Äkäistä hardcorepunkkia thrash metal -vivahteilla: Kovaa Rasvaa -yhtyeen video ”Jää peittää kaiken” -kappaleesta Kaaoszinen ensiesityksessä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.9.2021
(c) Kovaa Rasvaa

Äkäistä hardcorea thrash metal -mausteilla soittava Kovaa Rasvaa julkaisi viimeisimmän ”Tasaluvulla tulevaisuuteen” -EP:n kesäkuun puolessavälissä. Ville Valavuon (mm. Hard Action, Kohti Tuhoa) äänittämä seitsemän biisin julkaisu oli odotettu jatkumo kolme vuotta sitten loppuunmyydylle 12″ ”Pahan vaimon käsikirja” -EP:lle – jonka uusintapainoksen Svart Records julkaisi uuden EP:n tavoin 18.6.2021.

Kovaa Rasvaa on maailman tilanteen vuoksi joutunut koostamaan uutta materiaaliaan niin, ettei kappaleita ole voitu testata elävän yleisön edessä. Toisaalta keikkailun loppuminen on taannut ansaitun tauon, jonka aikana uusien biisien säveltäminen on ollut mahdollista peruskiireiden lomassa. Kaikella on siis puolensa.

’Tasaluvulla tulevaisuuteen’ ei ole niin suoraviivaisesti ammentanut yhdestä lähteestä tai teemasta, vaan toiveena oli selkeämpi siirtyminen hardcore punkista thrash metalin suuntaan. Sanoituksissa ideoina ovat olleet pienet tuokiokuvat tai ajatelmat, joista ei löydä suoraviivaisia poliittisia kannanottoja, mutta käsitellään sanottajan kannalta tärkeitä teemoja, kuten palkkatyön orjuutta. ’Rasva Militia’ -biisistä voi kertoa ennakkoon, että älkää säikähtäkö sen militanttia nimeä. Sanoitusidea on viittaus ja lokalisointi eräästä 80-luvun alun thrash-biisistä. Kovaa Rasvaa jyrää tietoisuuteesi läpi sumun ja hulluuden”, yhtye selvittää uuden julkaisunsa taustoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt yhtye on julkaissut viimeisimmältä EP:ltään YouTubessa videon ”Jää peittää kaiken” -kappaleesta, ja voit katsoa videon Kaaoszinen ensinäytön kautta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat