Akustisen Skid Row -keikan antia kuunneltavissa – mukana myös tarina siitä, miten Dave ”Snake” Sabo sai lempinimensä

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 23.3.2023

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye Skid Row on edelleen ahkerasti keikkaileva yhtye, vaikka taivalta on takana jo pitkälti yli 30 vuotta. Yhtye julkaisi uuden albuminsa ”The Gang’s All Here” viime vuoden lokakuussa, ja albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa yhtyeen tuoretta laulajaa Erik Grönvallia. Grönvall onkin pitänyt omaansa ja yhtyeensä nimeä yllä julkaisemalla tiuhaan tahtiin covereita klassikoista kuten Run To The Hills, Painkiller ja Always.

Grönvall ja Skid Row ehtivät toki esittää myös omia kappaleitaan, mistä tuoreimpana esimerkkinä on julkaistu muutama video yhtyeen akustiselta keikalta floridalaisen radioaseman Gator 98.7 FM’n Gator Garage -ohjelmassa. Musisoinnin ohella yhtye vastaili yleisön kysymyksiin muun muassa siitä, miten basisti Rachel Bolanin rata-autoiluharrastus sujuu, ja mistä kitaristi Dave ”Snake” Sabo on saanut lempinimensä. Sabon humoristinen vastaus kysymykseen poikkeaa tosin hieman siitä, mitä hän on aiemmin asiasta kertonut: unessa nähdyn käärmeen sijaan nimi voikin olla peräisin yksittäisestä ihokarvasta.

Pääset katsomaan videot kyselysessiosta ja kappaleiden ”18 and Life”, ”October’s Song” ja ”Makin’ a Mess” esityksistä tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat