”Älä tatuoi tyttöystäväsi nimeä kehoosi” – Haastattelussa ruotsalaisen progejätti Opethin Mikael Åkerfeldt
Ruotsalainen progressiivisen metallin veteraani ja genren suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Opeth on julkaisemassa 27. päivä syyskuuta kolmattatoista albumiaan ”In Cauda Venenumia”. Death metal -vaikutteisesta progesta vuonna 2011 kevyempään ilmaisuun siirtynyt bändi nähdään 15. päivä tammikuuta Helsingissä. Kaaoszine keskusteli bändin keulakuvan, Mikael Åkerfeldtin kanssa tulevasta levystä, progressiivisesta musiikista, nykyajan musiikkimaailmasta sekä kadonneista örinöistä.
Tervehdys! Miten kesäsi sujui?
Kesäni sujui oikein hyvin. Välillä oli aika lämmintä ja välillä aika kylmää, eli varmaan aika perus kesä Suomessa. Minä, tyttöystäväni ja lapseni kävimme uimassa ja tekemässä reissuja. Kävimme myös rumpalimme ja hänen tyttöystävänsä omistamassa kartanossa, joka on melkein kuin linna. Se on pysynyt koskemattomana 1800-luvulta saakka, ja se on kulkenut heidän suvussaan. Se on vähän niin kuin kummitustalo.
Kuulostaa siltä, että siitä saisi hyvän kuvauspaikan musiikkivideolle…
Siitä todellakin saisi sellaisen. Mutta me käymme siellä sen takia, että lapseni ovat täysin rakastuneita siihen paikkaan sen karmivuuden takia. Mutta tosiaan, kesä oli todella mukava. Soittelimme bändin kanssa hieman viikonloppuisin mutta muutoin olen vain ollut.
Olet ilmeisesti yrittänyt nauttia vapaa-ajasta vielä ennen kiertueen alkamista?
Todellakin, olen yrittänyt ottaa siitä irti niin paljon kuin vain pystyn ennen kiertuetta. Olemme hieman lyhentäneet kiertueidemme kestoa niin, etteivät ne ole ihan niin pitkiä kuin ne joskus olivat. Kolme viikkoa on meille raja. Ennen kiersimme kuusi tai seitsemänkin viikkoa. Emme aio tehdä enää yhtään kiertuetta, joka on kolmea viikkoa pidempi. Olemme lyhentäneet kiertueitamme oikeastaan lasten takia. Ei tunnu hyvältä olla heidän luotaan pois kovin pitkään.
Olette julkaisemassa 13. albuminne, ”In Caude Venenumin”. Mitä luulisit nuoren Mikaelin ajattelevan, jos voisit kertoa hänelle, että julkaisette uutta musiikkia vielä vuonna 2019?
Tuollaisiin on aina mahdotonta vastata, mutta olin silloin aikamoinen haaveilija. Haaveilin silloin enemmän, kun en ollut vielä saavuttanut unelmiani. Olisin silloin varmaan ajatellut, että ’totta kai aion julkaista silloin vielä levyjä’. Minulla oli silloin suuria suunnitelmia musiikin suhteen, ja syy sille on se, että minulla ei ollut silloin mitään muuta. Suunta oli silloin vain ylöspäin.
Asiat tuntuvat toisinaan suuremmilta silloin, kun niitä ei ole vielä saavuttanut. Nuorena saattaa helposti haaveilla, että ”minusta tulee sitten isona rocktähti”.
Hah, minä en ole koskaan pitänyt itseäni rocktähtenä. En usko, että kuvailisin itseäni koskaan sellaiseksi, edes vitsillä. Minun mielestäni se on jopa hävettävä termi. Mutta kyllä minä nuorempana halusin olla rocktähti, ja halusin olla kaikissa julisteissa. Mielestäni rocktähteydessä on nykyään kyse enemmänkin tietystä kuvitelmasta siitä, mitä se on. Voit helposti näyttää rocktähdeltä, mutta sellaiseksi tuleminen on ihan eri asia. Oikea rocktähti ei kutsu itseään sellaiseksi. Oikea rocktähti ei myöskään havittelisi sellaista statusta.
Onko uudella albumilla jonkinlainen yhtenäinen teema tai tarina, vai onko se vain joukko kappaleita, jotka sitten kokositte yhteen?
