julkaistu, omaa nimeä kantava studioalbumi ei tehnyt itseeni lähtemätöntä vaikutusta. Kyseessä oli hyvin rakennettu paketti, jota pyöritteli julkaisunsa aikaan mielellään lävitse, mutta lopulta tarjolla ei ollut mitään, mikä olisi saanut sukat pyörimään jaloissa. Kiekon äärelle ei olekaan tullut palattua julkaisun jälkeen kuin muutaman kerran. Tähän lähtökohtaan peilaten onkin suorastaan ihmeellistä, kuinka tiukasti bändi kietoo pauloihinsa uutuusalbumillaan.

Lamb of God tuntuu taitavan vahvojen levykokonaisuuksien luomisen. “Omens” ei aiheuta närästystä missään vaiheessa, vaan kiekon kuuntelee vaivattomasti alusta loppuun. Pientä nikottelua syntyy sen tosiseikan myötä, ettei yhtye nykyisellään onnistu jalostamaan tinkimätöntä näkemystään todellisiksi timanteiksi, joita esimerkiksi settilistojen vakiovedot “Redneck” tai vaikkapa “Laid to Rest” tarjoavat. Edellisellä albumilla tämä seikka häiritsi enemmänkin, “Omens” paiskoo ja retuuttaa kuulijaa sen verran itsepäisesti, ettei tätä mahdottoman suurena ongelmana osaa pitää. Tai uskalla, sillä äkäinen Lamb of God on kunnioitusta herättävä ilmestys. Kappaleet kuten “Nevermore”, maukkaasti riffittelevä “Vanishing”, tuhoa julistava “Gomorrah” sekä rauhallisella alullaan härnäävä mutta lopulta kunnon murjontaa tarjoava “September Song” pieksävät vastaanottajan mitään kyselemättä, mutta tehden tämän ainoastaan miellyttävällä tavalla. Turpasaunan jälkeen ei voi kuin kerjätä lisää.

Kun “Omens” on pyörähtänyt loppuun, huomaa ihmettelevänsä, kuinka tiukassa iskussa Lamb of God nykyisellään on. Asia toimitetaan niin tinkimättömällä tyylitajulla ja sapekkaan asenteen saattelemana, ettei pienistä puutteista edes viitsi pahemmin välittää. Vaikka albumilta ei ehkä löydy runsain mitoin niitä settilistoilla hamassa tulevaisuudessakin viihtyviä huippuvetoja, on “Omens” pirunmoisen vahvalla visiolla luotu kokonaisuus. Se on kuin ylitse pyyhkäisevä hyökyaalto, tuhoisa metallipyörremyrsky, jonka syövereissä ei jaksa piitata mistään. Se kaappaa mukaansa, sen raskaus huumaa ja vetää puoleensa. Jos musiikki on tunteita ja valtoimenaan virtaavaa energiaa, on “Omens” on juuri sitä, mistä metallimusiikissa on parhainmillaan kyse.

Kappalelista:

1. Nevermore
2. Vanishing
3. To the Grave
4. Ditch
5. Omens
6. Gomorrah
7. Ill Designs
8. Grayscale
9. Denial Mechanism
10. September Song