Albumi, joka osuu lähelle kultasuonta – arviossa Cradle Of Filthin ”The Screaming of The Valkyries”

Kulttimainetta ja ties mitä mainetta nauttivan brittiläisen Cradle Of Filthin tuore albumi on täällä. Kun kevät on jo pitkällä ja valon määrä lisääntynyt, täytyy asioiden pysyä tasapainossa. Niinpä yhtyeen 14. täyspitkä kantaa nimeä ”The Screaming Of The Valkyries” ja sisältää yhdeksän kappaletta tummanpuhuvaa, mutta varsin moniulotteista materiaalia. Moniulotteisuus ilmenee albumilla tietenkin Cradle Of Filth -kontekstissa, eikä mukana ole tälläkään kertaa vaikkapa trip-hoppia tai dubsteppiä.

Kun puhutaan Cradle Of Filthin kohdalla moniulotteisuudesta, ilmenee se ”The Screaming Of The Valkyries” -albumilla ennen kaikkea melodisena ja hieman kokeilevana. Voisikin varovaisesti puhua yhtyeen uudesta tulemisesta tai kukkaan puhkeamisesta, sillä en usko, että yhtye on tehnyt ihan näin selkeää ja helposti lähestyttävää albumia aikoihin. Albumi alkaa mystisellä, mutta aggressiivisen metallin ilotulitusta julistavalla ja kauniisti nimetyllä ”To Live Deliciously” kappaleella. Se on sinänsä erikoista, että albumin avauskappale ei välttämättä kuulu ollenkaan albumin parhaimmistoon. Oikeastaan hitikkäämpi kimara alkaa heti seuraavasta kappaleesta. Toki kappaleessa on thrash-vivahteensa ja jylhyyttä sekä mahtavat kertosäkeistö sekä kitarasoolo.

”Demagoguery” sisältää paljon tavaraa, kuten koko albumikokonaisuus kaikkineen. Riffejä, melodioita ja kipinöitä sinkoilee, mutta toisin kuin läheskään joka albumilla, se ei ole ollut Cradle Of Filthin kohdalla näin hyvin jäsenneltyä. Musiikilliset teemat seuraavat kappaleessa jopa groovaavana toisiaan, mutta ikään kuin niiden pariin olisi pysähdytty sovitusmielessä paljon hartaammin, kuin ikinä. Lisäksi kappale sisältää paljon tarttumapintaa melodioiden ja valikoitujen synasoundien muodossa. Dani Filth ei ammu missään vaiheessa laulullaan yli, vaan tekee tarvittavat temput ja selkeästi tulkitsee lyriikkaansa painokkaasti.

Sama toistuu monessa kappaleessa siitä eteenpäin, ja tuotannon tasoa ei voi kuin ihailla. Materiaali on sellaista, että sitä voisi kuunnella myös yhä useampi keskiverto metallimusiikin kuluttaja. Ihan jo vaikkapa sovitustoteutusten tai soittotaidon ja kreatiivisuuden ansiosta. ”The Trinity Of Shadows” kumartaa Cradle Of Filthin edustaman musiikkityylin ytimen suuntaan, eikä varmasti petä vanhojakaan COF-faneja. Mukavan melodinen ja moshattava palanen raskasta musiikkia, joka saattaa helposti olla albumin top 3 kappaleita, kunhan sitä on tarpeeksi pureskellut.

Saatekirjeessä referoidaan neljäntenä kuultavaa ”Non Omnis Moriar” kappaletta Paradise Lostin ja Anatheman materiaalille sukua olevaksi, mitä se onkin kaikessa hillitymässä tempossaan ja melodioiden rikkaudessa. Hituri tulee muutenkin juuri sopivaan kohtaan muuten nopeasti groovaavaa albumia, ikään kuin hengähdystaukona. Pitkähköä ”You Are My Nautilus” -kappaletta kuvaillaan saatekirjeessä ”synkimmäksi kappaleeksi, jota Iron Maiden ei koskaan tehnyt”. Väitteeseen nojaa kappaleessa etenkin yksi tietynlainen melodinen riffi sekä soolokitarointi. Vaikutteita on siis haettu pitkälti brittiläisen metallin suunnalta, ja uitettu kimpaleita, tarkemmin sanottuna riffejä ja sovituksellisia tyylejä, Cradle Of Filth -liemessä. Kappale on albumin tyylikkäimpiä. 

Paikoin mukana ”The Screaming Of The Valkyries” albumilla on selkeää ja groovaavaa thrash-death riffittelyä hieman vaikkapa Arch Enemyn tyyliin, mutta sortumatta tylsyyteen tai suoraan kopiointiin. Puolivälissä albumia ja sen jälkeen kuultava materiaali jatkaa hienolla energialla. Mukana on selkeitä hittejä kuten ”White Hellebore”, jota ei voi sivuuttaa, jos pitäisi valita albumin paras kappale. Sen voisi oikeastaan sanoa haastavan jopa kaikki edelliset live-settiin kelpuutetut kappaleet koko bändin historiassa. Hienous saattaa piillä myös kappaleen oopperamaisen naisäänen taustalla. ”Malignant Perfection” on omanlaisensa keskitempoinen lähes täydellisestä COF-muotista valettu kauhutekele, joka muistuttaa ”Midian”-albumin tunnelmista. ”Ex Sanguine Draculae” -kappaleella on kokeiltu jäsennellä keskitempoisuutta, blastbeatia sekä melodisen death metalin ja groovemman metallin suureellisuuksia. Ikään kuin vanha COF-materiaali kohtaisi modernimman metallin, välillä hiljentyen pelkkään clean-bassotteluun ja puhelauluun, kunnes taas paahdetaan. Kyseessä on ehkä albumin vaikein kappalekokonaisuus kuulijalle hahmotettavaksi, mutta kokeilevuudessaan varsin ennakkoluuloton.

Albumin hienous piilee ehkä eniten siinä, miten ennakkoluulottomasti sillä on suhtauduttu melodisuuteen, ja miten paljon melodioita on mukana. Jopa kovin kekseliäitä sellaisia, mitkä eivät ole aina olleet Cradle Of Filth -albumilla täysin itsestäänselvyys. Jos ”Midian”-aikakauden ja muutaman muun sen jälkeisen albumin jälkeen pystyikin vain toteamaan Cradle Of Filthin olevan hieman hukassa suurimman osan materiaalinsa kanssa, on nyt mukava todeta, että kelkka on kääntynyt varsin viehätykselliseen suuntaan. ”The Screaming Of The Valkyries” on parasta ”Filthiä” ainakin 15 vuoteen.