Sitä voisi kutsua vain joukoksi kappaleita. Se ei ole konseptialbumi tai mitään sellaista. Minulta kysytään tuota usein tämän albumin kohdalla. Olenkin tullut siihen tulokseen, että periaatteessa voisin kutsua sitä konseptialbumiksi, vaikka se ei sitä olekaan. Jos otetaan vaikka esimerkiksi ’Dark Side Of The Moon’ -albumi, niin sekin on tavallaan konseptialbumi, vaikkei sillä olekaan mitään tiettyä tarinaa. En siis tietenkään vertaa näitä kahta albumia keskenään. Mutta en tehnyt kappaleita niin, että ne muodostaisivat jonkin yhtenäisen tarinan.
Miten tämän albumin tekeminen erosi aikaisemmasta albumistanne, ”Sorceressista”?
Ne ovat tavallaan aika samanlaisia. Kummatkin levyt on tehty kotistudiossani, joka ei oikeastaan sijaitse kotonani. Mutta tällä kertaa minun ei ollut edes tarkoitus tehdä levyä. Kukaan ei tiennyt, että työskentelin uuden musiikin parissa. Yleensä, kun alamme tehdä uutta levyä, rattaat koneistossa alkavat pyöriä, ja ihmisille syntyy odotuksia ja alamme suunnitella kiertueita ja niin edelleen. Nyt minun oli tarkoitus ottaa vuoden tauko ja olla tekemättä mitään, mutta edellisen kiertueen jälkeen aloin aika pian säveltää uutta musiikkia. Suurin ero tällä kertaa oli se, etten kertonut kenellekään, että teen levyä. Sen ansiosta kukaan ei odottanut mitään, ja sain tehdä musiikkia kaikessa rauhassa ilman mitään määräaikoja tai rajoitteita. Kerroin projektista vasta puolessa välissä saatuani kasaan joukon sellaisia kappaleita, joista todella pidin.
Mistä albumin nimi oikein tulee, ja mitä se tarkoittaa? Se on luonnollisesti latinaa, mutta mikä merkitys sillä on?
Löysin sen netistä [naurua]. Halusin levylle jonkin latinankielisen nimen, koska olen aina halunnut sellaisen jollekin levylle. Latina on mielestäni siistin näköistä. Nyt oli hyvä hetki käyttää sellaista, koska albumista on jo kaksi eri kielistä versiota. En halunnut ruotsinkieliselle versiolle ruotsinkielistä nimeä, enkä englanninkieliselle versiolle englanninkielistä nimeä. Joten menin etsimään netistä latinankielistä nimeä, ja löysin jostain ’In Cauda Venenumin’. Minulle oli tärkeää, että nimi näyttää siistiltä mutta oli myös tärkeää, ettei se ole miltään Platonilta tai joltain muulta vanhalta partaäijältä. En halunnut, että minulta kysytään, ’oletko perehtynyt Sokrateeseen?’
Aloit tehdä albumia aluksi ruotsin kielellä. Koetko, että äidinkielesi käyttö vaikutti jotenkin albumin musiikkiin ja kappaleiden melodioihin?
Kyllä se vaikutti. Emme ole koskaan kuulostaneet näin ruotsalaiselta millään aikaisemmalla albumillamme. Ajatus ruotsin kielen käyttämisestä auttoi minua säveltämään paljon musiikkia, mikä on mielenkiintoinen asia. Kun minulla oli päässäni ajatus ruotsin kielestä, aloin tehdä musiikkia pelkkien sanoitusten sijaan. En osaa oikein selittää miksi, mutta se on aika mielenkiintoista. Luulen, että tarvitsin vain jonkinlaisen idean, jonka ympärille perustan kaiken muun.
Aiotteko esittää kappaleet livenä ruotsiksi vai englanniksi?
Luulen, että voisimme esittää ne kummallakin kielellä. Henkilökohtaisesti minulle oikea versio on ruotsinkielinen versio, joten saatan puhua sen puolesta. Mutta se varmaan riippuu aina päivästä, että kummalla kielellä haluan laulaa. Ihmiset saattavat kuitenkin haluta kuulla ne englanniksi, koska he tykkäävät laulaa mukana. Joten siinä on se suurin ongelma. Mutta henkilökohtaisesti haluaisin esittää kappaleet ruotsiksi.
Tämä on vähän tyhmä kysymys, mutta mitä ajattelet niistä ihmisistä, jotka jatkuvasti valittavat siitä, ettet enää örise uusilla albumeillanne?
