Albumi, joka ei ole Brian Molkon suosikki, mutta joka on silti hieno kokonaisuus – arviossa Placebon 20-vuotias ”Black Market Music”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 9.10.2020

Placebon kolmas studioalbumi, ”Black Market Music”, saavutti tänään 20 vuoden iän. Molkon, Olsdalin ja Hewittin muodostama vaihtoehtorockyhtye oli ehtinyt saada aikaan hyvin menestyneen ”Without You I’m Nothing” -albumin, ja paine luoda menestykselle jatkoa oli taatusti kova. Aika on osoittanut, ettei ”Black Market Musicilta” noussut ”Pure Morning” -kappaleen kaltaista hittiä, eikä levy siinä mielessä täyttänyt kaikkien odotuksia. Tästä huolimatta albumilta löytyy paljon onnistuneita kappaleita.

”Black Market Music” on jakanut vuosien saatossa ihmisten mielipiteitä, eikä albumi ole säästynyt itse Molkonkaan kritiikiltä. Vice-sivustolle vuonna 2016 antamassaan haastattelussa Molkoa oltiin pyydetty arvioimaan Placebon tuotantoa, ja muusikko oli arvioinut ”Black Market Musicin” yhtyeen heikoimmaksi. Perusteluina Molko oli todennut levyn olevan oman makuunsa liian synkkä ja melankolinen, jolta ei löydy euforiaa, jota hän itse musiikilta kaipaa. Molko totesi myös, että lopputulos olisi voinut olla erilainen, jos hän olisi paneutunut levyn tuottamiseen enemmän.

Jokainen pitkän muusikon uran omaava henkilö osaa varmasti poimia omat suosikkiteoksensa helpommin kuin vähemmän miellyttävät teokset omasta musiikillisesta tuotannostaan. Vaikka ”Black Market Music” ei olekaan Molkon suosikki, ei pitkäsoitto ole missään määrin epäonnistunut tekele. Se on hieman erilainen kuin moni muu Placebon albumi, ja ehkä synkempi ja melankolisempi, kuten Molkokin aikanaan totesi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Ja kun ”Taste In Men” alkaa soida, on helppo olla Molkon kanssa samaa mieltä synkkyydestä. Kolkosti soivat perkussiot, kylmät riffit ja Molkon melankolinen tulkinta luovat vellovan soundin, jossa on tummuutta. ”Days Before You Came” -kappaleen myötä tunnelma muuttuu kuitenkin valoisammaksi eikä sitä voi olla huomaamatta. Vaikka ”Special K’ssa” on apatian tuntua, piristyy kappale kertosäkeistöissä huomattavasti. Täyttä synkkyyttä tämäkään albumi ei siis ole.

Vice-sivustolle antamassa haastattelussaan Molko kertoi ”Spite & Malicen” taustoista, jonka innoituksena oli toiminut nu metal. Molko ei ole suhtautunut erityisen lämpimästi kyseisen genren macho-henkisyyteen, mutta sen sijaan, että hän olisi valittanut siitä, päättivät he Olsdalin ja Hewittin kanssa tehdä oman nu metal -henkisen kappaleen. Näin syntyi ”Spite & Malice”. Molko myös totesi olevansa ylpeä kappaleesta, ja siihen onkin aihetta, sillä vierailevan Justin Warfieldin rap-osuudella ja uhmakkaalla tunnelmalla kuorrutettu kappale on verrattain onnistunut sävellys.

Mitä enemmän ”Black Market Musicia” kuuntelee, sitä enemmän voi huomata, kuinka monipuolinen albumi onkaan. Siltä löytyy surumielisyyttä ”Passive Aggressive”, ”Blue American” ja ”Narcoleptic” -kappaleiden muodossa. ”Black-Eyed” ja ”Slave To The Wage” edustavat levyn reippaimpia kappaleita ja ”Haemoglobinilla” kuullaan albumin säröisimmät riffit. Albumi viimeinen virallinen raita, ”Peeping Tom”, on sekin melankolialla ryyditetty, mutta varsinainen yllätys piilee piilotetun ”Black Market Bloodin” muodossa. Kappaleessa kuultavat jousi- ja kosketinsoittimet saavat aikaan hyvin juhlavan äänimaiseman, johon Molkon laulu istuu täydellisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Placebon kolmas pitkäsoitto ei ehkä ole ollut sitä edeltävän albumin veroinen myyntimenestys, mutta ei ”Black Market Musicia” voi huonoksi tai keskinkertaiseksi levyksikään sanoa. Siltä löytyvät kaikki Placebolle tutut elementit ja hieman enemmänkin, kiitos ”Spite & Malice” -kappaleen. Pitkäsoiton äänimaisema on hyvin melankolinen, mutta se ei tunnu painostavalle, kun seassa on reippaampia ja pirteämmin soivia kappaleita. ”Black Market Music” on hienosti rakennettu ja sen sävellykset ovat onnistuneita, eikä Molkon tarvitse ainakaan niiden suhteen potea huonoa omaatuntoa.

Kappalelista: