Aktiv Dödshjälp palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen uudella singlellä ”Diamant och Kol” – mukana Eleinen vokalisti
Ruotsalainen kokeellinen metalliyhtye Aktiv Dödshjälp on palannut pitkällisen hiljaisuuden jälkeen uudella singlellä ”Diamant och Kol”. Kappaleella kuullaan vierailevana artistina Eleine -yhtyeen vokalisti Madeleine Liljestam.
Biisin juuret ulottuvat aina vuoteen 2011, jolloin se kirjoitettiin osaksi albumia, joka ei koskaan valmistunut. Tuolloin bändin keulahahmo Tomas Nilsson – tunnettu myös nimellä Zorn yhtyeestä Zornheym ja entisenä Dark Funeral -basistina – päätti pistää projektin tauolle muutettuaan Tukholmaan.
Kappale herätettiin eloon vasta vuosia myöhemmin Zornheym-albumin ”The Zornheim Sleep Experiment” äänitysten yhteydessä. Rummut hoiti Steve Joakim (Ghostkid, ex-Zornheym), minkä jälkeen pitkäaikainen yhteistyökumppani Roberth Karlsson (Scar Symmetry, ex-Edge of Sanity) kävi Wing Studiosilla laulamassa raidan valmiiksi.
Viimeisen silauksen toi Madeleine Liljestam, joka oli aiemmin vieraillut Aktiv Dödshjälpin kappaleella ”Skam”, joka kuultiin albumilla ”Men allting har ett slut”. Hänen panoksensa tuo nytkin lisävoimaa ja tekee ”Diamant och Kol” -singlestä erityisen näyttävän paluun.
Julkaisu merkitsee uuden aikakauden alkua, sillä arkistoista löytyy vielä useita julkaisemattomia kappaleita vuodelta 2011, jotka odottavat vuoroaan päästä päivänvaloon.