Minä ymmärrän heitä ja tavallaan olen otettu siitä, että he välittävät noin paljon. Siitä on jo kahdeksan vuotta, kun teimme ”Heritagen”, jolla en enää örissyt. Ja jotkut ihmiset ihmettelevät edelleen ja valittavat, ja jotkut jopa vihaavat meitä sen takia. Se on mielestäni tavallaan söpöä. En oikein tiedä, mitä minun sitten pitäisi tehdä. He eivät oikein voi suostutella minua tekemään jotakin vain siksi, että he haluavat. En ole mikään helvetin sirkuseläin. Jos alkaisin jälleen öristä, niin silloin todennäköisesti myös musiikkimme muuttuisi. Olisi paljon todennäköisempää, että silloin tekisimme vain tyylipuhdasta death metalia. Minä en oikeastaan pidä niistä bändeistä, jotka kuulostavat meiltä, mikä on vähän hassua, koska pidän siitä musiikista, mitä me teimme ennen. Mutta minulle death metal on yhtä kuin Entombed ja Morbid Angel. Sellaisesta death metalista minä pidän. Joten jos alkaisin taas öristä, niin musiikkimme muuttuisi aivan liikaa niin, että ne valittajat tuskin tykkäisivät siitä. Mutta vaikka ne valitukset osaavatkin olla ärsyttäviä, niin minä kuitenkin arvostan sitä, että ne albumit selvästi merkitsivät heille jotakin. Asiat muuttuvat, koska se on elämää. Älä tatuoi tyttöystäväsi nimeä kehoosi.
Seuraatko tarkasti tämän hetken progemetalli-skeneä tai Ruotsin metallikenttää?
Kuulen jossain vaiheessa tavallaan väkisinkin monista bändeistä, ja aina vääjäämättä myös soitamme niiden kanssa. Mutta en ole erityisen kiinnostunut. En halua tietenkään mollata skeneä, sillä se on täynnä todella taitavia bändejä ja minua lahjakkaampia muusikkoja. Mutta en erityisemmin pyri kuuntelemaan heitä. Esimerkiksi albumit kuten ”Still Life” ja ”Blackwater Park” eivät syntyneet niin, että olisin kuunnellut ainoastaan Yesia, Genesistä ja King Crimsonia. Ne syntyivät kuunneltuani paljon Stevie Wonderia. Esimerkiksi ”The Drapery Falls” -kappaleen avaussoinnun pöllin häneltä. Hänen ”Innervisions”-albumillaan on kappale nimeltään ”Visions”, ja sieltä se sointu löytyy. Ja olen käyttänyt sitä monta kertaa senkin jälkeen. Nyt se on minun sointuni.
Oletko koskaan miettinyt, että voisit tehdä yhteistyötä jonkun toisen ruotsalaisen progeikonin kuten Roine Stoltin kanssa?
Minä rakastan Kaipan musiikkia, erityisesti sen kahta ensimmäistä albumia. Stolt on todella lahjakas, mutta hän soittaa enemmänkin sellaista siistiä ja huoliteltua progea. Koska minulla on death metal -tausta, niin tykkään hieman likaisemmasta ja ilkeämmän kuuloisesta progesta. En halua musiikin kuulostavan virsimäiseltä. Heti, jos jokin kuulostaa siltä, niin olen ihan ’ei, ei ei, tuo on kiellettyä, ei noin’. Ja hänen musiikkinsa kuulostaa juuri sellaiselta taivaita kurottelevalta progelta. Minä en erityisesti pidä sellaisesta, mutta hän on ihan helvetin lahjakas muusikko.
Olet työskennellyt Steven Wilsonin kanssa useaan otteeseen. Millaista hänen kanssaan on tehdä töitä?
Stevenilla on vähän viha-rakkaussuhde progeen. Hän inhoaa olla progeikoni. Hän haluaisi ennemminkin tehdä poppia. Mutta hänen kanssaan työskentely on vähän kuin menisi luennolle. Hänen kanssaan saat aikamoisen oppitunnin. Hän meinaan tietää aivan kaiken. Ja hänen ideansa on aina parempi kuin omasi. Joten silloin, kun häneltä saa hyväksyntää, niin kuin minä olen saanut monia kertoja vuosien aikana, niin siitä tulee todella hyvä fiilis. Hän on niin lahjakas, se on ihan käsittämätöntä. Vaikka hän onkin tuottanut joitakin levyjämme, niin suosikkiprojektini hänen kanssaan on kuitenkin ollut Storm Corrosion, jossa me teimme yhdessä musiikkia. Siinä projektissa musiikki syntyi hyvin tajunnanvirtamaisesti, eikä toinen päättänyt asioista toista enempää. Se oli hyvin puhdasta ja todella hauskaa. Olen erityisen ylpeä albumista, jonka teimme yhdessä. Harmi, ettei juuri kukaan ole kuullut sitä.
Mitä progressiivisuus musiikissa tarkoittaa sinulle?
Nykyään siitä on tullut varsin tietynlainen tyyli. Eli jos sanoo, että soitamme progressiivista metallia, niin saa aika hyvän kuvan siitä, miltä musiikki kuulostaa. Olen itse hieman varovainen sen sanan kanssa. Mielestäni me emme ole koskaan kuuluneet siihen genreen, vaikka tavallaan kuulummekin. Meidät rinnastetaan jatkuvasti siihen genreen sellaisten bändien kanssa, joilta me emme kuulosta yhtään. Minä odotan progressiivisen yhtyeen edistyvän. Sitä minä haluan. Ja moni bändi ei tunnu olevan kovin edistyksellinen, vaan ne junnaavat omassa tyylissään, eivätkä ole kiinnostuneita viemään progeaan eteenpäin. Olen kuitenkin iloinen, että se genre on olemassa.
On hieman ironista, että ihmiset valittavat musiikkinne muuttuneen, vaikka siinä on kyse juuri siitä progressiivisuudesta, mikä on genren nimessäkin.
Juuri niin. Ja moni on valittanut, että me olemme liikkuneet taaksepäin, ja että kuulostamme ihan Jethro Tullilta. Otan sen itse kehuna mutta samalla mietin, että ovatkohan he koskaan kuunnelleet Jethro Tullia. Rakastan sitä, mutta en vain kuule siinä paljoa samankaltaisuutta meidän musiikkiimme.
Millaisia neuvoja antaisit pienemmille bändeille, jotka haluavat kehittyä ja kasvattaa suosiotaan?
Minulta on kysytty tuota vuosien aikana muutamaan otteeseen ja paras vastaus, joka minulla on antaa, on neuvo eräältä toiselta muusikolta. En muista, kuka sen sanoi, mutta luulen sen olleen Ritchie Blackmore. Hän sanoi, että ’aito muusikko ei ota vastaan neuvoja’. Ja olen sen kuultuani elänyt sen mukaan. Ihmiset ahdistuvat helposti miettien, mitä heidän pitäisi tehdä. Mutta jos sinulla on jokin intuitio, niin se on todennäköisesti oikein. Jos minun on pakko antaa jokin neuvo, niin opetelkaa olemaan kärsivällisiä, sillä se on jotain, mitä ei juuri nykyään näe. Ei pelkästään musiikissa vaan koko vitun yhteiskunnassa. Ihmisten ei nykyisin tarvitse olla enää kärsivällisiä. Tehkää sellaista musiikkia, mistä pidätte, mutta älkää odottako, että teistä tulisi suuria muutamassa kuukaudessa tai muutamassa vuodessa. Moni muusikko miettii, että jos en ole suosittu viidessä vuodessa, niin luovutan. Me olemme olleet onnekkaita siinä, että elämme musiikillamme, mutta siinä kesti todella pitkään. Ihmisille vain syntyi sellainen illuusio, että kun olimme tehneet joukon levyjä, olimme rikkaita rokkitähtiä. Mutta emme olleet. Me olimme ihan rutiköyhiä. Kesti monta vuotta, ettei minun enää pitänyt soittaa äidilleni ja pyytää apua. Vaikka raha onkin tavallaan menestyksen merkki, niin tarvitset silti henkilökohtaisen ja syvällisen syyn sille, miksi teet tätä.
Kuinka erilainen urasi mielestäsi olisi, jos julkaisisitte uuden albuminne tänä vuonna niin, että se olisi teidän ensimmäinen levynne?
Voi veljet, hyvä kysymys. En usko, että olisin nuorempana edes kyennyt tekemään tällaista albumia. Mutta luulen, ettei meillä tulisi menemään kauhean hyvin. Kun me aloitimme, oli vähemmän bändejä. Internet oli tavallaan olemassa mutta ei kuitenkaan. Eikä ollut sosiaalista mediaa. Kun debyyttimme julkaistiin, oli paljon helpompaa saada itsensä kuuluviin. Moni ajattelee, että nykyään on täydellinen aika julkaista musiikkia, ja tavallaan onkin, mutta nykyään kilpailua on niin paljon. Joten jos tämä olisi meidän debyyttialbumimme, luulen, että se tulisi menemään ihmisiltä täysin ohitse.
Kiitos valtavasti ajastasi. Haluaisitko sanoa jotakin suomalaisille faneillenne?
Tulemme soittamaan Suomessa isossa paikassa, joten tarvitsemme sinne ihmisiä sankoin joukoin. Tulkaa auttamaan meitä!